19. maalis, 2016

Käsivarren tuplawaellus 2014

Käsivarren erämaan kahden viikon huiputusvaellus, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti reittinä Meekolta Vuomakasjoen sillan kautta Toskaljärvelle. Sieltä Valtijoen ”kiinanmuuria” pitkin Kopmajoelle ja edelleen huiputtamaan Ridni, Halti, Pikkuhalti ja Govvdo. Ensimmäisen viikon suunnitelman onnistuimme toteuttamaan toista viikkoa paremmin. Yliperällä lumet olivat vasta sulamassa. Meekon ruskea maisema oli vasta vihertymässä, lumet sulivat valtijoelta juuri ennen sinne päästyämme. Vesistöissä oli kaikkialla hirmuisesti vettä ja Halti oli vielä täysin sohjolumen vallassa. Ensimmäinen ajatus oli, että tämä on suora jatkokertomus vuoden 2012 kevättulvavaellukselle, sillä tulvat olivat juuri pahimmillaan. Lunta oli ollut ennätysmäärä, joten sen sulaminen vei aikansa. Terminen kesäkin alkoi Käsivarressa vasta 29.6. jonka jälkikäteen selvitin. Mukanamme oli lainateltta, 3 hengen Hilleberg nallo3GT. Omasta teltasta kun alkaa sisäteltta olla epäluotettava (pohja päästää kosteuden ja vetskari ei toimi kunnolla).

Torstai 26.6.

Päivä Meekolla ja Saivaaran huiputus 7km

Polar lentojen vesitaso starttasi heti 14.00 jälkeen ja kyyditsi meidät Kilpisjärveltä Skadjajärvelle Meekonlaaksoon. Ilmasta käsin näkyi, että lunta on vielä jonkun verran ja Pihtsusjärvi oli vielä jäässä. Rinkat oli ahdettu täyteen ja pari päiväreppua samoin, Puolen kilometrin taival tuvan luokse onnistui luovalla ajattelulla ja sen käytäntöön laitolla vaellussauvoja apuna käyttäen. Pystytimme teltan tuvan pihamaalle ja teimme iltaretken Saivaaran huipulle. Huipulla asui riekko. Päivällä lämpöä oli +9 astetta, mutta illalla tuvan mittari näytti enää +4 astetta. Yö teltassa oli kuitenkin kuuma ja aurinko paistoi. Yö oli kuiva, eikä teltassa ollut yhtään kosteutta yön jälkeen. Tupavihkon merkintöjen mukaan Haltille ei ole päästy 24.-25.6. mutta yksi pariskunta kertoo käyneensä aamun kantavan lumen aikana.

Perjantai 27.6.

Päivä Meekolla ja Meekonpahdan huiputus 3km

Meekonpahtalla kävimme 10.30-13.00 välillä. Rinteellä oli pitkälti lunta, mutta sulapaikkojakin oli ja reitti ylös löytyi hyvin. Päivällä lämpö pysytteli siinä +8 asteessa, eikä tuullut paljoa, joten lämmin siinä kiivetessä tuli. Tuulensuojassa oli erityisesti lämmintä ja ensimmäiset hyttyset alkoivat olla liikekannalla. Meekonlaaksossa alkaa vasta vihertää, maisema on vielä aika ruskean sävyinen lumilaikkuineen. Porojärven suunnalta tulleet vaeltajat kertoivat olleensa kalastamassa Valtijoella, missä on vielä ”täysi talvi”. Muutama iso musta lintu lenteli Tommin rinkan luona ja vasta myöhemmin huomasimme niiden nokkineen toisen sivutaskun rikki. Ne olivat löytäneet kuivahedelmiä ja saaneet niitä puoli pussillista. Siinä sitten piti teipata rinkan sivutaskun reikä umpeen. Taitaa olla uusien rinkkojen aika, vanhoissa alkaa olla jo yhtä ja toista pientä vikaa. Kuivattu kananmuna onnistui hyvin. Se pitää vain liottaa lämpimään veteen, jotta seoksen saa vatkattua tasaisesti. Kyytipoikana oli myös pekonia. Myös toisen telttayön jälkeen teltta oli täysin kuiva.

Lauantai 28.6.

