5. helmi, 2017

Helmikuu 2017

Tutkintotilaisuus pidetään Kallastenvuoren metsässä, Raisiossa lauantaina 4.2.2017 klo 10.00 - 14.00 välillä. Tutkintotilaisuus koostuu näytöstä luonnossa liikkumisen opastaminen (lajina lumikenkäily) ja erä- ja luonto-opastamisen kokonaisuudesta ruoanvalmistus avotulella. Retki alkaa osoitteesta Santalantie 127, Raisio, jossa sijaitsee Latuyhdistys Raision Rinkka ry:n ylläpitämä Pähkinämäen maja. Retkipäivä 4.2.2017 on yksi Suomen luonnon päivistä 100-vuotisen Suomen juhlavuoden tapahtumista. Suomen luonnon päivä kulkee nimellä Sukella talveen. Latuyhdistys Raision Rinkka ry järjestää Pähkinämäen majan ympäristössä toimintaa niille, jotka eivät osallistu järjestettyyn lumikenkäretkeen.

 

Retkipäivän ohjelma

10.00 - 10.30 Lumikenkiin tutustuminen ja alkulämmittely

10.30 - 12.30 Lumikenkäretki Kallastenvuoren metsässä Pähkinäpolkua myötäillen

12.30 - 14.00 Nuotioruoan valmistaminen ja retkiruokailu nuotiolla

 

Tapahtumaa mainostettiin pääasiassa Raision Rinkan kautta ja osallistujia retkelle ilmoittautui lopulta 11 henkilöä. Retkipäivän lähestyessä oli selvää, että lunta ei ole tarpeeksi siihen, että alkuperäisestä suunnitelmasta voisi pitää täysin kiinni. Lounais-Suomessa, kuten yleisesti muuallakin päin Suomea uutta lunta ei satanut moneen viikkoon ja keli pysytteli plussan puolella, joten lumi oli todella vähissä. Oli otettava käyttöön varasuunnitelma. Suunnittelin muuta ohjelmaa ja varauduin siihen, että lumikenkäily on jätettävä pahimmassa tapauksessa pois kokonaan. Varaohjelmana toimi kolme suunnistusrastia majan lähistöllä sijaitsevalla luontopolun lähellä. Halukkaat voisivat myös valaa nuotiolla tinaa.

Retki vaati etukäteissuunnittelua ja tavaroiden roudaamista paikan päälle. Lumikenkiä tarvittiin reilusti ja ruoan laitto ja syöminen vaati suuren määrän muuta tavaraa. Kartutin omaa tarvikevarastoani kolmijalalla, johon vanha valurautakasarini sopii. Lisäksi minulla on nyt kaksi nokipannua kahvinkeittoa varten. Ja ne muuten saivat jo mukavan nokisen säväyksen käytössä ollessaan. Ostin myös valurautaisen paistinpannun. Raision Rinkan puolesta majalle hankittiin suuri määrä tiiliä, joista sai rakennettua käytännöllisen retkiruokakeittiön ja lisäksi yksi ritilä. Pari päivää ennen retkeä kävin varmistamassa lumitilanteen. Metsässä ei lunta ole, polut ovat jäässä, mutta paikoin kallio näkyy paljaana jään alta. Lähipellolta löytyi kuitenkin sen verran lunta, että lumikenkäilyä päästään kokeilemaan ja perusteita päästään käymään läpi. Sen lisäksi luontorastit käydään erikseen läpi luontopolku kiertäen.

Retkipäivänä oli pilvinen keli. Pääsimme kokeilemaan kenkiä ja tekemään lenkin lähipellolla. Ohjasin ylä- ja alamäkitekniikan. Tämän jälkeen ryhmäni hajaantui muutamaan pienempään ryhmään rasteja etsimään ja kuljin itse mukana varmistamassa että rastit myös löydettäisi ilman kompassiakin. Päivä päättyi körpäkkälounaaseen. Körpäkkä sisältää rasvaista possunkylkeä, savukalaa ja sipulia. Tarjosin körpäkän ruisleivältä, joka toimi annoksen lautasena. Lautanen oli sen verran suuri, että en jaksanut koko lautasta syödä. Nuotion luona oli myös koko joukko muita retkeilijöitä, jotka osallistuivat Rinkan muuhun talvipäivän toimintaan.   

 

*** 

Pimeäsuunnistus osa 4. luettavissa Hobitinkolossa. 

