Vaellukset 2001-2015

26. huhti, 2016

Oravan Arkisto sisältää vaelluskertomukset vuodesta 2001 vuoteen 2015. Valokuvat on näistä vaelluksista katsottavissa Vaellusvalokuvat -osiossa.  

2015 UK-puiston Itäkairan vaellus
2014 Käsivarren tuplawaellus
2013 Kevo - Kuivin vaellus
2012 Pulmankijärvi - Sevettijärvi vaellus
2012 Käsivarren kevättulvavaellus
2011 Käsivarren (Somasjärven) vaellus
2011 Pallas - Hetta vaellus
2010 Käsivarren (Lossujärven) vaellus
2009 UK-puiston vaellus
2008 Käsivarren (Termisjärven) vaellus
2007 Kevon vaellus
2006 Haltin vaellus
2005 Karhunkierros
2004 Retkeilyä Kilpisjärvellä
2003 Retkeilyä Kilpisjärvellä
2001 Karhunkierros

 

19. maalis, 2016

Tiedossa on hieman erilainen vaellus, sillä reitti kulkee pitkälti metsissä ja metsäisillä tuntureilla, eikä niinkään avotuntureilla. Muutamaan kertaan joutuu hiukan suunnistamaankin. Metsäinen seutu UK-puiston Itäkairassa tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tulisteluun ja muutamien tupien yhteydessä on sauna, joten saunomaan pääsemme halutessamme useamminkin vaelluksen aikana. Vaikka alkukesä oli koko Suomessa erittäin viileä, oli Kemihaarassa meitä odottamassa jo syvä vihreys ja täysi kesä. Tiedossa olisi aivan erilainen vaelluksen aloitus, mitä viime vuonna, vaikka vaellus sijoittuukin nyt pääasiassa kesäkuulle. Vaelluskilometrejä tulee arviolta 130–140km, mikä on enemmän, kuin koskaan ennen tähän asti. Yhtään täyttä lepopäivää ei alustavassa suunnitelmassa ole, mutta yksi päiväretkipäivä ja muutama kilometreiltään lyhyempi päivä. Saa nähdä miten suunnitelma pitää tai muuttuu matkan varralla.

Lauantai 20.6.

Kemihaara – Peskihaara 14km

Aloitimme vaelluksen runsaan aamupalan jälkeen 9.30 ja Peskihaaran tuvan luona olimme 17.00. Päivä oli lämmin, vaikka yöllä olikin lämpöä ollut vain +2 astetta. Itikat eivät kiusanneet vielä tässä vaiheessa. Alkukilometrit seurasimme jokivartta, mutta mönkijäuralle päästyämme sitä pystyikin sitten seuraamaan aivan tuvalle saakka. Polulle oli pitkin matkaa kaatunut runsaasti puita ja niitä joutui ihan työkseen kiertämään. Ensimmäinen taukopaikka tuli kohdallemme tuntia ennen, mitä olimme arvioineet ja siinä pidimme sitten lounastauon jo ennen keskipäivää. Polku oli paikoin melkoisen vetinen ja märkä, mutta kengillä aivan hyvin kuljettavissa. Nuotiopaikan jälkeen ei tullut enää kunnon vesipaikkoja vastaan, joten vettä joutui pullossa kuljettamaan mukana. Matkalla näkyi muutamia yksittäisiä poroja ja linnut säestivät matkaamme. Tuvan lämpömittari näytti illalla vielä 20 astetta, mutta siihen olikin aurinko paistanut. Peskihaaran tupa oli keskellä metsää, ei minkään vesipaikan lähellä. Vettä pitikin hakea 100 metrin päästä pienestä lähteestä. Yö teltassa oli vilpoinen, mutta vanhalla makuupussilla pärjäsi kaikkien kalsareiden kanssa hyvin. Mittari näytti alimmillaan +4 astetta yön aikana. Joku lintu konsertoi koko yön ja se paljastui myöhemmin järripeipoksi.

Sunnuntai 21.6.

Peskihaara - Peuraselkä 14km

Päivän taival alkoi klo 9.30 ja perillä Peuraselän tulvalla olimme 18.45. Patikan pitkälle kestolle löytyi muitakin selityksiä, kuin painava rinkka matkan alussa. Päivä oli jopa eilistä vähän lämpimämpi ja vettä sai varata puloon mukaan, sillä seuraavaksi vettä saisi vasta Jussinmurustan laavun luota noin 6 kilometrin jälkeen. Polku Jussinmurustan laavulle oli selkeä ja pitkän matkaa mönkijäuraa. Lounastauolla söimme ja lepäsimme 2 tuntia ja jatkoimme matkaa uuden poroaidan vierustaa. Valitsimme arvatenkin aidan väärän puolen, koska polkua ei ollut missään ja maa oli pehmeää ja upottavaa ja koko ajan piti kiertää kaatuneita puita ja oksia. Etenimme näin vain muutaman kilometrin ja haikailimme toiselle puolelle aitaa. Aidassa tuli jossain vaiheessa vastaan ylitysportaat ja sieltä toiselta puoleltahan se virallinen polku kulki. Noh, sitä pitkin voidaan tulla sitten paluumatkalla. Tämä valitsemamme reitti hidasti kulkua huomattavasti. Myöhäisen tuvalle saapumisen takia päätimme yöpyä vaihteeksi tuvassa. Ylöjärven Timo, the pappara oli lämmittänyt tuvan kovin kuumaksi ja totesi vain: ”Ei lämpö luita riko”. Kuumasta huolimatta nukuimme tuvassa, eikä makuupussista tarvinnut kuin vähän kulmaa peitoksi. Pihalla kuului taivaanvuohen ääni. Kävin illalla katsastamassa huomisen kahluupaikan valmiiksi. Vettä näytti olevan yläreiteen asti ja ylitys jäi hiukan vaivaamaan mieltä. Huomiseen kuitenkin se päätös.

Maanantai 22.6.

Peuraselkä – Tahvontupa 8km

Synttäripäivän aamu ja lähtövalmiina olimme jo 9.30 mutta sitten sadekuuro yllätti. Ei olisi kiva juuri sateen aikana kahlata Jaurujokea, kun tavaroitakin täytyy vähän tantereelle levitellä. Niinpä pidimme teetaukoa vielä hetken. Kymmeneltä olimme sitten lähtövalmiit ja sade taukosi. Nimenomaan taukosi, sillä uusi kuuro tuli taas joen luona, mutta eipä siinä enää peräännytty. Kahlasin joen yli edestakaisin kaksi kertaa rinkan painon ja tavaroiden paljouden takia. Tommi kahlasi vain kerran. Vesi ylsi reiteen asti, mutta ei niin pahasti kuin eilen, eikä virta ollut kova. Kahlaamiseen ja tavaroiden rinkkaan uudelleen laittamiseen kului 40 minuuttia aikaa taipaleen alusta. Kävelemään pääsimme siis klo 10.40 tienoilla. Päivän polku oli helppoa ja nopeaa kulkea eteenpäin. Ei juurakoita, eikä pahasti puita ja oksiakaan polulla. Pitkä pätkä helppa jänkää. Paljon kaatuneita keloja oli polun varrella. Käki kukkui jo kolmatta päivää. Jaurun rannalla oli nuotiopaikka, jossa pidimme noin tunnin lounastaukoa. Ylöjärven pappa päätti, ettei halua ylittää kahlaten jokea, vaan tulee Tahvontuvalle Jaurun toista puolta ja lähellä Tahvon tupaa on karttaan merkitty poroaidan pätkä jonka viereltä kulkee karttaan merkitsemätön silta. Oletettavasti silta on poroaidan luona, jota poromiehet ja mönkijällä kulkijat käyttävät. Takuita ei tietysti ole, että siltaa talven jälkeen enää on. Jäät ovat voineet viedä sen mennessään. Mutta kun pappa oli tuvalla varttia ennen meitä, oli siltakin silloin paikallaan. Tuvalle saavuimme klo 15.15. Illalla pääsimme saunaan ja pesin samalla pikkupyykkiä. Iltapäivällä tuli pienoisia sadekuuroja mutta samalla myös aurinko paistoi. Puhelimme myös mahdollisesta reitin ja aikataulun muutoksesta. Päätimme, että välipäivä olisi hyvä pitää, joten emme jatka Anterinmukasta Muorravaarakkaan, emmekä Paratiisikuruun ja Pirunportille, vaan pidämme näillä näkymin Anterissa välipäivän ja jatkamme sieltä suoraan Hammaskurun suuntaan.