Meekolta Vuomakasjoen sillan kautta Vuomakasjoen itäpuolelle 5,5km

Aamu oli lämmin ja tyyni. Lämpöä oli matkaan lähtiessä +8-9 astetta. Lähdimme 9.30 polkua pitkin kohti Meekon kivirakkaa ja Vuomakasjoen siltaa. Lunta oli monin paikoin ja vesi valui putouksina pitkin rinnettä alas. Koivikko alkoi selvästi vihertää. Lounastaukoilimme 13.30-15.30 ylitettyämme Vuomakasjoen sillan ja päästyämme joen toiselle rannalle. Yksi porokin siellä sillan tuntumassa nähtiin. Muita kulkijoita ei näkynyt koko loppupäivänä. Vuomakasjoen yli näyttäisi pääsevän kahlaamalla Meekonjärven läheltä. Jatkoimme vielä kävelyä 15.30-16.30 kunnes löysimme sopivan telttapaikan. Paikalta ei ollut ihan suoraa näkymää Saivaaralle vaan se jäi ”nurkan taakse”. Pohjoisen suunnalta tuuli vilpoinen tuuli. Tänään söimme toisen annoksen munapekonia. Kananmunaa voi siis kuivattaa toisenkin kerran, se tuo vaihtelua vaellussapuskoihin.

Sunnuntai 29.6.

Vuomakasjoelta Toskaljärvelle 7km

Aamu oli ”kuuma”. Kävelimme ensin 9.30-12.30 lounaspaikalle. Alhaalla koivikossa piti löytää sopiva ylityspaikka, sillä pienet purot tulvivat. Lopulta ylitimme yhden puron lähellä suurta Vuomakasjokea, johon purot yhtyvät, mutta kengät oli otettava pois. Alhaalla koivikossa kukkivat jo orvokki ja keltavuokko (vai kenties Lapinvuokko?). Luonnonsuojelualueen alkaessa aloimme nousta ylös Annjalonia. Ylhäällä olikin lampi sopivasti lounastaukoa varten. Annjalonilla on upeat maisemat tunturin molemmille puolille. Sieltä on näkymä Reikämaahan ja Meekolle. Suojaisalta lammelta matka jatkui lounastauon (12.30-14.30) jälkeen Toskaljärvelle ja perillä olimme siinä 20.00. Pitkiä pätkiä pääsi kävelemään lumella, joka helpotti huomattavasti kulkua varsinkin alaspäin mennessä, kun ei tarvinnut etsiä sopivaa kiveä joka askeleen alle. Toskalojan ylitys vaikutti hankalalta, eikä sopivaa ylityspaikkaa tahtonut läytyä. Lopulta palasimme aivan Toskalojan alkumetreille järven tuntumaan, josta paras ylityspaikka löytyi. Ei ollut kovaa virtaa, eikä vettäkään kuin polvien tuntumaan. Telttapaikka löytyi Toskaljärven viereltä. Illalla tuuli toi pilviä ja hiukan ropsahti. Viluväreet paljastivat pienoisen nestehukan, vaikka päivä oli ollut lämmin ja oli tullut myös juotua. Jos ilta olikin tuulinen, yöllä tyyntyi. Toskaljärvellä oli riekkoja, kapustarintoja (piip) ja tiiroja vai pikkulokkejako olivat (ääni muistutti lokin ääntä) ja muita otuksia. Haukkakin näkyi.

Maanantai 30.6.