15. tammi, 2017

Tammikuu 2017

Koulutuspäivät ja kurssit Eräkarkussa alkavat käydä omalta osaltani vähiin. Yrityskurssin jätin tarkoituksella viimeisten kurssien joukkoon, jolloin aikaisemmat opinnot ovat jo antaneet mielikuvaa ja kokemusta eräoppaan työstä. Viikko oli siinä mielessä tylsä, että istuimme sisällä koko viikon. Lisäksi mieli oli haikea, sillä en palaisi koululle enää kovin montaa kertaa. Maanantaina ja tiistaina käsiteltiin yrityksen perustamiseen liittyviä asioita, yritysmuotoja, sekä muita tärkeitä seikkoja joita on hyvä ottaa huomioon ja työstää ennen yrityksen perustamista sekä sen alkuvaiheissa. Keskiviikkona keskityimme talousasioihin, kannattavuuslaskelmaan, verotukseen, yms. Torstaina vielä jatkettiin keskiviikon teemaa ja perjantaina keskitytään tuotteistamiseen sekä yleisemmin luontoalan yrittäjyyteen.

Olen leikitellyt ajatuksella perustaa tmi Satuseikkailut -nimisen pienen yrityksen, joka tarjoaa lähinnä viikonloppuretkiä. Koulutuksen liittyvät näytöt ovat tuoneet ideoita tuotteistamiseen. Onhan Satuseikkailuilla jo muutama valmis retkipaketti kehitettynä ja muutama vielä tulee testatuksi seuraavien kuukausien aikana. Myös joitakin tarvikehankitoja on tullut tehtyä ihan näyttöjä ajatellen, mutta myös omia retkiä varten jatkossa. Tarvikkeet ovat viime kuukausina täydentyneet nuotiolla valmistettavan ruoanlaittoväleineistön hankinnalla. Sain joululahjaksi kolmijalan ja nuotiokahvipannun. Ostin vielä pienemmän pannun vesipannuksi ja valurautaisen paistinpannun. Suuri valurautainen kasari kätköissäni on ollutkin jo monet vuodet. Nyt se pääsee pitkästä aikaa kunnon käyttöön.

 

Satuseikkailujen olemassa olevat retkipaketit

Kulttuurimelontaa Aurajoella / kokopäiväretki. Sisältää melontaa 2 x 5km ja opastetun kierroksen Liedon Vanhalinnan ympäristössä.

Vaihtoehtoisesti puolipäiväretkinä joko melonta tai opastettu kulttuurikierros Vanhalinnassa.

Lumikenkäretki ja nuotiolounas / puolipäiväretki

Pyöräretki Ruissalon lintutornille / kokopäiväretki. Sisältää pyöräilyä 2 x 15km ja opastettua luontoseurantaa ja lintujen tiirailua.

Vaihtoehtoisesti puolipäiväretkinä joko pyöräily tai opastettu luonto- ja lintuseuranta.

***

Mietintämyssyssä

Viikonloppuretki pe-su. Retkeilyn alkeet ja harjoitusvaellus Kullaalla Joutsijärven ympäri. Sisältää yhden teoria- ja suunnitteluillan pari viikkoa ennen retkeä. Patikka järven ympäri on noin 30km. 

Mietinnät ovat toki ehdottomasti vain myssyssä, eikä kokopäivätyöni anna myöten millekään muulle toiminnalle juuri nyt. Yrittäminen ei muutenkaan taida olla aivan ominta aluettani. On mukavampi toimia järjestössä ja järjestää retkiä sen kautta ja ylläpitää omaa osaamistaan sen kautta ja ylläpitämällä ja omaa osaamista eri lajeissa pitkin vuotta. Eräkarkun opintojen myötä olen tajunnut, että osaan vasta hyvin vähän. Yrityskurssilla tuotiinkin sitä puolta esiin, että alkuvaiheen jälkeen on hyvä löytää se omin juttu ja keskittyä siihen, eikä yrittää ylläpitää laajaa tuotevalikoimaa. Ammatillisen toiminnan kautta voi käydä vieläpä niin, että Lapinvaellukset kokevat inflaation (mitä kyllä epäilen). Ammatti sisältää kuitenkin hyvin paljon tavaroiden roudaamista paikasta toiseen ja välinehuoltoa ja sehän ei ole tietenkään mukavaa. Eteiseni tursuaa nytkin tavaraa helmikuun alun näyttökeikkaa varten. Pitää olla suunnitelma ja varasuunnitelma. Säät eivät aina ole suotuisia ykkövaihtoehtoisen ohjelman vetämiselle. Sen totesin elokuussa, kun kova tuuli sotki melonnan osuuden näytöstäni ja nyt on hyvinkin mahdollista, että lumitilanne ei suosi lumikenkäilyretken vetämistä. Varasuunnitelmalle on syytä antaa arvoa ja myös se ohjelmaosuus tulee olla huolella rakennettu ja etukäteen mietitty. Tällä erää olen puhunut ja sanaisen arkkuni tyhjentänyt. 