Tiistai 23.6.

Tahvontupa – Vongoivan kammi 12km

Pääsimme aamuauringossa liikkelle 9.00 ja aamu oli todella lämmin. Tuvan mittari näytti jo nyt +15 astetta. T-paita ja shortsikeli ja lisäksi tarvitaan tietysti kosolti hyttysmyrkkyä. Hyttysiä oli kuin tykinpiipusta. Polku nousi heti ylös harjulle ja nousi koko ajan lisää. Joki jäi kuruun ja polku seurasi kurunsuuntaisena. Ylhäällä avautui upea avotunturimaisema ja jäikin tällaisena maisemana vaelluksen ainoaksi. Muuten tunturit olivat aina puiden peitossa tai polku kulki puurajan ajapuolella. Ylhäällä Vongoivanräystään tuntumassa kuljeksi 14 poron lauma. Lounastauon jälkeen pidimme paljon pieniä taukoja hienojen maisemien takia ja myös lämpimän ja kauniin kelin vuoksi. Loppumatkasta otimme suunnan metsän läpi kohti Vongoivan kammia ja suunnistus onnistui hyvin. Saavuimme kammille 18.30. Yövyimme kammin vierellä teltassa, koska kammi oli pimeä eikä sen kunnosta ollut täyttä varmuutta. Illalla pilvistyi ja tuuli yltyi. Yöllä alkoi sataa.

Keskiviikko 24.6.

Vongoivan kammi – Anterinmukka(?) 16km

Yöllä alkanut sade jatkui aamulla. Maailma oli tasaisen harmaa, mutta nyt ilma seisoi. Ei tuullut ja tänään oli hyttysiä enemmän kuin ikinä, koska ei ollut tuulenvirettä ajamassa niitä pois. Tästä päivästä kehkeytyi lopulta ”harharetkiä ja hyttysiä”. Pääsimme taipalle taas 9.00 aikaan. Kilometrejä kertyi ainakin 10 ylimääräistä, kun suunnistus meni pieleen, eikä tullut välillä katsottua kompassia. Karttaa kylläkin ja karttamerkit seurasivat toistaan kuin ihmeen kaupalla. Ylitettävä joki, kaarros oikeaan ja polku jota halkovat pienemmät ylitettävät ojat. Polku toki herätti matkalla joitakin ihmetyksiä, mutta hyvähän sitä oli painella eteenpäin. Polku nousi ja nousi ja lopulta ylhäältä avautui kuru! Missäs sitä ollaan? Vastaan ei pitänyt tulla kurua, eikä polun pitänyt nousta lainkaan. Eikun polkua takaisin ainakin sen viisi kilometriä, kunnes illalla selvisi missä ollaan ja missä oli tullut käytyä. Kielisvaaralta laskeuduimme alas ja ylitimme itse Anterinjoen, emmekä sen sivuhaaraa niinkuin olimme luulleet. Nuotiopaikkakin oli aivan lähellä ja siitä olisi pitänyt taittaa pohjoiseen, eikä länteen, kuten me teimme. Kuru, jota olimme harharetkellä käyneet ihailemassa, oli Akanhärkäkuru ja olimme kovasti kävelleet kohti Muorravaarakkaa. Emme siis enää nuotiopaikalle päästyämme noin klo 19.00 nurkilla enää jatkaneet Anterinmukaan, vaan jäimme yöksi teltalla nuotiopaikan luo. Tämä nuotiopaikka oli tuttu jo vuodelta 2009 ja olisimme sen tunnistaneet monta tuntia aikaisemmin, jos olisimme poikenneet sitä katsomaan. Mutta emmepä poikenneet.

Torstai 25.6.

Nuotiopaikalta Anterinmukkaan 6km

Yöllä satoi kuuroittain ja välillä rajustikin ja sama meininki jatkui koko tulevan päivän. Välillä satoi hetken täysillä ja sitten taas paistoi. Pääsimme liikkeelle jo 8.30 kun söimme aamupalaksi leipää ja päätimme jättää aamupuuron parin tunnin päähän Anterinmukkaan. Perillä Anterinmukassa olimmekin jo 10.15. Tuvan mittari näytti +15-19 astetta, joten mukavan lämmin päivä oli taas. Lämmitimme saunan ja sen jälkeen taas ruokaa ja lepoa. Letutkin hävisivät kupuun tänään. Yövyimme tämän ensimmäisen Anteriyön teltassa ja nytkin satoi silloin tällöin kuuroittain.

Perjantai 26.6.

Lepopäivä Anterinmukassa

Lepopäivästä tuli tasaisen harmaa päivä. Aurinko ei paistanut ja sadekuuroja riitti tällekin päivälle, eli telttaa ei ihan niin vaan saanutkaan täysin kuivaksi. Iltapäivällä saimme kuitenkin teltan purettua ja lähes kuivana pakettiin. Pienen lepopäivän happipyhyn teimme Anterinjokivartta itään, mutta aika pian olisi tullut joen ylitys, eikä sitä kengillä päässyt, joten palasimme takaisin. Nyt oli aikaa tehdä puuhommia ja viedä saunalle valmiiksi pilkottuja puita seuraaville. Luontohavainnoista mainittakoon sammakko, kaksi kuukkelia, pihavästäräkki ja sen poikastenruokintatouhut, myyriä ja riekko. Västäräkkiparilla oli pesä tuvan räystään alla. Pelasimme illalla korttia ja listimme tuvalta hyttysiä, jotta siellä voisi rauhassa nukkua. Yksi tai kaksi kiusankappaletta piti meitä kuitenkin hereillä läpi yön. Huonosti nukuttu yö, huh.

Lauantai 27.6.

Anterinmukka – Hammaskuru 13km

Myös tämä päivä oli tasaisen harmaa, eikä aurinko pilkahtanut kuin kerran pilven raosta koko taipaleen aikana. Aloitimme päivän taipaleen 8.45 ja koko päivän seurasimme mönkiuraa kohti etelää ja Hammaskurua. Harharetkien nuotiopaikalle asti polku oli samaa tuttua, mutta sen jälkeen alkoi polun osuus, jota emme ole aikaisemmin taivaltaneet. Harmaasta päivästä huolimatta ei kuitenkaan satanut. Eikä paria pisaraa lasketa. Tunturimaisema palkitsi tämän päivän muuten melko tylsäntuntuisen polun. Hammaskurulle pääsimme 14.15 aikaan.

Tuvan pihalla vilisti heti peräkanaa kaksi myyrää. Ovat muuten hyvin syöneitä. Tänään oli selvästi aikaisempia vilpoisempi päivä, ulkona oli lämmintä 9-10 astetta. Illalla Tommi poltti nuotiolla risuja ja minä tein pariin otteeseen klapeja tuvalle. Iltaruoan jälkeen tuvan pihalla käväisi mönkijöillä rajavartioston setä ja täti. He jatkoivat vielä omalle tuvalleen Anteriin. Myös Hammaskurun tuvalla oli västäräkkipari pesintäpuuhissa ja poikastenruokintatouhuissa. Tämän paljasti tuvan välikatosta kuuluva poikasten piipitys.

Sunnuntai 28.6.

