24. huhti, 2016

Puukko ja karkku

Huhtikuu 2016

Koulun pihasta olivat lumet sulanneet ja järvestä jäät poissa, kun viimein palasin koululle ja työpajalle. Huhtikuun puolivälin jälkeen osallistuin nelipäiväiselle kurssille, jonka aikana taotaan puukko ja tehdään siihen tuppi. Lisätyönä on tarkoitus tehdä myös karkku eli tulusrauta. Kädentaitojen kurssia en erityisemmin taaskaan odottanut millään suurella innolla, mutta halusin ehdottomasti kokeilla kerran elämässäni takomista, raudan käsittelyä ja ahjon äärellä työskentelemistä. Kuulostaa pajakääpiöiden hommalta, joten saa nähdä miten sellainen luonnistuu hobitilta. Kurssin vetäjänä toimi Ilkka Seikku. Saimme ensitöiksemme ohjeet miten aloitamme rautaa käsittelemään ja miten ahjon äärellä toimitaan ja sitten kävimme työhön. Suojasin vasemman käden ylisuurella hanskalla ahjon äärellä ja siellä kuumennettiin rautaa sulamispisteeseen ja aloitettiin takoa sitä haluttuun muotoon. Hanskaton oikea käsi sai muutaman kipinän kämmenselälle, mutta kohta osasin jo varoa kipinöitä. Kuuma rauta otettiin pihdeillä pois ahjosta ja nostettiin alasimelle taottavaksi. Taottu veitsi karkaistiin ja päästettiin, jotta se olisi kestävä, eikä hajoaisi käytössä. Ensimmäisen päivän jälkeen valmiina oli vain musta rumannäköinen veitsi, josta ei uskoisi syntyvän mitään järkevää tai käyttökelpoista.

Toisena päivänä työ jatkui ja veitsi upotettiin puunpalan sisälle. Valitsin kahvapuuksi katajan, sillä arvelin että tästä työstä voi tulla katajaista käsittelyä, enkä ollutkaan ihan väärässä. Kantikkaan puun lisäksi puukkoon tuli myös luinen halo. Halon ja puun väliin tuli pieni pala mustaa nahkaa, joka näkyy kuvassa puun ja luun välissä mustana ohuena raitana. Sitten oli aika hioa puuta pyöreämmäksi ja sopivaksi omaan käteen. Myös terää oli aika hioa teräväksi. Aloitin työstää myös tupen sisään tulevaa lestaa eli puista puukonterän mallista teräkoteloa. Nopeammat ehtivät aloittaa jo toistakin puukonterää, mutta itse otin niin lunkisti etten edes yrittänyt aloittaa toista puukkoa. Sen verran aikaa oli yhden terän takomiseen mennyt. Toisen päivän päätteeksi puukko alkoi näyttää puukolta ja kahvakin oli viimeistelyä vaille valmis. Pajalla soi tästä päivästä alkaen linnunlaulu, kun kurssitoverit laittoivat lintulevyn pyörimään. Tämä ennakoi muutaman viikon perästä seuraavaa lintukurssia. 

Kolmantena päivänä sain työstettyä kahvan lopulliseen muotoonsa omaan käteeni sopivaksi ja pääsin tekemään tuppea. Tupen työstämisessäkin oli omat niksinsä ja monta työskentelyvaihetta. Voin kertoa, ettei mikään työvaihe onnistunut ilman ongelmia. Terän takomisvaihe oli hidasta, kun takominen oli ennestään ihan uutta. Hiomisessakin tapahtui kommelluksia. Puuvarsi kärsi omia kolhujaan ja terän istuttaminen puuvarteen ei sekään onnistunut ensimmäisellä kerralla, vaikka sen olisi luullut onnistuvan kerralla. Tupen nyörittäminen onnistui, mutta vyökoukun pujotus tuotti kovastikin päänvaivaa. Tarkkasilmäinen saattaa myös huomata kuvasta pienen yksityiskohdan, jota en erikseen mainitse, mutta tuppi ei siis ole täydellinen. Se olisi voinut olla parempikin. Tekeminen on ollut hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa, jota itselläni ei ole ehkä ollut ihan tarpeeksi. Pienellä huolellisuudella olisin voinut välttää ainakin pari pikkumokaa.

Neljäntenä päivänä kun tuppi oli saanut kuivua yön yli kunnolla, värjäsin sen. Pidän materiaalien omasta väristä ja värjääminen tuntui olevan vähän vastoin omia periaatteita, mutta nahka oli erittäin vaaleaa ja siihen kaivertamani kuviot saattavat näyttää värjättyinä paremmilta. Olen värjäystulokseen tyytyväinen. Kuvassa näkyy käyttämäni punainen ja ruskea väri. Myös pari mustaa raitaa voi erottaa ja pientä kuviointia. Tupen toisella puolella on eri kuviointi. Orava piti saada jollain lailla mukaan kuviointiin, joten ruskeassa tupen kärjessä voi tarkkasilmäinen erottaa oravan tassunjälkikuvion. Aikaa oli vielä sen verran reilusti jäljellä, joten palasin ahjon ääreen ja aloitin takomaan karkkua, tulusrautaa. Takominen sujui huomattavasi paremmin, mitä ensimmäisenä päivänä. Koululla ei ole työkalua, jolla puukon terän tai tulusraudan olisi voinut viimeistellä kiiltäväksi, joten kuvan tulusraudasta näkyy sen pieni viimeistelemättömyys.

Loppusanoiksi voisin sanoa, että tulipahan tehtyä ja tämäkin kurssi käytyä. Kurssi lisäsi taas hiukan omaa itsetuntemusta siinä määrin, että taidan jättää koulun tarjoaman viisipäiväisen kädentaitokurssin "muinaiset erätaidot" käymättä kun olen hiukan selvillä mitä siellä tehdään ja mitä ei tehdä, eli se ei ehkä ole minun juttuni. Mutta kuka sen tietää, siihen kurssiin on vielä reilu vuosi aikaa. Hobitista ei tule kääpiötä, vaikka sille lyötäisi pajavasara kouraan. Tällä hobitilla on nyt haltiajousen lisäksi kääpiöpuukko ja sehän on jo mainio varustus.

***

Pajan yläkerrassa on varastoituna koulun polkupyörät, joista kävin koepolkemassa muutaman ja valitsin jo omani kesäkuun Ahvenanmaan pyöräreissuun, sillä nyt kuluu kolme kuukautta siihen, kun palaan seuraavan kerran koulun maisemiin.