Toskaljärveltä Cuovgijärvelle 6km

Tämän päivän kävely kesti 10.30-18.30 taukoineen. Huiputimme Toskalharjun, vaikka huippu olikin tällä kertaa eri, mitä vuonna 2011, koska nousimme tunturille nyt täysin toiselta puolelta. Rinkat jätimme alemmas rinteille odottamaan huiputusta. Lounastaukoa pidimme ”tuplajärvien” tuntumassa 14.30.-16.30. Järvet olivat vielä osittain jäässä ja täysin lumen ympäröimiä. Valitsimme ensin vasemmapuoleisen järvenkiertoreitin, joka osoittautui huonoksi valinnaksi ja päätimme lähteä oikealle. Oikealla avautui joensuu, joka olikin yllättäen kuiva ja siinä oli isoja kiviä, jotka helpottivat omalta osaltaan ylitystä. Joenuoma oli muuten täynnä lunta ja Toskalharjun jälkeen maisemat olivatkin tosi talvisia. Tänäänkin näimme haukan, tiiroja, piippejä (kapustarintoja) ja Lapinvuokkoja. Jos aamu olikin lämmin ja kuiva, tarvittiin päivänmittaan päälle fleeset, sillä päivällä tuuli kylmästi, kuten monena päivänä pohjoisen suunnasta. Yöksi löysimme teltalle tasaisen paikan Cuovgijärven tuntumasta. Siitä ei ollut näköalaa sen kummemmin, vaan leiripaikkamme jäi matalammas ”kattilaan” ja maisemat jäisivät seuraavalle päivälle.

Tiistai 1.7.

Cuovgijärveltä Kopmajoelle 8km

Cuovgijärvellä oli lämmin ja tyyni aamu ja paljon hyttysiä. Söimme jo toistamiseen aamupalan teltassa hyttysten paljouden vuoksi. Saa ainakin syödä rauhassa ja huitomatta. Kävelemään pääsimme 8.45 alkaen. Melko pian reitti alkoikin laskeutua alas Valtijoen laaksoon. Oli jo reitin ja sijaintimmekin takia jo selvää, ettemme ylitä Valtijokea S-mutkan tuntumassa, sillä olimme jo paljon pohjoisemmassa ja vettä olisi ylitystä ajatellen liikaa. Valtijoki pitäisi ylittää kaksi kertaa, jos haluaa kävelemään harjujonolle (Kiinanmuurille). Nytkin matkan katkaisi pieni Valtijoelle laskeutuva puro, jota ei sitäkään päässyt ylittämään kuivin jaloin, vaan sandaalit oli kaivettava esiin ylitystä varten. Pysyttelimme siis Valtijoen Länsipuolella. Pidimme paljon pieniä taukoja joen varrella ja Tommi kävi joessa pulahtamassakin. Päivä oli siis mukavan lämmin. Joen varrella oli iso porotokka, jossa oli ainakin 50 poroa. Joen uomat matkalla Kopmajoelle olivat vielä osittain lumessa ja ylhäältä harjuilta näkyi Somasjärven olevan vielä puoliksi jäässä. Tuvalle pääsimme 14.30 ja söimme lounaan vasta siellä. Lounaan jälkeen otin saippuakylvyn ja pesin pyykkiä. Perjantai-iltana saamamme uutiset, että Valtijoella on ”täysi talvi” ei enää pitänytkään paikkaansa. Talvi oli sulanut ihan hetkessä kevääksi ja lämpötila on kohoamassa kesäksi. Mitähän kuuluu Urtasjokilaaksoon? Täällä Kopmajoen tuvalla tuli seurattua lumien sulamista. Yön nukuimme tuvassa.

Keskiviikko 2.7.

Lepopäivä Kopmajoen tuvalla 6km

Jälleen lämmin ja pilvetön aamu. Klo 10-13 välillä nousimme Kopmajoen toisella puolen avautuvalle tunturille tavoitteena kiivetä huipulla olevalle mastolle asti. Väliin jäi kuitenkin erittäin luminen kuru ja huipulle olisi vielä ollut pitkä matka, joten laskeuduimme sitten takaisin. Kopmajoessa oli vettä sen verran, että se piti ylittää ilman kenkiä kahlaamalla. Rinteellä oli suuria lumikenttiä, joiden päällä pääsi kävelemään sujuvasti. Takin kanssa oli kuuma, mutta se suojasi hyvin hyttysiltä, joita oli melkoisen paljon. Yritimme löytää ylhäältä myös puhelukenttää, mutta turhaan. Kävelylenkistä kertyi noin 6km. Tuuli puhalsi vielä kylmästi itä-koillisen suunnasta. Iltapäivää kohti alkoi olla enemmän pilvistä. Eilen ylitimme ojan lumen yli ja tänään siitä oli lohjennut suuri pala. Myös Kopmajoen joenvarren vierusta lumipeitteeseen halkeili suuria railoja lumien sulatessa. Illalla pilviä kertääntyi jo enemmän ja satoi pieni ropsahdus. P.S. Oli sen verran lämmin päivä, että Tommi pomppi ympäristössä hetken nakusilleen. Yön olimme taas tuvassa, jossa oli tosi kuuma.