Hammaskuru – Tahvontupa 13km (lopulta n.20km)

Pääsimme polulle 8.50. Pariin päivään oli selvästi aurinkoisempi keli ja alkumatka meni sujuvasti polkua pitkin. Polku nousi kulkemaan Vuomapään rinteiden vierelle. Sitten loppuikin sujuvuus. Polku katkesi kuin seinään, eikä ollut helppoa löytää kohtaa mistä se jatkuisi. Ylängöllä oli helppoa kulkea nopeasti ilman että käsittää miten pitkän matkan on kävellyt. Lähdimme laskeutumaan ylhäältä kohti alempia metsäisempiä maita odottaen että vastaan tulee polku tai pieni joki. Tarkoituksena oli lounastaa matkanvarrella nuotiopaikalla ja karttamerkkien mukaan olimme aivan näillä kohdin. Emme ikinä löytäneen kyseistä nuotiopaikkaa. Oletimme ohittaneemme nuotiopaikan ja suuntasimme suoraan etelään, joten suuntaa oli korjattava. Vieressämme kulki joki, joka virtasi suoraan etelä-pohjois-suuntaan ja oli keskipäivä joten aurinko paistaa etelästä. Näin päättelimme, että olimme Karhuvaaran länsipuolella ja otimme siitä uuden suunnan tällä kertaa yrittäen löytää vaaran pohjoispuolella virtaava joki ja jyrkänne. Ja jyrkänteitä vastaamme tulikin. Siulanruoktun tupaa emme kuitenkaan löytäneet. Vastaamme tuli polkuja, joita seurasimme hetken, mutta ne eivät näyttäneet johtavan mihinkään selkeään paikkaan, joten taas palattiin takaisin. Olimme jossain ylhäällä harjun päällä ja joki ja sen haarauma olivat selvästi rotkon pohjalla alhaalla. Ruokatauko oli lopulta pakko pitää noin 17.00 maissa ja tietysti silloin saimme myös vettä niskaan. Samalla kuitenkin myös aurinko paistoi. Lounaspaikalla oli parikin vesiputousta, joten hienon paikan löysimme, mutta missä mahdoimmekaan olla? Tein myös luontohavainnon. Joku lintu se sillä äänteli ”hehehehehehe” ja ilkkui eksymistämme. Nappasin tuosta linnusta kuvankin. Joku pöllö se näytti olevan. Myöhemmin selvitin sen olleen suopöllö, joka on yksi päiväaktiivista pöllöistä.

Nuotiopaikkaa ei löytynyt, eikä Siulan tupaa! Voi tätä suunnistuksen pohjanoteerausta. Olimme jonkun aivan väärän joen varrella ja myös yllättäviä joen risteyksiä tuli vastaan. Lopulta myös jouduimme ylittämään joen kaksi kertaa kahlaamalla. Tuntien kuluessa turvauduimme avaamaan gepsin, jotta selviäisi kuinka pitkä matka Tahvon tuvalle vielä on. Laite näytti 5km koillisen suuntaan. Olimme siis jossain todella paljon enemmän etelässä, mitä olimme ajatelleet. Jossain Karhuvaaran jälkeen Tommi oli nähnyt etelässä näkyvän poroaidan, mutta itse olin pitkää ajatellut, että olemme jossain Vongoivajoen länsipuolella ja paljon Siulan tupaa pohjoisempana, mutta tämä oletus oli aivan silkkaa puppua. Tarkka sijainti ei selvinnyt lopulta vasta kuin pari kilometriä ennen Tahvon tupaa. On vaikea arvioida kuinka monta kilometriä ylimääräistä patikoimme, viimeiset gepsin neuvomat 5km oli hidasta etenemistä.

Tuvalle pääsimme lopulta klo 21.00. Söimme pikaisen myöhäispäivällisen ja menimme saunaan vielä illan päätteeksi. Jätin villaisen kypärämyssyn päähän, koska en saanut hiuksia kuivattua ja tarpeeksi vaan vaatetta telttaan. Hiukset olivatkin aamuun mennessä kuivuneet.

Maanantai 29.6.

Tahvontupa – Peuraselkä 8km

Yöllä satoi hetken rankastikin, mutta teltassa oli kuivaa ja lämmintä. Aamulla emme pitäneet kiirettä lähdöllä. Täydensimme saunan puuvarastoa ja otimme rennosti, olihan nukkumaan meno mennyt myöhäiseen. Kävelimme 13.15-16.45 jo tuttua polkua takaisin Peuraselän tuvalle. Kantamuksetkin olivat jo tässä vaiheessa huomattavasti menomatkaa kevyemmät. Matkalla näkyi hirvi! Tämän päivän taival päättyi kahlaamiseen. Teltta pystytettiin kuivumaan pihamaalle ja nopeasti se kuivuikin auringonpaisteessa ja tuulenpuuskissa. Aamupäivän jälkeen ei enää satanut.

Yö teltassa oli hirmuisen kylmä ja olin viluinen koko yön. Iltapalan olin toki syönyt jo seitsemän maissa mutta en voi sanoa nälän kunnolla lähteneen. Lämpömittaria ei ollut, mutta vertaan yöhön Peskihaarassa, joten oli ehkä vain 2-3 astetta lämmintä ja lisäksi oli kosteaa.

Tiistai 30.6.

Peuraselkä – Manto-Oja 15km

Kävelimme tämän osuuden 9.30-17.30 josta lounastaukoa pidimme 13.00-14.30 Jussinmurustan laavulla. Tämä oli pääasiassa tuttua polkua, mutta myös helpompaa kun kävelimme aidan oikealla puolella. Jussinmurustalta taitoimmekin sitten uudelle polulle. Viimeisen suon pitkokset ja polun tietysti kadotimme hetkeksi. Suota on ikävä tarpoa ilman pitkoksia. Onneksi löysimme polun pitkoksineen kuitenkin ennen ojan ylitystä. Suolla näkyi sisilisko ja kapustarinta. Syömisen jälkeen teimme pienen iltalenkin Mantoselän tuvalle, joka on noin kilometrin päässä Manto-Ojan kämpältä. Söin illalla vielä toisenkin iltapalan, jottei iltavilu tulisi. Päätimme nyt myös olla tuvassa, jossa oli pari patjaakin valmiina. Ei telttaa eikä makuualustan täyttöä, kivaa. Kävellyt kilometrit alkavat tuntua koivissa.

Keskiviikko 1.7.

Manto-Oja – Kemihaara 10km

Kävelyä 9.00-13.15. Heti aamulla tuvan ikkunasta näkyi kettu, jolla oli aamupalalintu suussaan. Päivän polku oli selkeää mönkijäuraa alusta loppuun. Polku yhdistyi 4-5km jälkeen Korvatunturille menevään polkuun. Viimeinen lounastauko pidettiin puisella sillalla pari kilometriä ennen Kemihaaraa. Matkalla näkyi oravanjälkiä mudassa. Kemihaaran talon pihalla tepasteli västäräkinpoikasia ruokaa etsien. Tämä oli jatkoa sille, etten päässyt autiotuvilla näkemään pesästä pois lentäviä västäräkinpoikasia, mutta pääsin niitä näkemään sitten Kemihaarassa. Kaikki vesipaikat eivät olleet niin hyviä, kuin syvemmällä tunturissa. Täällä oli tarjolla myös suonvarsien purovesiä.

***

Tällä vaelluksella oli käytössämme uudet Kajkan rinkat, jotka palvelivat hyvin ja ovat hieman vanhoja rinkkoja tilavampia ja sopivat siksi myös näille viikkoa pitemmille reissuille. Kemihaaran lomassa vietetyn yön jälkeen jatkoimme lomaamme vielä Kilpisjärvellä. Eihän sitä osaa pysytellä sieltä pois, kun on Lappiin saakka päässyt tulemaan.

 

19. maalis, 2016

Käsivarren erämaan kahden viikon huiputusvaellus, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti reittinä Meekolta Vuomakasjoen sillan kautta Toskaljärvelle. Sieltä Valtijoen ”kiinanmuuria” pitkin Kopmajoelle ja edelleen huiputtamaan Ridni, Halti, Pikkuhalti ja Govvdo. Ensimmäisen viikon suunnitelman onnistuimme toteuttamaan toista viikkoa paremmin. Yliperällä lumet olivat vasta sulamassa. Meekon ruskea maisema oli vasta vihertymässä, lumet sulivat valtijoelta juuri ennen sinne päästyämme. Vesistöissä oli kaikkialla hirmuisesti vettä ja Halti oli vielä täysin sohjolumen vallassa. Ensimmäinen ajatus oli, että tämä on suora jatkokertomus vuoden 2012 kevättulvavaellukselle, sillä tulvat olivat juuri pahimmillaan. Lunta oli ollut ennätysmäärä, joten sen sulaminen vei aikansa. Terminen kesäkin alkoi Käsivarressa vasta 29.6. jonka jälkikäteen selvitin. Mukanamme oli lainateltta, 3 hengen Hilleberg nallo3GT. Omasta teltasta kun alkaa sisäteltta olla epäluotettava (pohja päästää kosteuden ja vetskari ei toimi kunnolla).

Torstai 26.6.

