28. heinä, 2016

Sienet

Heinäkuu 2016

Oli viimein tämänkin hobitin aika opetella tunnistamaan sieniä. Sienethän ovat luonnostaan hobittien "juttu". En ole sienien tuntija tai kerääjä, enkä edes kovin kummoinen sienien syöjä. Kaksipäiväinen sienet, käävät ja jäkälät -kurssi kuitenkin pisti hoppua tämän osa-alueen opettelemiseen ja sienikirja tuli otettua käteen jo monena iltana ennen kurssia. Myös luontoportin sivut ovat auttaneet sienien opettelussa. Lista osattavista käävistä ja jäkälistä on selvästi lyhyempi, eikä niiden oppiminen tuntunut olevan kovinkaan hankalaa. Sienten opettelu alkoi itselläni kuitenkin siitä, että selvitin itselleni minkä nimisiä sieniä ja sieniryhmiä ylipäänsä on olemassa ja mitkä niistä kuuluvat opetelvien joukkoon. On kyllä ollut eri asia katsella kirjan kuvia ja ihmetellä sitten metsässä mikä sieni milloinkin on kyseessä. On rouskuja, haperoita, tatteja ja ties mitä muita erikoisempia nimiä, jotka on painettava mieleen.

Toisena kurssipäivänä saimme hetkeksi unohtaa sienet, käävät ja jäkälät, sillä saimme opettajalta tiiviin tietopaketin kivistä, maalajeista ja kallioperästä. Sen jälkeen palasimme vielä kertaamaan itse kurssiasiaa. Luokassa oli näytteitä jäkälistä ja käävistä. Lopulta olimme valmiit tenttimään ja aloitimme jäkälä- ja kääpänäytteistä ja sienet pitikin sitten tunnistaa kuvista. En tiedä innostunko kurssin kautta sienistä yhtään aikaisempaa enempää, mutta nyt niitä ainakin tunnistaa paremmin, kun niitä metsässäkin vastaan tulee. Ja vaikka suurista sieniryhmistä, esimerkiksi rouskuista tai haperoista piti osata vain muutama, siinä oppii väkisinkin muutaman ylimääräisen, koska sieni on muuten samanlainen, mutta ehkä vain erivärinen. Luulenpa, että itselleni kurssista on enemmän tunnistamisen iloa, kuin keräämisestä ja syömisestä innostumisesta. Tarvitsisin vähintään yhden hyvän sienikirjan, josta selviää miten niitä valmistetaan ruoaksi. Osa tulee keittää eli ryöpätä, kun taas osaa ei tule keittää, vaan ne käyvät syötäviksi sellaisenaan. Kuvaan valikoitui punikkitatti, joita kasvoi myös Lapissa puuttomilla tunturivarvikoilla.

 

***

Tulenteko

Koululla on silloin tällöin tilaisuus antaa näyttösuoritus tulen tekemisestä ja itselleni tarjoutui nyt ensimmäisen kerran mahdollisuus kokeilla onnistuuko tulen tekeminen näyttönä. Aikaa palavan nuotion tekemiselle oli 20 minuuttia. Materiaalina oli vain yksi pyöröpölkky ja työkaluina kirves, puukko ja tulitikut. Puu oli vähän kosteaa ja liekit ehtivät hyvän alun jälkeen jo sammumaankin ja niin sytykkeitä piti asetella pohjalle uudelleen. Sain uudelleen yrittämällä kuitenkin nuotion syttymään. Kaikille ei osunut kohdalle niin kuivaa puuta kuin itselleni, joten taisi olla itselläni hyvää onneakin pelissä mukana. Taisinpa tehdä kesänuotioni melkein samaan paikkaan, kuin opintojen alussa tammikuussa 2015, kun teimme porukalla nuotioita lumelle. Talvinuotion ja tämänpäiväisen kesänuotion väliin on mahtunut monen monta tuletekotilannetta, halkojen sahaamista, kirveellä pilkkomista ja niitä kertoja, jolloin olen käyttänyt sytykkeinä vain puuta ja itseveistettyjä kiehisiä.