19. maalis, 2016

Talviretkeily

Helmikuu 2015

Heti opintojen alkuvaiheeseen tarjoutui mahdollisuus käydä talviretkeilyn kaksipäiväinen teoriapaketti ja kolmen päivän harjoitusvaellus Seitsemisen kansallispuistossa. Olen auttamaton vilukissa, jolla on oikeasti pahanlaatuinen syntymävilu. Palelen kesälläkin sisällä villasukat jalassa, koska veri ei kertakaikkiaan halua kiertää suonissani tai sitten suonissani kiertää verta litra tai pari vähemmän, mitä muilla. Päätin tarttua härkää sarvista ja osallistua heti mukaan koko pakettiin, myös harjoitusvaellusta seuraavaan pitkään talvivaellukseen Lapissa UK-puistossa. Olisipa sitten ohi tämäkin jännitys. Suurin jännitys kohdistui nimenomaan tarkenemiseen, eikä niinkään itse vaellukseen.

Jouduin täydentämään varustevarastoani ja siinä paloi jonkun verran rahaa. Ostin kahdet merinovillaiset kerrastot, sukkia ja kypärämyssyn. Koulun lainasukset vaativat huopavuorisaappaiden ostamista, joissa on "suksiura" kantapäässä. Itseltäni löytyi ennestään paksu Haglöfsin untuvatakki, joka tuli nyt tosi tarpeeseen. Myös paksu -30 pakkasta kestävä untuvamakuupussi löytyi myös valmiiksi tämän vilukissan varastosta.

***

Teoriaosuudessa tuli joitakin uusia asioita, joita ei kesällä patikoidessa tule ajatelleeksi. Teltat vaativat erittäin järeät kiilat, jotta ne eivät hautaudu täysin lumeen. Koululla oli tarjolla kulmaraudoista tehdyt 40 senttiset järkäleet. Lumilapiot tuli pakata mukaan ahkioon ja pikkusälää varten tuli ostettua kannellinen muovirasia, jossa irtotavarat pysyivät hyvin järjestyksessä. Keittimen alle piti hommata puinen alusta. En lopulta keksinyt muuta, kuin puisen tarjottimen. Puutavarakauppaan en tämän hankinnan takia lähtenyt. Talvikaasu olisi ehdoton kovilla pakkasilla. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Teoriapaketin jälkeen olikin aika pakata ahkio ja lähteä kokeilmaan miten kaikki sujuisi käytännössä.

Parinkymmen hengen porukalla lähdimme liikkeelle ja etukäteen oli tiedossa, että vauhti tulisi olemaan "päiväkotivauhtia". Harjoittelimme umpihangessa ladun avaamista ja suunnistamisenkin piti olla hanskassa koko ryhmällä. Myönnän, että oma energiani meni täysin ahkion vetämisen totutteluun, umpihangessa ladun avaamiseen ja keskittyminen kaikenlaiseen olemiseen ja taukojen aikana tankkaamiseen, eikä aikaa jäänyt enää siihen että olisin ollut mitenkään selvillä missä kohtaa karttaa kulloinkin oltiin. Pakkasta oli koko viikonlopun ajan parista sinne seitsemään asteeseen. Itse yövyin kahden muun naisen kanssa samassa teltassa ja ahdastahan siellä oli. Kaikki ylimääräinen tavara säilytettiin ahkioissa. Saimme myös karvaasti todeta, että neljän vuodenajan kaasu ei toimi edes parin asteen pakkasessa. Kaasupulloa piti yrittää pitää lämpimänä karvalakin suojassa. Toisena aamuna astuin telttakaaren päälle suurten ja kömpelöiden kumisaappaitteni kanssa ja rikkihän se meni. Onneksi vasta näin matkan lopussa. Vähän lohdutti että sen teltan kaaret ovat hajonneet ennenkin aika herkästi. Eipä tuota sitten voi ihan kardinaalimokiin laskea. Ahkion vetäminen oli kaikenkaikkiaan ihan mukiinmenevää hommaa. Mitä kylmään tulee, niin lämpeäminen makuupussin sisällä vie sen pari tuntia ja sitten voi jopa vähentää yllä olevia kalsareita. Tällä uskalluksella on tarkoitus suunnata myös UK-puistoon.

***

Talvivaellus UK-puistossa 23.2. - 4.3.

Maanantai 23.2.