Päivä Meekolla ja Saivaaran huiputus 7km

Polar lentojen vesitaso starttasi heti 14.00 jälkeen ja kyyditsi meidät Kilpisjärveltä Skadjajärvelle Meekonlaaksoon. Ilmasta käsin näkyi, että lunta on vielä jonkun verran ja Pihtsusjärvi oli vielä jäässä. Rinkat oli ahdettu täyteen ja pari päiväreppua samoin, Puolen kilometrin taival tuvan luokse onnistui luovalla ajattelulla ja sen käytäntöön laitolla vaellussauvoja apuna käyttäen. Pystytimme teltan tuvan pihamaalle ja teimme iltaretken Saivaaran huipulle. Huipulla asui riekko. Päivällä lämpöä oli +9 astetta, mutta illalla tuvan mittari näytti enää +4 astetta. Yö teltassa oli kuitenkin kuuma ja aurinko paistoi. Yö oli kuiva, eikä teltassa ollut yhtään kosteutta yön jälkeen. Tupavihkon merkintöjen mukaan Haltille ei ole päästy 24.-25.6. mutta yksi pariskunta kertoo käyneensä aamun kantavan lumen aikana.

Perjantai 27.6.

Päivä Meekolla ja Meekonpahdan huiputus 3km

Meekonpahtalla kävimme 10.30-13.00 välillä. Rinteellä oli pitkälti lunta, mutta sulapaikkojakin oli ja reitti ylös löytyi hyvin. Päivällä lämpö pysytteli siinä +8 asteessa, eikä tuullut paljoa, joten lämmin siinä kiivetessä tuli. Tuulensuojassa oli erityisesti lämmintä ja ensimmäiset hyttyset alkoivat olla liikekannalla. Meekonlaaksossa alkaa vasta vihertää, maisema on vielä aika ruskean sävyinen lumilaikkuineen. Porojärven suunnalta tulleet vaeltajat kertoivat olleensa kalastamassa Valtijoella, missä on vielä ”täysi talvi”. Muutama iso musta lintu lenteli Tommin rinkan luona ja vasta myöhemmin huomasimme niiden nokkineen toisen sivutaskun rikki. Ne olivat löytäneet kuivahedelmiä ja saaneet niitä puoli pussillista. Siinä sitten piti teipata rinkan sivutaskun reikä umpeen. Taitaa olla uusien rinkkojen aika, vanhoissa alkaa olla jo yhtä ja toista pientä vikaa. Kuivattu kananmuna onnistui hyvin. Se pitää vain liottaa lämpimään veteen, jotta seoksen saa vatkattua tasaisesti. Kyytipoikana oli myös pekonia. Myös toisen telttayön jälkeen teltta oli täysin kuiva.

Lauantai 28.6.

Meekolta Vuomakasjoen sillan kautta Vuomakasjoen itäpuolelle 5,5km

Aamu oli lämmin ja tyyni. Lämpöä oli matkaan lähtiessä +8-9 astetta. Lähdimme 9.30 polkua pitkin kohti Meekon kivirakkaa ja Vuomakasjoen siltaa. Lunta oli monin paikoin ja vesi valui putouksina pitkin rinnettä alas. Koivikko alkoi selvästi vihertää. Lounastaukoilimme 13.30-15.30 ylitettyämme Vuomakasjoen sillan ja päästyämme joen toiselle rannalle. Yksi porokin siellä sillan tuntumassa nähtiin. Muita kulkijoita ei näkynyt koko loppupäivänä. Vuomakasjoen yli näyttäisi pääsevän kahlaamalla Meekonjärven läheltä. Jatkoimme vielä kävelyä 15.30-16.30 kunnes löysimme sopivan telttapaikan. Paikalta ei ollut ihan suoraa näkymää Saivaaralle vaan se jäi ”nurkan taakse”. Pohjoisen suunnalta tuuli vilpoinen tuuli. Tänään söimme toisen annoksen munapekonia. Kananmunaa voi siis kuivattaa toisenkin kerran, se tuo vaihtelua vaellussapuskoihin.

Sunnuntai 29.6.

Vuomakasjoelta Toskaljärvelle 7km

Aamu oli ”kuuma”. Kävelimme ensin 9.30-12.30 lounaspaikalle. Alhaalla koivikossa piti löytää sopiva ylityspaikka, sillä pienet purot tulvivat. Lopulta ylitimme yhden puron lähellä suurta Vuomakasjokea, johon purot yhtyvät, mutta kengät oli otettava pois. Alhaalla koivikossa kukkivat jo orvokki ja keltavuokko (vai kenties Lapinvuokko?). Luonnonsuojelualueen alkaessa aloimme nousta ylös Annjalonia. Ylhäällä olikin lampi sopivasti lounastaukoa varten. Annjalonilla on upeat maisemat tunturin molemmille puolille. Sieltä on näkymä Reikämaahan ja Meekolle. Suojaisalta lammelta matka jatkui lounastauon (12.30-14.30) jälkeen Toskaljärvelle ja perillä olimme siinä 20.00. Pitkiä pätkiä pääsi kävelemään lumella, joka helpotti huomattavasti kulkua varsinkin alaspäin mennessä, kun ei tarvinnut etsiä sopivaa kiveä joka askeleen alle. Toskalojan ylitys vaikutti hankalalta, eikä sopivaa ylityspaikkaa tahtonut läytyä. Lopulta palasimme aivan Toskalojan alkumetreille järven tuntumaan, josta paras ylityspaikka löytyi. Ei ollut kovaa virtaa, eikä vettäkään kuin polvien tuntumaan. Telttapaikka löytyi Toskaljärven viereltä. Illalla tuuli toi pilviä ja hiukan ropsahti. Viluväreet paljastivat pienoisen nestehukan, vaikka päivä oli ollut lämmin ja oli tullut myös juotua. Jos ilta olikin tuulinen, yöllä tyyntyi. Toskaljärvellä oli riekkoja, kapustarintoja (piip) ja tiiroja vai pikkulokkejako olivat (ääni muistutti lokin ääntä) ja muita otuksia. Haukkakin näkyi.

Maanantai 30.6.

Toskaljärveltä Cuovgijärvelle 6km

Tämän päivän kävely kesti 10.30-18.30 taukoineen. Huiputimme Toskalharjun, vaikka huippu olikin tällä kertaa eri, mitä vuonna 2011, koska nousimme tunturille nyt täysin toiselta puolelta. Rinkat jätimme alemmas rinteille odottamaan huiputusta. Lounastaukoa pidimme ”tuplajärvien” tuntumassa 14.30.-16.30. Järvet olivat vielä osittain jäässä ja täysin lumen ympäröimiä. Valitsimme ensin vasemmapuoleisen järvenkiertoreitin, joka osoittautui huonoksi valinnaksi ja päätimme lähteä oikealle. Oikealla avautui joensuu, joka olikin yllättäen kuiva ja siinä oli isoja kiviä, jotka helpottivat omalta osaltaan ylitystä. Joenuoma oli muuten täynnä lunta ja Toskalharjun jälkeen maisemat olivatkin tosi talvisia. Tänäänkin näimme haukan, tiiroja, piippejä (kapustarintoja) ja Lapinvuokkoja. Jos aamu olikin lämmin ja kuiva, tarvittiin päivänmittaan päälle fleeset, sillä päivällä tuuli kylmästi, kuten monena päivänä pohjoisen suunnasta. Yöksi löysimme teltalle tasaisen paikan Cuovgijärven tuntumasta. Siitä ei ollut näköalaa sen kummemmin, vaan leiripaikkamme jäi matalammas ”kattilaan” ja maisemat jäisivät seuraavalle päivälle.

Tiistai 1.7.

