19. maalis, 2016

Kesäretkeily

Elokuu ja syyskuu 2015

Kesäretkeilyn opintoihin kuuluu neljän päivän teoriapaketti, joista olin paikalla kahtena päivänä. Kesäretkeily on omaa vahvaa osaamisaluettani jo valmiiksi, mutta osallistuin päiville, jolloin käytiin läpi suunnistusta teoriassa ja käytännössä. Ottaen huomioon kesäinen vaellukseni UK-puiston Itäkairassa, suunnistustaitoni vaativat selvästi hiomista. On aivan eri asia suunnistaa perstuntumalta avotunturilla, jossa näkyvyys on hyvä, kuin tiheässä metsässä tai sumussa. Pimeässä suunnistamisesta minulla ei ole kokemusta lainkaan. Teoriapäivien jälkeen menimme Orivedelle Pukalan virkistysmetsään kolmeksi päiväksi harjoittelemaan retkeilytaitoja käytännössä.  

Kesän lämpimämmät päivät tuntuivat osuvan tälle viikolle. Kävin jopa uimassa luonnonvedessä Pukalassa, vaikka en ollut tähän mennessä kesää uinut lainkaan. Sain myös täydennettyä kasviotani muutamalla uudella valokuvalla. Pukalassa oli vielä mahdollisuus harjoitella suunnistusta. Olin jo läpäissyt päiväsuunnistuskokeen, joten sain treenata rastien hakemista ilman mitään suorituspaineita. Teimme myös köysitoimintaharjoituksia koko ryhmänä, joka vahvisti ryhmäytymistä ja yhteistyötä. Niitä varmasti tarvitaan, kun lähdemme muutaman viikon jälkeen viikoksi vaeltamaan Muotkatuntureille. Yhden hengen telttani pääsi taas mukaan. Sain harjoitella sen pystyttämistä, jotta teltta tulisi kaikella tavalla tutuksi.

***

Ruskavaellus Muotkatuntureilla 7. - 16.9.

Maanantai 7.9.

Retkibussi lähti koulun pihalta aikaisin maanantai-aamuna ja perillä Ivalon campingillä olimme myöhään illalla. Meitä oli lähdössä vaeltamaan kaksikymmentä oppilasta ja kaksi opettajaa. En ole ennen ollut vaeltamassa Muotkatuntureilla, enkä ruska-aikana, joten odotusta oli ilmassa. Olisi myös aivan erilaista vaeltaa isossa ryhmässä ja opastaa ryhmää, kun aina on vaeltanut vain kaksin tai kolmin ja voinut jakaa vaelluksella tarvittavia tavaroita kahteen tai kolmeen rinkkaan. Haastoin itseni kantamaan kaikki omat tavarani yksin ja päätin yöpyäkin yksin omassa yhden hengen Aktossani ja huolehtia retkitoimista itsekseni. Tämä toisi itselleni uutta näkökulmaa näinkin monen päivän vaellukselle. Odotan näkeväni revontulia, koska syyskuu on yksi parhaimpia aikoja päästä niitä näkemään. Päätin tehdä kaikki vaelluksen voileivät valmiiksi ja niitä tulikin lopulta 13kpl. En rohjennut punnita rinkkaa, sillä se oli niin painava, ettei ikinä ennen. Sain sen kuinkin ilman apua nostettua selkään ja niin sen piti ollakin.

Tiistai 8.9.

Tänään tutustuimme Siidaan, saamelaismuseoon jossa olen käynyt kerran ennenkin ja täydensimme vielä eväitämme. Ostin Siidasta oranssin puuvillapipon, jonka otin mukaan vaellukselle. Minulla oli ennestään mukana lippalakki ja korvalaput korvia suojaamaan. Iltapäivällä aloitimme vaelluksen Muotkatuntureiden erämaahan päivän oppaiden johdolla. Lähdimme tuntureille Kaamasmukan kohdalta. Ensimmäinen päivämatka oli 10km (15.00 - 19.00) ja kuljimme kärrypolkua pitkin yhtenä suurena ryhmänä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Matkan ensimmäinen joen ylitys tapahtui juuri ennen telttapaikkaa, mutta vaelluskengillä pääsi joen ylittämään, kun etsi siihen sopivan ylityskohdan. Ylitetty joki oli nimeltään Sarajoki. Päivän oppaiden tehtävänä oli leiripaikalle päästyä etsiä vielä sopiva paikka yhteiselle riu´ulle ja rakentaa se valmiiksi istumapuineen ja näkösuojineen. Illalla näimme pöllön. Nuotiokin tehtiin katajan kuivettuneista irto-oksista joita ympäristössä oli roppakaupalla. Leiriydyttäessä Illalla alkoi vähän ropsua vettä ja sitä kesti iltaan asti. Yöllä tuuli yltyi.