16. joulu, 2016

Joulukuu 2016

Tämä oli vasta toinen vuosi, kun Eräkarkkulaiset suuntasivat kaamosretkelle Kuusamoon. Monena aikaisempana vuonna retki oli toteutettu 10 päivän pakettina Enontekiölle, mutta siitä oli luovuttu, koska toisinaan Enotekiöllä on kärsitty vielä joulukuussa lumen puutteesta, eikä poroerotuskaan ole ohjelmassa aina onnistunut. Kuusamon retki toteutettaisi 6 päivän aikana ja retkeä edelsi yhden päivän talviselviytymisen teoriapaketti marraskuussa. Nyt Kuusamon suunnalla oli kuitenkin mukava määrä lunta ja kirpakat, vähän yli 20 asteen pakkaset, joten keli oli mitä mainioin harjoitella talviselviytymistä. Opistolta lähdettiin kahdella pikkubussilla kohti pohjoista. Menomatkaan sisältyi käynti Nanoqissa, arkisessa museossa Pietarsaaressa. Nanoq tarkoittaa jääkarhua. Musossa vierähti vaivatta kolmisen tuntia, jonka aikana saimme kuulla naparetkeilijöiden retkistä napa-alueille. Yöksi majoituimme Loma-Ajakkaan lähelle Juuman kylää.

Seuraavana päivänä lähdimme suksilla rinkat selässä ja muutama ahkio mukana kohti leiripaikkaamme, jossa viettäisimme seuraavat päivät talvista leirielämää. Hiihtomatkaa tuli 7,1 km ja matkaan kului noin kuusi tuntia valitsemaamme reittiä pitkin. Leirimme sijaitsi Kitkajoen varrella. Nuotioruokailun jälkeen oli aika pysyttää puolijoukkueteltat pystyyn ja jakaa kipinämikkovuorot. Teltta ei lämmennyt kovin kuumaksi ensimmäisenä yönä ja turha kai maitita erikseen, mutta palelin. Syynä oli syväpalellus reisissä, muuten olo oli aika hyvä ja lämmin. Reidet ovat joskus päässeet kylmettymään ja tänään monen tunnin oleskelu kovassa pakkasessa ehti tuoda kylmän, joka ei niin vain heti karissut pois. Myös epämääräisen vähälle jäänyt kuuman juominen jäi loppuillalle, eikä auttanut asiaa.

Seuraavat kaksi päivää kuluivat kaikenlaisissa leiriaskareissa. Valmistimme itse pilkin ja hiihdimme läheiselle järvelle laittamaan verkot jään alle. Leirissä riitti puutöitä ja ruoanlaittoa ja kaikenlaista pientä puhdetyötä, kuten veden hakua ja tiskaamista. Oli tuletekoa erilaisin menetelmin. Verkoista saatu kalansaalis oli kuusi siikaa. Sen lisäksi vain yksi sai omalla pilkillä vielä mukanvan kokoisen ahvenen saaliikseen. Siikafileet maistuivat kyllä hyvälle, kun niitä illalla päästiin syömään. Kaamos ei pimentänyt täysin tätä kaamosretkeä, sillä retken ajalle osui täysikuu joka valaisi muuten pimeää maisemaa. Pakkanen lauhtui alimmillaan miinus kahdeksaan, mutta kiristyi yöllä yli kahdenkymmenen. Yhtenä aamuna olin kipinävuorossa viimeisenä ja siihen kuului samalla aamupuuron keitto. 

Lähtöpäivän leirinpurun keskeytti ensiapuharjoitukset, jossa sai vähän makua siitä miten talvisessa maastossa tulee huomioida loukkaantuneen pitäminen lämpimänä ja miten henkilöä  voi kuljettaa, jos ambulanssilla ei ole mahdollisuuksia päästä perille asti. Loma-Ajakkaan saimme hiihtää tietä pitkin ja matkaan meni aikaa kaksi tuntia, huomattavasti lyhyempi aika kuin menomatkalla. Retki oli Eräkarkun retkistä henkisesti ja fyysisesti raskain itselleni. Asiaa ei auttanut se, että ensinnäkin nukuin vain kahdeksan tuntia kolmen yön aikana. Totesin myös olevani huonommassa kunnossa, kuin aloittaessani koko opinnot. En kyllä tällä kunnolla jaksaisi lähteä UK-puistoon. Huomasin kuitenkin, että rinkan kanto suksilla on vihoviimeistä hommaa, mutta ahkion veto sen sijaan on ihan mukiin menevää. Kyllä se ahkio sieltä perässä seuraa, Rinkka taas huojui sen verran selässäni ihan pienessäkin mäessä, että tuiskahdin muutaman kerran kanveesiin.