Cuovgijärveltä Kopmajoelle 8km

Cuovgijärvellä oli lämmin ja tyyni aamu ja paljon hyttysiä. Söimme jo toistamiseen aamupalan teltassa hyttysten paljouden vuoksi. Saa ainakin syödä rauhassa ja huitomatta. Kävelemään pääsimme 8.45 alkaen. Melko pian reitti alkoikin laskeutua alas Valtijoen laaksoon. Oli jo reitin ja sijaintimmekin takia jo selvää, ettemme ylitä Valtijokea S-mutkan tuntumassa, sillä olimme jo paljon pohjoisemmassa ja vettä olisi ylitystä ajatellen liikaa. Valtijoki pitäisi ylittää kaksi kertaa, jos haluaa kävelemään harjujonolle (Kiinanmuurille). Nytkin matkan katkaisi pieni Valtijoelle laskeutuva puro, jota ei sitäkään päässyt ylittämään kuivin jaloin, vaan sandaalit oli kaivettava esiin ylitystä varten. Pysyttelimme siis Valtijoen Länsipuolella. Pidimme paljon pieniä taukoja joen varrella ja Tommi kävi joessa pulahtamassakin. Päivä oli siis mukavan lämmin. Joen varrella oli iso porotokka, jossa oli ainakin 50 poroa. Joen uomat matkalla Kopmajoelle olivat vielä osittain lumessa ja ylhäältä harjuilta näkyi Somasjärven olevan vielä puoliksi jäässä. Tuvalle pääsimme 14.30 ja söimme lounaan vasta siellä. Lounaan jälkeen otin saippuakylvyn ja pesin pyykkiä. Perjantai-iltana saamamme uutiset, että Valtijoella on ”täysi talvi” ei enää pitänytkään paikkaansa. Talvi oli sulanut ihan hetkessä kevääksi ja lämpötila on kohoamassa kesäksi. Mitähän kuuluu Urtasjokilaaksoon? Täällä Kopmajoen tuvalla tuli seurattua lumien sulamista. Yön nukuimme tuvassa.

Keskiviikko 2.7.

Lepopäivä Kopmajoen tuvalla 6km

Jälleen lämmin ja pilvetön aamu. Klo 10-13 välillä nousimme Kopmajoen toisella puolen avautuvalle tunturille tavoitteena kiivetä huipulla olevalle mastolle asti. Väliin jäi kuitenkin erittäin luminen kuru ja huipulle olisi vielä ollut pitkä matka, joten laskeuduimme sitten takaisin. Kopmajoessa oli vettä sen verran, että se piti ylittää ilman kenkiä kahlaamalla. Rinteellä oli suuria lumikenttiä, joiden päällä pääsi kävelemään sujuvasti. Takin kanssa oli kuuma, mutta se suojasi hyvin hyttysiltä, joita oli melkoisen paljon. Yritimme löytää ylhäältä myös puhelukenttää, mutta turhaan. Kävelylenkistä kertyi noin 6km. Tuuli puhalsi vielä kylmästi itä-koillisen suunnasta. Iltapäivää kohti alkoi olla enemmän pilvistä. Eilen ylitimme ojan lumen yli ja tänään siitä oli lohjennut suuri pala. Myös Kopmajoen joenvarren vierusta lumipeitteeseen halkeili suuria railoja lumien sulatessa. Illalla pilviä kertääntyi jo enemmän ja satoi pieni ropsahdus. P.S. Oli sen verran lämmin päivä, että Tommi pomppi ympäristössä hetken nakusilleen. Yön olimme taas tuvassa, jossa oli tosi kuuma.

Torstai 3.7.

Kopmajoelta Pihtsusjärvelle 11km

Pieni ropsahdus jatkui sitten aamuyöstä. Koko päivä oli aamusta alkaen pilvinen, sumuinen ja pientä sadetta tuli pitkin päivää. Onneksi tuuli selän takaa. Kävelymatka kesti 10.00-16.45 ja pikaisen lounastauon pidimme ennen joen ylitystä 12.15-12.45. Alkumatka ja loppumatka olivat helppoja verrattuna matkan puoliväliin. Haastetta koko päivään toi sumu ja tulviva vesi. Sumulta näki juuri ja juuri polkua eteenpäin ja seuraavalle tolpalle. Toisinaan tolppakin oli hakusessa ja suuntaa piti korjata. Osa tolpista oli lumikenttien alla. Joen ylityskohta oli valtavan lumimassan peitossa, sen hetkeksi hälvenevä sumu paljasti, joten joki oli ylitettävä jo aikaisemmin. Joesta löytyi kohta, jonka Tommi pääsi ylittämään kengät jalassa teippaamalla housut kiinni kenkien yläosaan ja itse kahlasin sandaaleilla. Vesi oli jäätävää, eikä pitempi kahlaaminen olisi enää ehkä onnistunut. Kahlaamisen jälkeen piti vielä nousta ylös lumiselle rinteelle ja varoa kierimästä alas. Rinteeltä alas tultuamme edessämme avautuikin jo näkymä kaksoisjärvistä, jonka välistä kulkee polku. Tai pitäisi kulkea. Polku oli reilusti tulvivan veden vallassa. ”Kaksoisjärvien” välikkö oli yhtä suurta kahlaamoa ja sai tarkkaan kulkea kiveltä kivelle tai olisi mulannut polvea myöten vetiseen kivenkoloon. Klo 15.00 olimme kohdassa, josta pystyi soittamaan kotiin. Viikko takana ja toinen edessä, kaikki hyvin. Vetinen ja sumuinen polku jatkui aina Pihtsukselle asti. Tuvalla oli muitakin. Pystytimme teltan pihalle. Teltoissa yöpyivät myös kaksi lintumiestä, jotka olivat päättämässä 3-vuotista projektiaan havainnoida Lapin lintuja. Hämmästyttävää oli, että Pihtsuksen ohi lensi helikopteri ja erittäin matalalla kaiken lisäksi. Se lensi ohi kohti Haltia. Ilma oli viilentynyt +4 asteeseen.

Perjantai 4.7.

Lepopäivä Pihtsusjärvellä 3km

Koko yön satoi vähän. Lintumiehiltä kuulimme lintuhavainnoista. Pihtsusjärvellä uiskentelee lapasotkapesue. Lapasotkat ovat melko harvinaisia. Tuvan lähistöllä on punajalkaviklo, johon törmäsimmekin myöhemmin happihypyn aikana. Lisäksi järvellä oli kivitaskuja ja kalalokkeja. Tänään oli lämmintä +8 astetta ja teimme happihypyn Haltin suuntaan. Sitten alkoi taas sataa ja oli sumuista. Ei mikään huiputuskeli. Sadetta ja sumua jatkui koko päivän. Tuvalle tuli myös muuta väkeä ja saimme uutisia Pihtsuksen alapuolisesta kahlaamosta. Siinä on kova virtaus ja vettä vähimmilläänkin 80cm. Urtasjokilaaksossa ei siis kannata kulkea pohjoispuolelta, jos haluaa Pihtsusjoen yli, vaan on kuljettava Vuomakasjoen sillan kautta. Vihosta saimme lukea, kuinka kahlaamo oli kuivin kengin päästy ylittämään 24.6. ja nyt kahlaamon ylittänyt pariskunta kertoi hurjan kahluukokemuksensa 4.7. Lumi alkanut sulaa aivan näinä päivinä. Tänään paljastui helikopterin kyydissä olleet henkilöt. Tupaan tuli kaksi naista, jotka olivat saaneet kyydin Haltin tuvalle ja aikomuksenaan käydä Haltilla. Naisten kertoman mukaan heillä oli täysi työ päästä järkevästi ja turvallisesti tuvalta pois, sillä lunta oli paljon ja se oli todella upottavaa ja tuvan läheinen joki tulvi tosissaan ja oletettavasti joen reunat olivat täysin lumen vallassa. Heillä oli mennyt 1,5km matkaan muutama tunti!

Lauantai 5.7.