Torstai 3.7.

Kopmajoelta Pihtsusjärvelle 11km

Pieni ropsahdus jatkui sitten aamuyöstä. Koko päivä oli aamusta alkaen pilvinen, sumuinen ja pientä sadetta tuli pitkin päivää. Onneksi tuuli selän takaa. Kävelymatka kesti 10.00-16.45 ja pikaisen lounastauon pidimme ennen joen ylitystä 12.15-12.45. Alkumatka ja loppumatka olivat helppoja verrattuna matkan puoliväliin. Haastetta koko päivään toi sumu ja tulviva vesi. Sumulta näki juuri ja juuri polkua eteenpäin ja seuraavalle tolpalle. Toisinaan tolppakin oli hakusessa ja suuntaa piti korjata. Osa tolpista oli lumikenttien alla. Joen ylityskohta oli valtavan lumimassan peitossa, sen hetkeksi hälvenevä sumu paljasti, joten joki oli ylitettävä jo aikaisemmin. Joesta löytyi kohta, jonka Tommi pääsi ylittämään kengät jalassa teippaamalla housut kiinni kenkien yläosaan ja itse kahlasin sandaaleilla. Vesi oli jäätävää, eikä pitempi kahlaaminen olisi enää ehkä onnistunut. Kahlaamisen jälkeen piti vielä nousta ylös lumiselle rinteelle ja varoa kierimästä alas. Rinteeltä alas tultuamme edessämme avautuikin jo näkymä kaksoisjärvistä, jonka välistä kulkee polku. Tai pitäisi kulkea. Polku oli reilusti tulvivan veden vallassa. ”Kaksoisjärvien” välikkö oli yhtä suurta kahlaamoa ja sai tarkkaan kulkea kiveltä kivelle tai olisi mulannut polvea myöten vetiseen kivenkoloon. Klo 15.00 olimme kohdassa, josta pystyi soittamaan kotiin. Viikko takana ja toinen edessä, kaikki hyvin. Vetinen ja sumuinen polku jatkui aina Pihtsukselle asti. Tuvalla oli muitakin. Pystytimme teltan pihalle. Teltoissa yöpyivät myös kaksi lintumiestä, jotka olivat päättämässä 3-vuotista projektiaan havainnoida Lapin lintuja. Hämmästyttävää oli, että Pihtsuksen ohi lensi helikopteri ja erittäin matalalla kaiken lisäksi. Se lensi ohi kohti Haltia. Ilma oli viilentynyt +4 asteeseen.

Perjantai 4.7.

Lepopäivä Pihtsusjärvellä 3km

Koko yön satoi vähän. Lintumiehiltä kuulimme lintuhavainnoista. Pihtsusjärvellä uiskentelee lapasotkapesue. Lapasotkat ovat melko harvinaisia. Tuvan lähistöllä on punajalkaviklo, johon törmäsimmekin myöhemmin happihypyn aikana. Lisäksi järvellä oli kivitaskuja ja kalalokkeja. Tänään oli lämmintä +8 astetta ja teimme happihypyn Haltin suuntaan. Sitten alkoi taas sataa ja oli sumuista. Ei mikään huiputuskeli. Sadetta ja sumua jatkui koko päivän. Tuvalle tuli myös muuta väkeä ja saimme uutisia Pihtsuksen alapuolisesta kahlaamosta. Siinä on kova virtaus ja vettä vähimmilläänkin 80cm. Urtasjokilaaksossa ei siis kannata kulkea pohjoispuolelta, jos haluaa Pihtsusjoen yli, vaan on kuljettava Vuomakasjoen sillan kautta. Vihosta saimme lukea, kuinka kahlaamo oli kuivin kengin päästy ylittämään 24.6. ja nyt kahlaamon ylittänyt pariskunta kertoi hurjan kahluukokemuksensa 4.7. Lumi alkanut sulaa aivan näinä päivinä. Tänään paljastui helikopterin kyydissä olleet henkilöt. Tupaan tuli kaksi naista, jotka olivat saaneet kyydin Haltin tuvalle ja aikomuksenaan käydä Haltilla. Naisten kertoman mukaan heillä oli täysi työ päästä järkevästi ja turvallisesti tuvalta pois, sillä lunta oli paljon ja se oli todella upottavaa ja tuvan läheinen joki tulvi tosissaan ja oletettavasti joen reunat olivat täysin lumen vallassa. Heillä oli mennyt 1,5km matkaan muutama tunti!