Tulin koululle valmiiksi jo sunnuntai-iltana, sillä aamulla oli aikainen lähtö. Meitä olisi lähdössä reissuun 13 opiskelijaa ja kaksi opettajaa/opasta. Matkaan lähdettiin kahdella pikkubussilla ja aamupäivän aikana selvisi, että kolme oppilasta oli tullut kipeäksi, joten meitä olisikin lopulta kymmenen. Ajomatka oli pitkä ja puuduttava, olihan pimeää kun lähdimme ja pimeää kun viimein pääsimme perille. Minulla oli tapani mukaan muutama Aku Ankan taskukirja matkalukemisena ja oli mukana muutama retkiaiheinen lehtikin. Yövyimme Saariselällä Tievatuvan retkimajoituksessa.

Tiistai 24.2.

Tänään tutuistuimme Tankavaaran kultamuseoon. Pihapiirin rakennukset olivat mukavan lumikuorrutuksen peitossa. Monet täydensivät vielä retkimuonatarvikkeita ja illalla käytiin läpi vielä kaikkien henkilökohtaiset varusteet ja tehtiin urakalla valmiiksi voileipiä koko viikon varalle. Suksiin lisättiin nousukarvoja, joista ei ollut muuten teoriapäivillä mitään puhetta. Ne olisivat kuitenkin oivallinen apu varsinkin ylämäkiin, sillä suksiin ei tosiaankaan lisätty mitään tököttejä pohjaan. Jokaiselle oli varattuna opastuspäivä aina pareittain ja monet yöpyisivät myös yhdessä jonkun muun kanssa. Muutamat halusivat kokeilla omia rajojaan ja yöpyisivät yksin omassa teltassa. Itse olin tutustunut jo ennen koulun alkamista Teroon, jonka kanssa yöpyisin telttaparina ja meillä olisi myös yhteinen opastuspäivä. Teroon olin törmännyt aivan sattumoisin joulukuussa EA1 kurssilla Turussa ja siinä jutellessa kävi ilmi, että hän oli aloittamassa samaa koulua kuin minäkin. Opettajamme, joka oli autossa alkanut aivastella, oli tullut kipeäksi eikä ollut juurikaan nukkunut koko yönä. Tästä huolimatta hän oli kovasti tulossa mukaan meitä opastamaan.

Keskiviikko 25.2.

Aamulla keittelimme lounasta termospulloon, pakkasimme rinkkamme ja päivän oppaiden johdolla verryttelimme itsemme vaelluskuntoon. Ensimmäinen päivä ja reitti alkoi loivalla ja pitkällä nousulla metsäisellä osuudella. Kuljimme Kiiloselän ja Sivakkalaavun vaarojen yli kohti poroerotuspaikkaa ylhäällä avotunturilla, jossa olisi myös päivätupa ja pitäisimme siellä lounastauon. Ylhäällä oli selvästi kylmempää ja tuuli pääsi luihin ja ytimiin. Pakkasta ei ollut kuin pari astetta, mutta tuuli lisäsi selvästi sen purevuutta. Päivä oli pilvinen, mutta muuten keli oli ihan sopiva vaellukselle. Taukotuvalta matka jatkui ylös ja alas, ylös ja alas Rautupään ja Raututuntureiden välistä kohti Rautulampea. Myös Rautulammella oli päivätupa. Sen pihamaastoon pystytimme teltat. Päivän opasparivaljakko rakensi tai kaivoi itselleen lumimajoitteen. Tuvan lähistöllä oli lunta kinostunut parin metrin verran seinämäksi johon he kaivoivat majapaikan, jossa ei ole kattoa. Katon he tekivät pressusta. Ilta meni syömiseen ja lumen sulattamiseen juoma- ja ruokavedeksi. Sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Omaan lämpenemiseeni meni taas pari tuntia, enkä voi kehua nukkuneeni kovinkaan hyvin, pätkittäin kuitenkin.

Torstai 26.2.