Pihtsusjärveltä Urtasjokilaakson eteläpuolelle 11,5km

Lähdimme kävelemään 10.30 ja lämpöä oli +9 astetta. Aamu oli sumuinen oli kylmä tuuli. Myöhemmin ilma oli selvästi lämpimämpi. Pihtsusjokiuoman reunat olivat täysin lumen vallassa, mutta joki virtasi vuolaasti ja vettä oli paljon. Jos joen olisi jostain kohti päässyt ylittämään, niin mahdollisesti heti järven muuttuessa joeksi. Tätä emme edes yrittäneet, mutta siinä kohden ei ollut lunta, eikä vettä näyttänyt olevan mahdottoman paljoa, mutta kuka sen tietää. Vettä oli nyt liikkeellä ja paljon. Joessa ja putouksessa riitti vettä ja sulava lumi piti huolta siitä, että sitä riittäisi vielä tuleviksikin viikoiksi. Lounastaukoa pidimme 14.00-15.00 sillan luona samassa paikassa, jossa olimme myös viimeviikon lauantaina. Lounaan jälkeen oli aika seurata porojen jalanjäljissä ja nousta rinnettä ylös. Rinteellä oli poroja ja kaukaa näimme niiden uivan kahlaamon läheltä joen toiselle puolelle. Kahlaamon luona olevassa poliisien tuvassa olikin joku lomailemassa. Yksi vastaan tuleva kulkija kertoi uutisia säästä, oli luvattu lämmintä, jopa +24 astetta ja ilman lämpenemisen tosiaan tunsi. Näin siis kahlaamon tulviessa tulimme valinneeksi Urtasjokilaakson etelänpuoleisen reitin, joka ei ollutkaan aikaisemmin tuttu ja olikin mukava päästä kävelemään uusia polkuja. Sillan jälkeen nousimme ylös Meekonvaaran pohjois-länsipuolelta. Telttapaikan löysimme pitkän rakkalaskeutumisen jälkeen kahden pienen lammen luota Urtaspahdan itäpuolelta ja Urtas- ja Riimmajärvien eteläpuolelta. Telttapaikalle saavuimme 19.00 maissa. Varvikosta pöllähti ötököitä, joten yritimme olla pöllyttämättä sen suuremmin. Loistomaisema, jossa olisi voinut viihtyä vaikka kuinka kauan. Mielenkiintoiseksi lampien sijainnista tekee sen, että siitä ei näy Riimmajärvelle, koska lammet jäävät pienen nyppylän taakse. Riimmajärven nähdäkseen olisi siis pitänyt kävellä ja nousta tuolle nyppylälle. Sen verran ylempänä Urtasjokilaakson suuria järviä olimme.

Sunnuntai 6.7.

Urtasjokilaaksosta Lossujärvelle 7,5km

Aamu oli kuuma, eikä tuullut juuri lainkaan. Matkasimme Lossulle 10.00-17.00. Matkalla näkyi valtavia porotokkia, kunhan osasi katsoa tarpeeksi ylös tunturien ylärinteille lumilaikkuisille paikoille. Tuntureilta laskeutui paljon vesiputouksia, joita ei enää myöhemmin kesällä pääse näkemään. Vastaamme tuli kulkijoita, jotka myös kulkivat Urtasjokilaakson ”tätä” puolta. Uutinen kahlaamon tilanteesta on siis kiirinyt myös aloittavien kävelijöiden keskuuteen. Iltapäivällä tuuli jo selvästi aamua enemmän ja viileämmin. Lounastaukoa pidimme 12.30-14.00 ja monia pikkutaukoja. Kilometrit alkoivat vähitellen tuntua jaloissa ja ehkä myös ilman kuumuus. Ennen tupaa oli vielä kaksi joenylitystäkin, joista jälkimmäinen olikin melkoisen rasittava. Ylityspaikkaa joutui etsimään kesken ylityksen, mutta löytyihän se sieltä. Kyllä on puroja ja jokia jouduttu kahlaamaan monta kertaa ja vettä piisaaa. Kengät piti vähän väliä ottaa pois ja laittaa taas uudelleen jalkaan. Ehkä se on tämän päivän jälkeen ohi? Ja yllätys, Lossujärvi on vielä ihan jäässä! Se sijaitsee niin paljon muita järviä korkeammalla, että ei ole vielä sulanut edes reunoistaan. Jostain kolosta sentään sai vettä ämpäriin. Sain pestyä hiukset lämpimässä kelissä ja otin myös saippuapesun. Hyttysmyrkyt oli hyvä saada pois käsivarsista ja niskasta. Jäimme tupaan nukkumaan ja oli todella kuuma yrittää nukkua tuvassa. Myös kolme ulkomaalaista kalastajaa punkkasivat tuvassa. Ovea auki pitämällä yritin saada tupaa viilenemään, mutta sitten piti jo vahtia, etteivät hyttyset tule sisään samalla aukaisulla.

Maanantai 7.7.

Lossujärveltä Didnujoen varteen 10km

Kävelimme 10.15-17.15 ja oli kuuma hellepäivä, niin kuuma ettei oikein ruokakaan maistunut. Tarkoitus oli kävellä noin 5km päähän autotiestä ja jättää viimeiset 5km viimeiselle aamulle. Koivuista putoili mittarimatoja niskaan, hyh. Kävelimme myös viimeisillä lumilla. Norjan puolen Lossun tuvan ympäristö oli veden vallassa ja ennen niin kuiva aukea virtasi täynnä pieniä puroja. Putouksissa oli runsaasti vettä, näyttivät upeilta. Joen ylitystä varten oli joku rakentanut kivistä suuren nuolen. Emme alkaneet muita ylityspaikkoja edes etsimään, vaan totesimme ylityskohdan toimivaksi. Kohdassa oli kova virtaus ja polviin ylettyvät housulahkeeni kastuivat virtakohtien syöksyessä polviin asti. Kesä kuivattaa, minkä kasteleekin, näin totesin. Edes lähellä tunturikoivikkoa ei tahtonut löytyä auringolta varjoa. Telttapaikan lähellä oli kuitenkin yksi suurempi kivi, joka varjosti vähän ja sen vierelle oli mukava istahtaa hetkeksi viileään. Teltta viileni vähän 00.00-05.00 jonka ajan sitä yritti vähän nukkua. Viiden jälkeen ei ollutkaan enää uni. Aurinko ei laskenut, mutta se pysytteli tunturin takana yön viileämpien tuntien ajan.

Tiistai 8.7.

Didnujoen varrelta tielle 3km

Kävely tielle 7.00-8.45 ja vesivoimalan luona pidimme taukoakin. Kahlaamisilta ei päästy edes tänä viimeisinä kilometreinä vaan kengät oli riisuttava vielä viimeisen puron ylityksen ajaksi. Odottelimme linja-autoa Norjan puolelta saapuvaksi 8.45-11.15. Bussi oli peräti 40-45 minuuttia myöhässä tietyön takia, mutta saapui se sieltä kuitenkin. Onneksi tiesimme tästä tietyöstä etukäteen ja bussi oli ollut ennen vaelluksen aloittamistammekin hitusen myöhässä, ei kuitenkaan näin paljoa. Hellettä oli +27 astetta ja minulla pitkälahkeiset housut jalassa. Odottelin, että pääsemme viimein Kilpisjärvelle viilenemään.

*** 

Torstai 26.6. - Tiistai 8.7. Käsivarran tuplavaellus yhteensä noin 90km, joista 70km rinkka selässä ja 20km retkiä ilman rinkkaa. 9 yötä teltassa ja 3 yötä tuvissa. Lauantaista 5.7. alkaen alkoi Suomessa pitkä yhtäjaksoinen lämmin/kuuma jakso, jota jatkui pitkälle elokuuhun.

  

19. maalis, 2016

Keskiviikko 24.7.

Sulaojalta telttapaikalle 2km

Aloitimme vaelluksen vielä myöhään iltapäivällä alkuperäisen torstain sijaan ja kävelimme ensimmäiset 2km Sulaojan parkkipaikalta Luopmosjoen telttapaikalle. Tommi löysi itselleen viilentävän suihkun lähipurosta. Keli oli aurinkoinen ja todella lämmin. Kevon luonnonpuiston raja alkaa vasta noin 10km pohjoisempana. 

Torstai 25.7.

Telttapaikalta Ruktajärven kautta Ristinäsjärvelle 13km

Tästä päivästä tuli todella kuuma. Matkalla näkyikin ihmisiä aurinkoa ottamassa ja olivat varmaan pulahtaneet järvessäkin. Tommikin pulahti matkanvarrella. Ruktajärvellä on iso vaellusporukka, joka vaelsi kahdessa eri pienryhmässä vauhdin mukaan. Pulahdus viileässä järvessä teki hyvää. Ruokaa laitettiin laavun tuntumassa, jossa oli myös monia muita. Matkaa oli tarkoitus kuitenkin vielä jatkaa 3km seuraavalle järvelle. 3km matka tuntui ylivoimaiselta iltapäivän helteen takia. Koko ajan oli uusi jano. Monin paikoin huomasi, että on ollut kuiva kesä. Puronuomat ja kuopat, joissa kuuluisi olla vettä (ja oli paljonkin v.2007) olivat nyt rutikuivia. Telttapaikka löytyi kuivuneen puronuoman viereltä. Naapuriteltassa yöpyi yksin vaeltava nainen Harjavallasta. Hänellä oli sama reitti, kuin meillä ja käveli suurinpiirtein samaa tahtia hieman edellämme tai jäljessämme.

Perjantai 26.7.