Keskiviikko 9.9.

Toisen päivän vaellusetappi oli noin 14km (9.00-19.00) ja maastoltaan aika haastava suunnistuksen kannalta. Ryhmämme jakaantui kahteen kymmenen henkilön ryhmään ja yksi opettaja tuli aina ryhmän mukaan. Päivän oppaat vetivät aamujumpan ja kertoivat vähän päivän etapista ja tauoista. Alkumatka oli avotuntureilla ja sukelsi päivän mittaan enemmän alas tunturikoivikkoon. Alhaalla oli hankala kulkea ja mieli haikaili välillä ylemmäs, jossa saattaisi olla hiukan tasaisempaa maata jalkojen alla. Tähän päivään kuului joen ylitys ja joen yli viritettiin myös köysi. Vesi oli ylityskohdassa matalaa, mutta kengät otettiin varmuudeksi pois ja jalat saisivat muutenkin taukoa raskaista kengistä, koska lounastauko pidettiin heti joen toisella puolella ylityspaikan kohdalla. Toinen ryhmä oli ehtinyt meitä ennen leiripaikalle ja telttoja oli jo pystytetty Nirvajoen rantaan. Riukuvessa viritettiin notkelman taakse oikealle näköalapaikalle, hiekkaisen harjun kupeeseen. Näin myöhään illalla reissun ensimmäiset revontulet. Voin katsella niitä istuessani puoliksi makuupussissa, koska telttani on niin pieni, niin yletyn mainiosti avaamaan sisätelttaa ja sitten oviaukkoa sen verran, että pääsen katselemaan ulos.

Torstai 10.9.

Kolmas päivä olikin sitten minun ja Teron opastuspäivä. Olimme vetäneet yhdessä jo talvivaelluksen opastuspäivän ja yhteistyömme on sujunut oikein hyvin. Kartasta ei saanut tarkkaa selvyyttä siitä millaista maastoa olisi tarkkaan ottaen luvassa. Olisiko tulossa avotunturia vai onko tiedossa matalaa tunturikoivikkoa, joka estäisi osaltaan näkyvyyttä suunnistaessa. Tämän päivän matka olisi noin 14km (9.00-19.00). Saimme aivan mahtavan vaelluspäivän. Poluton taival nousi leiristä kohti avotuntureita ja edessämme oli upea maisematarjotin. Sain opastaa aivan itselleni tyypillisessä ja sopivassa maisemassa, avotunturissa. Alkumatka oli hyvin pitkälle "perstuntumasuunnistusta" koska keli oli hyvä ja näkyvyyttä kilometritolkulla koko päivän. Vesipaikkoja oli harvassa ja lounastauko pidettiinkin heti sopivan vesipaikan löydettyä. Lounaan jälkeen alkoivat tunturikoivikot ja tarvittiin suunnan ottoa, jotta löytäisimme alhaalla joen ja sen varrella olevan ylityspaikan.

Nousimme lounastauon jälkeen ensin ylös tunturikoivikkoiselle kukkulalle, jonka olimme nimenneet karttaan "tähystyskukkulaksi". Ylhäältä näkyi alas pienelle lammelle (katso kuva) ja poroaidalle, jonka toivon mukaan pääsisimme alittamaan. Jos aita vaikka olisikin uusittu ja korjattu, voisi alittaminen olla hankaa. Olin tuota aitaa jo etukäteen pohtinut. Silloin tulisi pitkä koukkaus kohti poroaidan veräjää, jonka olemassaolon ja sijainnin olin selvittänyt ja varmistanut ennen reissuun lähtöämme. Aidalle päästyämme totesin, että se oli toden totta uusittu ja korjattu. Löysimme kuitenkin sopivan alituspaikan ja matkaa päästiin jatkamaan tiheän ja korkeankin tunturikoivikon läpi kohti Kielajoen ylityspaikkaa. Hyvällä ja tarkalla suunnistuksella ja suunnan korjaamisella osuimme viimein lähes tulkoon suoraan joen ylityspaikalle. Odotimme myös toisen ryhmän saapumista paikalle ja joen ylitystä varten viritettiin köysi vastarannalle. Vesi nousi vähän alle polviin, joten laiskana ihmisenä en jaksanut riisua housuja pois. Vielä pieni pyrähdys yöpymispaikalle metsän siimekseen. Yöpymispaikalla olikin puuvessa, joten päivän oppaat pääsivät riukuhommista kuin koira veräjästä.