Lauantai 5.7.

Pihtsusjärveltä Urtasjokilaakson eteläpuolelle 11,5km

Lähdimme kävelemään 10.30 ja lämpöä oli +9 astetta. Aamu oli sumuinen oli kylmä tuuli. Myöhemmin ilma oli selvästi lämpimämpi. Pihtsusjokiuoman reunat olivat täysin lumen vallassa, mutta joki virtasi vuolaasti ja vettä oli paljon. Jos joen olisi jostain kohti päässyt ylittämään, niin mahdollisesti heti järven muuttuessa joeksi. Tätä emme edes yrittäneet, mutta siinä kohden ei ollut lunta, eikä vettä näyttänyt olevan mahdottoman paljoa, mutta kuka sen tietää. Vettä oli nyt liikkeellä ja paljon. Joessa ja putouksessa riitti vettä ja sulava lumi piti huolta siitä, että sitä riittäisi vielä tuleviksikin viikoiksi. Lounastaukoa pidimme 14.00-15.00 sillan luona samassa paikassa, jossa olimme myös viimeviikon lauantaina. Lounaan jälkeen oli aika seurata porojen jalanjäljissä ja nousta rinnettä ylös. Rinteellä oli poroja ja kaukaa näimme niiden uivan kahlaamon läheltä joen toiselle puolelle. Kahlaamon luona olevassa poliisien tuvassa olikin joku lomailemassa. Yksi vastaan tuleva kulkija kertoi uutisia säästä, oli luvattu lämmintä, jopa +24 astetta ja ilman lämpenemisen tosiaan tunsi. Näin siis kahlaamon tulviessa tulimme valinneeksi Urtasjokilaakson etelänpuoleisen reitin, joka ei ollutkaan aikaisemmin tuttu ja olikin mukava päästä kävelemään uusia polkuja. Sillan jälkeen nousimme ylös Meekonvaaran pohjois-länsipuolelta. Telttapaikan löysimme pitkän rakkalaskeutumisen jälkeen kahden pienen lammen luota Urtaspahdan itäpuolelta ja Urtas- ja Riimmajärvien eteläpuolelta. Telttapaikalle saavuimme 19.00 maissa. Varvikosta pöllähti ötököitä, joten yritimme olla pöllyttämättä sen suuremmin. Loistomaisema, jossa olisi voinut viihtyä vaikka kuinka kauan. Mielenkiintoiseksi lampien sijainnista tekee sen, että siitä ei näy Riimmajärvelle, koska lammet jäävät pienen nyppylän taakse. Riimmajärven nähdäkseen olisi siis pitänyt kävellä ja nousta tuolle nyppylälle. Sen verran ylempänä Urtasjokilaakson suuria järviä olimme.

Sunnuntai 6.7.