Aamutoimista suurin osa kului taas lumen sulattamiseen. Osa lumesta oli sulatettu juomavedeksi jo illalla ja nyt olikin helppo vain lämmittää vesi jo valmiiksi. Päivän oppaat johdattivat meidät kohti Lankojärven tupaa, jossa pidettäisi tauko ja siitä jatkettaisi vielä kohti Palovankajokea ja Palovankajoen nuotiopaikkaa, jonne oli tarkoitus päästä illaksi. Myös tämä päivä oli pilvinen ja pakkasta oli vain pari astetta. Ryhmä eteni aina hidasta vauhtia ja etenimme aina noin kolmen vartin verran eteenpäin ja sitten pidettiin vartin tauko. Näin rytmitettiin kulkemista pääpiirteittäin ja se oli tällä porukalla ihan toimiva tahti. Alamäessä piti muistaa turvaväli edelliseen, eikä kaatumisiltakaan taikka rumilta sanoiltakaan aina vältytty. Lankojärveltä jatkoimme Palovankajokea myötäillen ja reitti kulki myös hetken joen jäällä. Seurasimme valmista kovaa uraa, eikä umpihankeen oltu jouduttu, mikä helpotti kulkemista. Yhdestä kohtaa joen reuna kulki pari metriä joen yllä, eikä joessa ollut vettä nimeksikään. Joen reuna meinasi viedä edellä kulkevan naisen ahkion joen pohjalle, mutta tältä vältyttiin. Oma vuoroni oli seuraavana. Ahkioni paino veti minut joen pohjalle saakka ja tässä vaiheessa sain tosiaan olla tyytyväinen, että vettä joessa ei ollut. Nouseminen takaisin kulku-uralle vei hyvän tovin ja toiset odottivat.

Ilta alkoi hämärtää viiden aikaan, eikä nuotiopaikalle asti oltu ihan päästy, mutta tässä kohden päätettiin leiriytyä, kun vielä nähtiin päivänvaloa. Teltalle tampattiin suksilla hyvä alusta ja teltta pystytettiin sukset jalassa. Jos tämä kummastuttaa, niin ei kummastuta enää sen jälkeen, kun on yrittänyt pystyttää telttaa ottamalla sukset pois jalasta. Humps! Jalka uppoaa lumeen reittä myöten. Näin paksu lumikerros mahdollistaa teltalle hyvän paikan, koska apsidin (teltan eteisen) kohdalta lunta lapioidaan sopivasti pois, jotta matalassa teltassa pystyy vaikka seisomaan. Makuuosasto on tietysti korkeammalla. Apsidiin voi myös jättää lumisen pöytätason ja istumatason. Kätevää! Jos viime yön telttapaikalla sai lunta mukavasti apsidista pois, tämä oli ehdottomasti loistopaikka teltalle. Lapiolle riitti töitä. Minä talloin polkua, jonne saisi vessanurkan ja Tero rakensi riukua. Kroppa kaipasi lepoa, mutta tänä yönä ei uni tullut - ei silmäystäkään unta. Kuinkahan hajalla sitä olisikaan huomenna?

Perjantai 27.2.

Rasittavaa ja unetonta yötä seurasi märkä aamu. Ei tuullut yhtään ja kosteus tiivistyi teltan sisälle isoiksi pisaroiksi ja alkoi "sataa" teltan katosta makuupussille sitä kastellen. Tuli kiire päästä ulos ja saada makuupussi kuivumaan ja tuulettumaan. Aamu kului aamutoimiin eli lumen sulattamiseen, pakkaamiseen ja taas lumen sulattamiseen. Syö, käy riu' ulla ja sulata vielä vähän lisää lunta. Päivän oppaiden johdolla pääsimme aamulla Palovankajoen nuotiopaikalle parissa tunnissa ja sitten valmis ja kova kulku-ura katosi. Muutamat kävivät suksin etsimässä joskos uusi ura alkaisi jostain päin, mutta sellaista ei vain löytynyt. Tänään olisi ollut tarkoitus edetä viimein Luirojärvelle ja siellä Luiron tuvalle asti, mutta sinne oli vielä tavattoman pitkä matka, eikä ollut lainkaan varmuutta, että uusi ura tulisi missään vaiheessa vastaan. Opettajien/oppaiden päätös oli, että palaamme Lankojärven suuntaan. Näin suunnitelmat muuttuivat ja tällä kertaa päätös palata oli oikea. Päivän oppaista toinen sai kunnon flunssan ja muutama muukin oli päivän päätteeksi flunssan kourissa. Luirolle tarkoitettu luppopäivä siirtyikin luppopäiväksi Lankojärven tuvalla. Tero yöpyi toisen yön teltassa, mutta minulle kelpasi mieluusti tupa, jos vaikka saisin vähän nukutuksikin. Ihmeen hyvin olin jaksanut kulkea, vaikka en ollut nukkunutkaan. Vaarana oli tietysti se, että tässä kunnossa iskee flunssa päälle.