Perjantai 11.9.

Aamulla heräsin tuttuun ääneen. Runkoa pitkin pyöri pari oravaa. Korpit pitivät meteliä ja naapuriteltan naisen saippuan oli joku otus pöllinyt. Ehkä kuukkeli? Tämä oli rankka päivä kilometreiltään ja myös fyysisesti. Taival olisi 18km (8.30-19.30) ja takana on jo kome päivää vaellusta ja tämä alkoi tuntua koivissa. Polveani tuntui kiristävän kireä kuminauha, mutta olin lainannut polvitukeni sitä enemmän tarvitsevalle. Oma vaivani oli kuitenkin pientä kivistystä ja pääsin kuitenkin eteenpäin, vaikka se ei ihan mukavinta aika ajoin ollutkaan. Päivän oppaat olivat valinneet hyvän reitin ja kuljimme mahdollisimman ylhäällä, jossa kulku tapahtui tasaisemmilla jänkämailla verrattuna alapolkujen epätasaisuuksiin. Päivän oppaat pitivät pitkin päivää lintuvisailua. Pidimme paljon pieniä taukoja, jotta matka sujuisi jollain lailla. Valitsin päivän lounaaksi pikaisen retkiruoan, jotta ehdin tauon aikana myös kuivattaa telttaa ja makuupussia. Teltan kokoamiseen menee noin 30 minuuttia kun sisäteltta ja pohjasuoja ovat irti. Lisäksi ilmapatjan täyttöön menee aina 20 minuuttia. Ei tällaista jokaisena iltana, pidän mieluummin sisäteltan ja pohjasuojan paikoillaan. Seuraavalla leiripaikalla Vuomajoen mukkassa olisimmekin seuraavat kaksi yötä.

Lauantai 12.9.

Luppopäivä Vuomajoen mukkassa. Telttaleirimme sijaitsi kirjaimellisesti tämän joen suuren U-mutkan luona. U-mutka näkyy kartassa ihan selvästi. Suurin osa lähti isolla porukalla huiputtamaan alueen korkeita tuntuireita Kuarvikozzaa. Meitä oli neljän naisen ryhmä, jotka halusimme vähän omaa rauhaa ja me teimmekin päiväretken Soarvevuopmemiekälie huipulle, josta sieltäkin avautuivat upeat syksyisen värikkäät maisemat. Eilisen lisäksi tämä päivä taisi olla syksyn lämpimin. Lämpöä oli noin 20 astetta, vaikka on syyskuu. Päiväretkestä tuli kävelykilometrejä noin 6km. Leiristä pienen matkan päässä oli pieni lampi, jossa kävimme vielä myöhemmin pulahtamassa ja matkan pölyjä pois huuhtomassa. Näimme tällä pesuretkellä myös sopulin. Tällä leiripaikalla taisin nähdä reissun parhaimmat revontulet. Pääsin niitä muutamana iltana ja yönä näkemään ja joka kerralla ne olivat valkoisia ja melko rauhallisia. Nyt niiden liikkeet näkyivät kuitenkin selvästi.

Sunnuntai 13.9.