Urtasjokilaaksosta Lossujärvelle 7,5km

Aamu oli kuuma, eikä tuullut juuri lainkaan. Matkasimme Lossulle 10.00-17.00. Matkalla näkyi valtavia porotokkia, kunhan osasi katsoa tarpeeksi ylös tunturien ylärinteille lumilaikkuisille paikoille. Tuntureilta laskeutui paljon vesiputouksia, joita ei enää myöhemmin kesällä pääse näkemään. Vastaamme tuli kulkijoita, jotka myös kulkivat Urtasjokilaakson ”tätä” puolta. Uutinen kahlaamon tilanteesta on siis kiirinyt myös aloittavien kävelijöiden keskuuteen. Iltapäivällä tuuli jo selvästi aamua enemmän ja viileämmin. Lounastaukoa pidimme 12.30-14.00 ja monia pikkutaukoja. Kilometrit alkoivat vähitellen tuntua jaloissa ja ehkä myös ilman kuumuus. Ennen tupaa oli vielä kaksi joenylitystäkin, joista jälkimmäinen olikin melkoisen rasittava. Ylityspaikkaa joutui etsimään kesken ylityksen, mutta löytyihän se sieltä. Kyllä on puroja ja jokia jouduttu kahlaamaan monta kertaa ja vettä piisaaa. Kengät piti vähän väliä ottaa pois ja laittaa taas uudelleen jalkaan. Ehkä se on tämän päivän jälkeen ohi? Ja yllätys, Lossujärvi on vielä ihan jäässä! Se sijaitsee niin paljon muita järviä korkeammalla, että ei ole vielä sulanut edes reunoistaan. Jostain kolosta sentään sai vettä ämpäriin. Sain pestyä hiukset lämpimässä kelissä ja otin myös saippuapesun. Hyttysmyrkyt oli hyvä saada pois käsivarsista ja niskasta. Jäimme tupaan nukkumaan ja oli todella kuuma yrittää nukkua tuvassa. Myös kolme ulkomaalaista kalastajaa punkkasivat tuvassa. Ovea auki pitämällä yritin saada tupaa viilenemään, mutta sitten piti jo vahtia, etteivät hyttyset tule sisään samalla aukaisulla.

Maanantai 7.7.

Lossujärveltä Didnujoen varteen 10km

Kävelimme 10.15-17.15 ja oli kuuma hellepäivä, niin kuuma ettei oikein ruokakaan maistunut. Tarkoitus oli kävellä noin 5km päähän autotiestä ja jättää viimeiset 5km viimeiselle aamulle. Koivuista putoili mittarimatoja niskaan, hyh. Kävelimme myös viimeisillä lumilla. Norjan puolen Lossun tuvan ympäristö oli veden vallassa ja ennen niin kuiva aukea virtasi täynnä pieniä puroja. Putouksissa oli runsaasti vettä, näyttivät upeilta. Joen ylitystä varten oli joku rakentanut kivistä suuren nuolen. Emme alkaneet muita ylityspaikkoja edes etsimään, vaan totesimme ylityskohdan toimivaksi. Kohdassa oli kova virtaus ja polviin ylettyvät housulahkeeni kastuivat virtakohtien syöksyessä polviin asti. Kesä kuivattaa, minkä kasteleekin, näin totesin. Edes lähellä tunturikoivikkoa ei tahtonut löytyä auringolta varjoa. Telttapaikan lähellä oli kuitenkin yksi suurempi kivi, joka varjosti vähän ja sen vierelle oli mukava istahtaa hetkeksi viileään. Teltta viileni vähän 00.00-05.00 jonka ajan sitä yritti vähän nukkua. Viiden jälkeen ei ollutkaan enää uni. Aurinko ei laskenut, mutta se pysytteli tunturin takana yön viileämpien tuntien ajan.

Tiistai 8.7.

Didnujoen varrelta tielle 3km

Kävely tielle 7.00-8.45 ja vesivoimalan luona pidimme taukoakin. Kahlaamisilta ei päästy edes tänä viimeisinä kilometreinä vaan kengät oli riisuttava vielä viimeisen puron ylityksen ajaksi. Odottelimme linja-autoa Norjan puolelta saapuvaksi 8.45-11.15. Bussi oli peräti 40-45 minuuttia myöhässä tietyön takia, mutta saapui se sieltä kuitenkin. Onneksi tiesimme tästä tietyöstä etukäteen ja bussi oli ollut ennen vaelluksen aloittamistammekin hitusen myöhässä, ei kuitenkaan näin paljoa. Hellettä oli +27 astetta ja minulla pitkälahkeiset housut jalassa. Odottelin, että pääsemme viimein Kilpisjärvelle viilenemään.

*** 

Torstai 26.6. - Tiistai 8.7. Käsivarran tuplavaellus yhteensä noin 90km, joista 70km rinkka selässä ja 20km retkiä ilman rinkkaa. 9 yötä teltassa ja 3 yötä tuvissa. Lauantaista 5.7. alkaen alkoi Suomessa pitkä yhtäjaksoinen lämmin/kuuma jakso, jota jatkui pitkälle elokuuhun.