Lauantai 28.2.

Luppopäivä Lankojärven tuvalla. Luiron tuvan tapaan täällä ei ollut saunaa  tarjolla, mutta levätä sai. Muutamat tekivät hiihtoretken Porttikosken tuvalle ja takaisin. Minä lusmuilin, söin ja päätin harjoitella puiden pilkkomista. Siinähän saisi ajan kulumaan ja saisin alkeellisia taitojani hiottua. Kyllähän tuo ihan hyvin meni, kun ottaa huomioon tylsän kirveen ja vierelle tulleet uteliaat vierestä seuraajat. Muutama hoiteli flunssaansa ja minä kirjoittelin myös vähäisiä muistiinpanoja. Illalla varaustuvan puolella yöpynyt flunssan kourissa itsekin oleva opettaja kutsui kaikki koolle ja yhdessä pohdittiin miten vaellusta jatketaan. Jakaudummeko kahteen pienempään ryhmään, jolloin terveempi osa tekee vielä koukkauksen vähän kauempaa ja jatkaa sille yöpymispaikalle, jota oli alunperin ajateltu viimeiseksi yöpymispaikaksi. Siellä olisi tarkoitus tehdä lumikammeja ja halukkaat saisivat yöpyä niissä. Opettaja tarjosi kakkua (jota hän olis siis kantanut koko matkan ahkiossaan) ja pohdimme yhdessä tilannetta.

Sunnuntai 1.3.

Tämä päivä oli minun ja Teron opastuspäivä. Olimme tehneet kirjallisen turvallissuussuunnitelman aivan toiselle reitille, eli sille alkuperäiselle suunnitelmalle mutta näin tässä sitten kävi. Palasimme samaa polkua, jota olimme toisena vaelluspäivänä tuvalle tulleet. Nyt polku olisi suurelta osin vähittäistä nousua. Olimme päättäneet, että koko porukka kulkee yhdessä vähitellen takaisin. Flunssaisin seurueen jäsen vapautettiin omasta ahkion vetämisestä ja hänen kantamuksia jaettiin porukan kesken. Yksi halukas vauhtipää halusi kokeilla miltä tuntuu kahden ahkion vetäminen. Hänen omansa olikin valmiiksi jo melko kevyt, joten hän otti haasteen vastaan mielellään. Näin flunssaisen voimat säästyisivät siihen, että hän saa itsensä kuljetettua seuraavalle etapille. Pidin ensin perää ja seurasin kellosta kulkuamme. Sopivissa kohdissa pidimme aina taukoa. Loppumatkalla siirryin kärkioppaaksi. Oppaan tehtävänä oli taukojen aikana kysellä ryhmäläisten vointia ja kuulumisia. Kaikeksi onneksi päivän matka oli vain 7km joten mitään ylivoimaista voimanponnistusta ei tarvinnut kenenkään harrastaa.

Palasimme samalle Rautulammen päivätuvan pihamaalle, jossa olimme olleet ensimmäisenä yönä. Teltan pystytimme vanhalle paikalleen. Iltapäivä ja ilta oli tuulinen mutta lumen avulla sai teltan "liepeitä" tiivistettyä, että tuuli ei päässyt puhaltamaan sisälle. Opastuspäivä oli hoidettu kunnialla läpi. Flunssaisimmat yöpyivät päivätuvan lämmössä ja illalla kokoonnuttiin vielä tupaan iltapalaveriin. Edelleen pohdimme mikä olisi seuraavan päivän etappi. Vaelluspäiviä olisi jäljellä vielä kaksi päivää. Jälleen suunnitelmaa hiottiin. Keli ei suosinut kammien tekemistä. Lumi oli puuterilunta, joka ei pysyisi millään tavalla koossa. Vaellus päätettiin päättää yhtä päivää aikaisemmin. Huomisesta tulisi pitkä, mutta olisi helpompi reitti Kiilopäälle flunssia henkilöitä ajatellen. Yöllä oli edelleen kova tuuli.

Maanantai 2.3.