Tämän päivän matka olisi noin 16km. Kävelin tänään siinä ryhmässä, jossa ei ollut mukana polvivaivaisia ja jotka kävelevät yleensä hyvin nopeasti. Olinkin tämän kävelyporukan hitain, mutta pysyin silti hyvin vauhdissa, sillä kipeä polveni oli saanut levätä ja olin nukkunut yöni hyvin. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen ja selvästi eilistä vilpoisempi. Avotunturi oli niin avointa, että hetkittäin tuntui, ettei siellä ole oikeasti mitään nähtävää. Tätä aakeeta laakeeta oli helppo marssia eteenpäin. Tätä päivää nimitinkin duracellpupupäiväksi, sillä vauhti oli minun mittapuullani ehkä hieman liian vaihdikas. Muutamat huiputtivat jonkun tunturin matka varrella ja me muut sujahdimme notkelmaan, johon tuuli ei ottanut niin pahasti. Taisin siinä notkelmassa hetken torkahtaakin. Olin taas valinnut pikaisen lounasvaihtoehdon ja jouduin taas tauon aikana kuivattamaan telttaa. Yöt ovat sen verran kosteita, että teltta on märkä kun sen aamulla pakkaa. Telttapaikkamme sijaitsi tällä kertaa Ylemmän honkavuoman eteläpuolella joen vierellä. Siitä suoraan itään muutaman kilometrin päässä on Hanhipää. Illalla oli aika paljon mäkäräisiä kiusana. 

Maanantai 14.9.

Tänään oli viimeinen pitkä vaelluspäivä, kilometreiltään noin 11km. Illalla oli saanut valita kummassa ryhmässä haluaa tämän päivän kulkea ja valitsin hitaamman ryhmän. Ryhmässä olikin enemmän niitä, joiden kanssa olin tällä reissulla vähemmän kulkenut. Hitaampi ryhmä oli hyvä valinta, koska olin lounastauon jälkeen totaalisen väsynyt. Lampi, jonka vierelle pystytimme viimeisen yön lerimme on nimeltään Vaajetlattu tai jotain sen suuntaista. Telttapaikkani oli hyvin muhkurainen, mutta paksu patja kumosi muhkuraisuuden täysin. Iltanuotio lämmitti ja sen äärellä istuin vaikka kuinka pitkään. Olisin tehnyt muutamat asiat aivan toisin koko vaelluksen aikana, jos olisin voinut niistä asioista päättää. Olisin valinnut reitin sen mukaan, että päivämatkat olisivat olleet vähän lyhyempiä. Polveni ei ole muutamaan vuoteen vaivannut tällä tavoin, kuin nyt (onneksi vain pari päivää) ja se pisti miettimään johtuiko se kenties siitä, että tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun en ole ollut kuntosalilla ja niissä tietyissä jalkalaitteissa lihaksia vahvistamassa? Jospa kinttuni olisivat tarvinneet kevään ja kesän aikana selvästi pahempaa rääkkiä. Kesävaelluksella ei ollut mitään ongelmia, mutta täällä käveltiinkin enemmän ylös ja sitten taas alas.

Tiistai 15.9.

Kävelimme viimeiset 3km taas yhtenä suurena ryhmänä. Tästä ihan viimeinen kilometri käveltiin niin, että jokainen sai kulkea yksin omassa rauhassa ja pohtia mitä kaikkea oli matkan aikana nähnyt ja kokenut. Pidimme välimatkaa ja annoimme edeltävän kävellä, ennen kuin seuraava lähti perään. Itse olin nauttinut ruskan väreistä ja uusista maisemista ja upeasta lämpimästä kelistä. Olin nähnyt revontulia, joita olin odottanut. Oma opastuspäivä oli sujunut hyvin. Eri päivinä oli päässyt vaeltamaan hiukan eri kokoonpanossa, kun kuljimme päivämatkan aina kahdessa eri ryhmässä. Vaelluksemme päättyi Kaamasmukkaan, jossa pääsimme saunaan ja saunan jälkeen saimme Suomen parhaaksi kehuttua poronkäristystä. Kello 14.00 aikaan aloitimme kotimatkan. Tunnelma bussissa alkoi iltaa kohden olla väsynyttä olisikin hyvä saada bussissa nukuttua, jotta aamulla jaksaisi vielä ajaa omin kyydein kotiin asti.

Keskiviikko 16.9.

Koulun pihalle pääsimme aamukuuden aikaan ja olin saanut sen verran nukuttua bussissa, että jaksoin ajaa kotiin. Osuin hetkeksi moottoritien aamuruhkaan 8.00 aikaan jolloin toiset olivat aloittamassa työpäiväänsä. Minä ajoin kotiin ja otin tämän päivän vielä rennosti.