Ristinäsjärveltä Fiellun putoukselle 15km

Oli mukava päästä kävelemään avotunturiin. Huomiota herättivät upeanväriset kanervat, joita oli paljon. Ristinäsjärven ylitse lensi hävittäjälentokone, kuten viimekerrallakin. Päivä oli pitkä monien nousujen ja laskujen takia. Ennen kanjonia olevan puron luona pidimme lounastaukoa. Sitä seuraavan taukopaikan luona oli hirveästi hyttysiä, vaikkei niitä muuten vaelluksen aikana missään ollutkaan. Kanjonilta tuli otettua suuri määrä kuvia. Näkymä salpasi taas hengityksen, vaikka tuota osasi odottaa. On se vaan valtava, leveä, upea. Kanjonilta oli vielä aikamoisen pitkä kävelymatka Fiellun putoukselle, johon jäimme yöpymään teltalla. Viimeisen tunnin aikana ilma viileni jo selvästi ja ylhäällä ennen Fiellun putoukselle laskeutumista teki mieli laittaa pitkähihaista ylle. Fiellulla teltan alle piti laittaa taas puisia levyjä, koska maa on tosi epätasainen. Söimme iltaruokaa kammissa.

Lauantai 27.7.

Fiellun putoukselta Kuivin tuvalle 13km

Tämän päivän polusta suurin osa onkin uutta polkua. Polku Kuiville erkani muutamien kilometrien jälkeen pohjoiseen jatkuvasta polusta. Polku nousi vähitellen ylemmäs. Matkan varrella oli paljon mustikoita, joita sai poimia polun viereltä kouran täyteen. Päivä oli kuuma ja söi voimia. Pidimme ruokataukoa kartassa merkityssä telttapaikassa 4km ennen Kuivin tupaa. Taukopaikka oli todella huomaamaton paikka, poikkesi hieman polulta ja oli kaikista telttapaikoista varmasti se ankein. Vesipaikallekin oli vähän matkaa. Taukoa oli kuitenkin hyvä pitää, jotta jaksoi viimeiset kilometrit Kuivin tuvalle. Tupa oli joen vierellä. Porokin käveli keskellä joenuomaa vilvoitusta hakien? Sain pestyä hiukset ja kuivatettua ne lämpimässä kesätuulessa. Yön nukuimme tuvassa.

Sunnuntai 28.7.

Kuivin huiputus 8km ja kävely Kuivin tuvalta Akukammille 10km

Aamupalan jälkeen lähdimme huiputtamaan Kuivin huippua, mukana kameralaukku ja molemmilla pienet pullolliset juomaa. Huipulle ja takaisin tuli yhteensä 8km. Huipulta avautui näkymä Paistuntureiden erämaahan ja porojakin näkyi enemmän. Retkeen meni parin tunnin verran ja tulimme tuvalle syömään lounasta. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Akukammia. Polku kulki kuin paistipannussa, sillä maisema oli erittäin aakeeta-laakeeta ja reunoilla nousivat matalat tunturit. Tunnelma oli muutenkin kuin paistipannussa, koska vesi loppui, eikä ollut täyttä tietoa siitä, kuinka monta kilometriä on seuraavalle vesipaikalle. Mutta tulihan niitä vesipaikkoja. Keskellä aukeaa polku putosi pienelle purolle, jossa saimme vettä. Toisen tällaisen puron kohdalla vasemman vaelluskenkäni pohja päätti hajota totaalisesti. Pieniä merkkejä pohjan irtoamisesta ja hajoamisesta oli jo aikaisemmin. Kuivin huiputuksessa mukana ei olisi kuitenkaan ollut mukana teippiä, kuten nyt oli kun oli rinkat selässä. Teippiä kengän ympäri ja matka jatkui. Vesipaikka Akukammin luona oli surkea. Ehkä kuiva kesän takia vettä oli aikaisempaa kehnommin. Yövyimme uudessa kammissa. Vanha oli vielä jätetty uuden rinnalle, mutta se oli surkeassa kunnossa. Illalla ukkosti ja satoikin hitusen. Kammilta katsottuma molemmissa ilmansuunnissa oli synkät pilvet ja tumma taivas. Taisi kamminseutu jäädä kahden suuremman saderintaman väliin?

Maanantai 29.7.

Akukammilta Njavgoaivin tuvan kautta Ruktajärvelle 13,5km

Tämän päivän polku oli helppokulkuista, mutta kuivaa. Eilisen tapaan vesipaikkoja oli niukasti. 1,6km ennen Njavgoaivin tupaa oli puro, jossa Tommi pääsi pulahtamaan kuuman päivän kunniaksi, mutta tuvan luona ei vettä sitten kunnolla enää ollutkaan. Vettä piti hakea joko sieltä 1,6km päästä tai sitten kupillinen kerrallaan siitä tuvan lähistöltä olevasta vesipaikasta, joka oli kuivan kesän takia aika ikävässä jamassa. Tuvalla pidimme lounastaukoa ja jatkoimme, jos mahdollista vieläkin helpompaa ja nopeakulkuisempaa polkua, tällä kertaa avotunturissa. Polku Akukammilta kohti Ruktajärveä ei kuulu enää Kevon luonnonpuiston alueeseen vaan kulki sen rajan toisella puolen. Ruktajärvellä saimme teltan pysyyn ennen rankkaa sadekuuroa. Päivällisen kokkasimmekin tuvalla sateelta suojassa. Huomasin, että sisäteltan vetoketju ei enää oikein tahtonut kunnolla toimia. Kuuman päivän kunniaksi myös pulahdus järveen.

Tiistai 30.7.

Ruktajärveltä Sulaojalle 12km

Ruktajärven jälkeisessä koivikkoisessa harjussa sade tavoitti meidät viimein. Sitten satoikin rankasti reilun tunnin ajan. Sateen mentyä aurinko jatkoi paistamistaan, kuten vaelluksella tähänkin asti. Harjuosuudella oli paljon mustikkaa. Jatkoimme viimeiselle telttapaikalle Luopmosjoelle, jossa yövyimme myös ensimmäisen yönä. Tommi sai käytyä vielä uudelleen virtasuihkussa ja söimme lounasta kaikessa rauhassa. Autolle kävelimme viimeisen kilometrin luontopolun vaihtoehtoista reittiä, joka laskeutui Suomen suurimmalle lähteelle.

19. maalis, 2016

Perjantai 17.8.

Pulmankijärveltä raja-aidalle 7km

Saavuimme taksikyydillä Pulmankijärvelle noin klo 17.00. Taksikyyti maksoi noin 35 euroa 19km matkalta. Tie Nuorgamista Pulmankijärvelle kulki aukeassa tunturimaisemassa. Tien molemmin puolin oli soita, joilla oli ihmisiä poimimassa hillaa. Olimme valinneet vaellussuunnaksi Pulmankijärveltä Sevettijärvelle, vaikka usein reitistä puhutaan Sevetti-Pulmanki-reittinä ja reittiselostuskin kerrotaan toiseen suuntaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuljemme jonkin reitin virallista "opastussuuntaa vasten".

Aloitimme vaelluksen 17.00 ja kävelimme n. 7km Norjan rajan tuntumaan ja yövyimme raja-aidan luona paikassa, jossa oli lähellä puro. Koko vaellusreitin alku oli nousua monta kilometriä, eikä matkanvarrella ollut puroja, josta olisi saanut juomavettä. Heti 3km jälkeen ensimmäisellä suolla upposin lähes polvia myöten suohon ja kastoin kenkäni. Päivä oli pilvinen ja tuuli oli viileä, mutta ei kuitenkaan satanut. Pusikossa oli riekkoja, jotka pötkivät pakoon retkeilijöitä. Mukanamme oli vettä ja oli tarkoitus tarpoa vesipaikalle saakka ja yöpyä siinä teltalla. Perillä yöpymispaikassa olimme n.21.00 joten alkumatkaan meni noin 4 tuntia. Koivut olivat mustia ja kärsineitä yöpymispaikan luona. Ne eivät olleet joka paikoin toipuneet edellisvuosien koivumittarituhosta. Suurelta osin puut kuitenkin viheriöivät.

Lauantai 18.8.