Rautulammilta hiihdimme Kiilopään kautta Tievatuvalle. Saimme hiihtää pitkän matkaa ylhäällä tuntureilla myötätuulessa joka työnsi meitä eteenpäin. Ennen Kiilopäätä oli hirmuisen pitkä ja rasittava nousu ylös ja sivutuuli sai silmälasit huuruun, kun piti suojata kasvoja tuulelta. Pitkää ylämäkeä seurasi pitkä ja vaativa alamäki, jota en ihan täysin pistein päässyt laskemaan alas. Jyrkimmän laskuosuuden jälkeen alastulo helpotti kummasti ja viimein sitä laskeutui suoraan Kiilopään hiihtoksekuksen pihaan, jossa olikin taukoa. Tauolla ehdin tavata pikaisesti myös vanhempani, jotka olivat vasta saapuneen lomailemaan ja hiihtämään Kiilopään ja Saariselän maisemiin. He pääsivät näkemään minut täysissä hiihtovaellusvermeissä, mutta matka jatkui. Kipeimmät jäivät Kiilopäälle ja me loput hiihdimme vielä viimeiset kilometrit Tievatuvalle. Tämän päivän matka oli yhteensä 17km ja sen kyllä huomasi, sillä olin hirveän nälkäinen, sillä lounas oli ollut huono enkä saanut sitä kaikkea syötyä. Olin vetänyt suklaata pitkin päivää, että jaksaisin eteenpäin. En saanut ahkiotani purettua, koska olin niin ärtynyt ja nälissäni. Harmitti että piti sen purkamiseen pyytää apua. Ehkä sitten seuraavalla vaelluksella osaan taas enemmän? Ruoka maistui ja sauna teki terää. Oli mukavaa saada puhdasta vaatetta ylle. Olihan Luiron saunapäivä jäänyt tältä reissulta väliin ja paljon muutoksia oli jouduttu tekemään tällä reissulla. 

Tiistai 3.3.

Paluu aikaistui päivällä, joten tämä päivä kului sitten paluumatkaan kohti etelää. Matka kului valoisalla ajalla taas Aku Ankkaa lukien. Koululla olimme iltakymmenen aikaan ja tavarat piti vielä purkaa ja laittaa kuivumaan. Jatkoin vielä yötä myöten kotimatkaa omalla autollani ja olin viimein ennen puoltayötä kotona. Alunperin olin varautunut että seuraavana aamuna olisi aikainen herätys töihin. Suunnitelmien muutosten takia sainkin huomiselle vapaapäivän. Täytyy näin ohimennen mainita, että kaikki reissun aikana sairastuneet olivat naisia ja minä olin ainoa naispuolinen, johon flunssa ei iskenyt, ei edes jälkikäteen. (Olin kai oman flunssani jo lusinut, kestihän se sentään marraskuun lopulta tammikuun alkuun asti).

Keskiviikko 4.3.

Saimme pienen ylimääräisen pohdintatehtävän, koska reissumme kesti päivän alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän. Tämä yllättävä ylimääräinen vapaapäivä meni pohdintatehtävän tekemiseen. Vaikka vaelluksen suunnitelma ei toteutunut, opin roppakaupalla uusia asioita. Olihan tämä ensimmäinen talvivaellukseni Seitsemisen harjoittelun lisäksi. Vastoinkäymiset opettavat että on oltava turvallisuussuunnitelma ja varasuunnitelmia, kun yllättäviä tilanteita tulee. Muutamassa jyrkässä alamäessä ahkio irrotettiin ja laskeuduttiin liu'uttamalla ahkiota edellä. Jääkansien päältä ylitetään yksi henkilö kerrallaan ja rannalla olevat ovat valmiina auttamaan, jos ylittäjä sattuukin vaikka molskahtamaan jään läpi. Naskaleita pidettiin esillä kaulalla jäällä ollessa. Turvavälin pitämisestä muistutettiin tiukoissa paikoissa ja moottorikelkkoja tuli varoa, ne eivät vaeltajia väistäisi. 

***

Reissu vei vähän kylmän pelkoa pois, mutta kohdalleni osuikin pikkupakkanen. Illalla viimeiseksi on hyvä syödä kunnolla ja lantion kohdalle tulisi saada lisää lämpöä vielä jollain keinolla. Kyllä - uskaltaudun vielä uudelleenkin talvivaellukselle kun siihen jossain vaiheessa tilaisuus tulee. Tulevien parin vuoden lomapäivät eivät sen toteuttamiseen riitä, joten siihen menee ehkä nyt muutama vuosi.