19. maalis, 2016

Pitkäjousi

Lokakuu 2015

Pitkäjousikurssi ilmestyi kurssitarjottimelle melko myöhään, enkä ollut edes kuullut tällaisen kurssin olemassaolosta, saati sitten suunnitellut osallistuvani sellaiselle. Niinpä suunnittelin loppusyksyn kurssiaikatauluni uudelleen ja päätin osallistua tälle kurssille. Kurssi kestäisi kolme päivää, perjantaista sunnuntaihin. Pitäisihän sitä tällä Keski-Maan tarujen suurella hobittifanilla olla oma haltiajousensa ja itse tehtynä! Kurssin vetäjänä toimii Ilkka Seikku joka vetää Karkun opiston pajalla maanantaisin ohjattua pajatoimintaa.

Perjantaina valitsimme pajalla sopivasyisen puun ja aloimme työstää sitä. Itse löysin sopivan puun punatammesta ja piirtelin puuhun puunsyitä seuraavia viivoja, josta puuta alettaisi työstää ja suurinta osaa puuta hiottaisi pois. Jousi on ikäänkuin kätketty tuon punatammen puunpalan kätköihin ja se pitäisi työstää sieltä esiin. Tuskastuin toisinaan kurssin aikana, koska kuten jo aikaisemminkin olen todennut, en ole sen tyylinen kädentaitoja tekevä ihminen, joka jaksaa työstää kovin kauan yhtä työvaihetta. Nyt oli kuitenkin oltava kärsivällinen. Jokin toinen työvaihe vei mukanaan niin, että hyvä kun taukoa tajusin välillä pitää. Vähän väliä höylättiin puuta ohuemmaksi ja sitten taas hiottiin. 

Sunnuntaina pääsin viimein viimeistelemään ja tasapainottamaan jousta. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että en ehtisi tehdä nuolia vielä tämän kurssin aikana. Sivelin jousen lopulta pellavaöljyllä, koska suosin puun omaa väriä, enkä halunnut sitä maalata. Ilkan arvion mukaan jousen jäykkyys on paunoissa noin 40, mikä riittää pienriistan metsästyksen paunavaatimukseen. Harjoittelin virittämään vielä jänteen paikoilleen, joka ei ollutkaan ihan helppoa ensimmäisellä kerralla. Eipä tässä kuitenkaan ilman nuolia paljoa ammuskella. Olisin kuitenkin tulossa muutaman viikon päästä seuraavalle kurssille ja voisin silloin osallistua maantain pajailtaan ja tehdä nuolet silloin.

***

Sain pajalla tehtyä kaksi nuolta muutaman viikon päästä jousikurssista ja vahvistin samalla jänteen lisänauhalla sen keskikohdasta. Pääsin viimein kokeilemaan jousen toimivuutta ja sain vielä opastusta oikeasta ampuma-asennosta. Nyt voinkin vetäistä haltiaviittani ylleni ja kadota metsään väijymään örkkejä. Enhän minä nyt pupuja ja oravia ala ammuskelemaan.