Raja-aidalta Tsuomasjärven tuvalle 6km

Aamulla 7.00 oli pieni tihkusade. Pientä tihkusadetta jatkui pitkin päivää, joskin sade ei kestänyt yleensä 5 minuuttia kauempaa kerrallaan. Lämmintä oli n.+8 astetta ja tuuli oli vilpoinen. Lähdimme kävelemään klo 9.15 ja Tsuomasjärven tuvalla olimme 12.45. Kävelimme 3,5 tuntia ja pääsin sen jälkeen kuivattamaan läpikastuneita kenkiäni. Matkanvarrella oli muutama vesipaikka, mutta mukanamme oli kuitenkin vettä pullossa, koska varmuutta veden saamisesta ei ollut. Monet lammet ovat soisia ja mutaisia. Matkalla näkyi poroja, mutta ei kuulunut lintujen ääntä, eikä muita eläinhavaintoja tehty. Tsuomasjärven tuvalle piti rämpiä suon kautta. Puut tuvan ympärillä olivat paljaita ja kuivuneita. Tuvan lähettyvillä oli hilloja ja joitakin mustikoita. Tuvassa oli muitakin. Olimme jo jäämässä nukkumaan tuvalle, kun muutama vaeltaja tuli tuvalle, eikä heillä ollut mukana telttaa. Pienelle tuvalle olisivat kaikki mahtuneet, mutta päätimme kuitenkin yöpyä teltassa ja siellä ainakin sai nukuttua hyvin. Kengät saivat kuivua koko päivän ja yön tosi tehokkaan kaminan äärellä, eivätkä ne kastelleet edes sukkia kuivatuksen jälkeen. Sanoisin kamiinalla olevan merkitystä kenkien kuivattamisessa. Sain kävellä loppuvaelluksen kuivin kengin.

Sunnuntai 19.8.

Tsuomasjärveltä Tsaarajärvelle 11km

Lähdimme tasaiselle taipaleelle n.9.15 ja perillä Tsaarajärvellä olimme 14.30. Matkaan taukoineen meni yhteensä reilut 5 tuntia. Polku oli melko tasaista. Suuria nousuja ja laskuja ei ollut. Matkalla oli muutama pieni suonpläntti, joista joutui vähän valitsemaan mistä kohtaa kävelee. Matkalla näkyi joitakin poroja, mutta ei muita eläimiä eikä lintuja. Tällä kävelyetapilla oli vähemmän tunturikoivikkoa ja maisema oli enemmän avaraa, kuin aikaisempina päivinä. Reitin varrella on paljon järviä ja lampia, mutta ne ovat kaukana polusta. Mukanamme oli tänäänkin juomavettä pullossa. Pidimme ruokatauon pari kilometriä ennen tupaa, juuri ennenkuin olimme laskeutumassa tunturikoivikkoon. Karttaan merkitty puro oli kuiva. Olimme tuvalla muutaman tunnin ajan kaksistaan, kun Tsuomasjärven suunnalta saapui kaksi kulkijaa, suomalainen nainen ja pakistanilaissyntyinen mies. Juttelimme englanniksi kaikenlaista hassua. Yön nukuimme tuvassa, jossa vieraili myös (aika ison kokoinen) hiiri. Hiiripä löysi itselleen ruisleipää ja suklaata. Tämä oli siisti ja valoisa tupa verrattuna muihin tupiin. Myös koivikko viheriöi tuvan ympärillä.

Maanantai 20.8.

Tsaarajäveltä Huikkimajoen kautta Rousajärvelle 18km

Lähdimme Tsaarajärveltä Huikkimajoelle (12km) klo 8.30. Pidimme Huikkimajoella 2 tunnin lounastauon klo 14.30-16.30 ja jatkoimme matkaa Rousajärvelle (6km). Perillä Rousajärvellä olimme 19.00. Päivän taipaleeseen meni 10,5 tuntia taukoineen. Polku Tsaarajärveltä Huikkimajoelle oli tasaista. Tällä osuudella oli paljon soita. Koko vaelluksen suurin ja hankalin suo oli aika alkumatkasta, vähän ennen poroaitaa laakealla ja tasaisella ”suotasangolla”. Joitakin lintuja näkyi kauempana ja tietysti poroja. Soiden välinen polku oli helppokulkuista ja nopeaa kävellä. Tämä päivä osoittautui koko vaelluksen lämpimimmäksi päiväksi, kun aamun viileys oli ohi. Huikkimajoen tuvan lämpömittari oli varjon puolella ja se näytti +17 astetta. T-paidalla oli paras taivaltaa päivän lämipimimmät tunnit. Päivän maisema oli kaikenkaikkiaan aika vaihtelevaa. Ensin oli tasaista suomaata. Vähitellen puuta tuli lisää ja puut olivat aikaisempaa suurempia. Lähestyimme metsäisiä joki- ja järvimaita. Huikkimajoelta taitoimme pääpolulta Rousajärven suuntaan vielä hetkeksi korkeammille maisemille. Ennen Rousajärveä oli suurempi nousu. Päivän taival palkittiin upealla järvimaisemalla Rousajärven maiseman avautuessa edessä. Aurinko paistoi takaa antaen valokuvaamiselle parhaan mahdollisen valaistuksen. Rousajärven tupa oli kivenheiton päässä järvestä pienen joen luona. Yövyimme teltassa tuvan luona. Edellinen tupayö tuli nukuttua huonosti, joten teltassa nukkuminen houkutti.

Tiistai 21.8.

Rousajärveltä Iisakkijärven kautta Opukasjärvelle 15km

Lähdimme Rousajärveltä Iisakkijärvelle (9km) klo 9.45. Pidimme Iisakkijärvellä 1,5 tunnin lounastauon klo 14.00.-15.30 ja jatkoimme matkaa Opukasjärvelle (6km). Perillä Opukasjärvellä olimme 18.15. Päivän taipaleeseen meni 8,5 tuntia taukoineen. Myös tämä vaelluspäivä oli aurinkoinen ja lämmin. Pilviä oli kuitenkin eilistä enemmän taivaalla ja tuuli oli hieman eilistä vilpoisempi. Polku Rousajärveltä Iisakkijärvelle oli vielä paikoin avotunturilla ja tunturikoivikossa. Puusto kuitenkin lisääntyi jatkuvasti. Polkua oli helppo kävellä. Matkalla näkyi valtava määrä pikkuruisia sammakoita ja kuului myös ensimmäisen kerran linnunlaulua koko vaelluksen aikana. Iisakkijärvellä oli muitakin vaeltajia. Polku Iisakkijärveltä lähtiessä oli paikoin hiekkaista harjua, tasaista, harvassa metsikössä kulkevaa polkua. Mukanamme ei ollut enää vettä vaan sitä sai matkan varrelta lammesta. Joet ylitettiin siltoja pitkin ja kerran vaijeriveneellä. Vene oli tietysti vastarannalla ja se piti veivata omalle puolelle. Vastarannelle pääsy ei ollut mikään ihan yksinkertainen juttu, koska vene halusi pitää meidät lähtörannan puolella. Vettä oli kuitenkin vain polviin asti ja Tommi kahlasi vähänmatkaa venettä työntäen ja veivasi loppumatkan vaijerilla veneessä seisten. Opukasjärven tuvan pihassa oli valtava määrä mustikoita.

Keskiviikko 22.8.

Opukasjärveltä Sevettijärvelle 13km

Lähdimme matkaan klo 9.00 ja perillä Sevettijärvellä olimme klo 16.00. Matkaan meni 7 tuntia taukoineen. Pidimme lounastauon 2 tunnin kävelyn jälkeen n. Klo 11.00 ja silloin alkoi myös sataa. Aamu oli pilvinen ja pieni sateenropsahdus käväisi tuvan luona. Velluksen viimeinen osuus kulki osittain metsätiellä ja sitten täysin metsikössä ja polku oli paikoin erittäin kivinen ja juurakkoinen, eikä sitä kävellyt mitenkään nopeasti. Järvimaisemaa näkyi vasta Sevettijärvelle saavuttaessa. Taipaleen viimeistä 500 metriä emme päässeet kävelemään, koska valitsimme jokin muun polun, joka ei ainakaan ollut oikopolku, vaan pikemminkin kiertotie. Näin tulimme kävelleeksi varmaan tunnin ylimääräistä ja myös muutaman kilometrin enemmän ennen autolle pääsyä. Viimeisenä päivänä satoi ja paistoi aurinko vuorotellen. Sade kasteli kunnolla, eikä polun varrella tullut enää mitään mukavaa taukopaikkaa. Pidimme lounastauon sopivaan aikaan ennen sateiden alkamista.