Sain lisää vinkkejä siihen, miten talvikylmällä voi pysyä lämpimänä. Kahden makuupussin taktiikka kyllä toimii, kun muistaa pitkin päivää juoda lämmintä ja pitää reidet lämpimänä koko päivän. Päivällä ei saa tulla syvävilu mistään kohden tai se kostautuu illalla ja yöllä. Perillä Loma-Ajakassa sain rapsuttaa Saaga-kissaa ja syödä vatsan täyteen. Paluumatkalla keräsin voimia, että jaksoin ajaa vielä koululta kotiin illaksi.

 

11. marras, 2016

Marraskuu 2016

Tänä vuonna lunta satoi jo marraskuun alussa ja pikkupakkanen piti lumen maassa. Koululla oli neljän päivän pituinen metsäkurssi, jossa käytiin metsäasiaa läpi eri näkökulmista. Oli asiaa talousmetsistä ja metsänhoidosta, suojelukohteista ja suotyypeistä. Ohut lumikerros ei haitannut metsän aluskasvillisuuden näkemistä ja hahmottamista. Metsänhoitoa käytiin läpi taimikon hoidosta puun kaatovaiheeseen saakka. Opettelimme muutamana yksinkertaisen keinon, joilla voi laskea puun pituuden, kaatovalmiin metsän tiheyttä itsetehdyllä relaskoopilla ja laskimme taimikon tiheyttä 4 metrisellä onkivavalla ja puunrunkojen paksuutta mittalaitteilla.

Kävimme aamupäivisin läpi tiukkaa teoriaa eri metsätyypeistä, suotyypeistä ja metsien suojelukohteista. Iltapäivisin teimme retkiä lähiseudun metsiin ja pääsimme katsomaan esimerkkejä aamupäivällä opituista asioista. Kuva on otettu Hornion alueelta, jossa olen käynyt kerran ennenkin kasvikurssin aikana. Kuvan metsä on korpea, eli kuusipuupitoista suoaluetta. Kurssilta sai paljon vinkkejä miten metsässä voi kulkea ja opastaa asiakasryhmää ja mihin asioihin voi kiinnittää huomiota. Hyvin harvoin on marraskuinen metsä ensilumineen houkutellut sinne kulkemaan, mutta tämä oli hyvä kokemus.

  

Pimeäsuunnistus osa 3

Metsäviikolla oli uusi tilaisuus suorittaa viiden rastin pimeässä suunnistettu rata parissa tunnissa läpi. Sain päänsärkyni taltutettua kahdella päänsärkynapilla ja lähdin levollisena ja hyvällä mielellä metsään. Kompassin suunta tuli tarkistettua huolellisesti ja askelparit toimivat kivasti, sillä sieltä tuli ryteikön ja ison kasan kaatuneitten puitten takaa ensimmäinen rasti. Sitten kohti toista rastia ja kolmatta rastia. Vielä pari rastia löytämättä. Keli oli hyvä, rata vaikutti helpolta ja näkyvyyskin oli hyvä. Neljäs rasti ei tullutkaan vastaan askelparien tullessa täyteen, eikä lisäaskelienkaan jälkeen. Tällä kerralla onnistumisen ilo päättyi tähän. En lähtenyt takaisin edelliselle rastille ja se oli virhe. Se on tainnut olla virheeni muinakin kertoina. Olen osannut antaa toisille hyviä neuvoja ja niin toiset ovat selvittäneet kaikki viisi rastia, kun itse epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Olisi pitänyt palata edelliselle rastille. Nyt lähdin ottamaan summanmutikassa suuntaa läheiselle tielle ja päädyin lähitien sijasta jonnekin kauemmas, mutta tielle kuitenkin. Alkaa ottaa hobitin luonnon päälle jo tämä tämmöinen. Tämä viivästyttää ehkä koko tutkinnon suorittamista, mutta sillehän ei sitten mahda mitään. Seuraava tilaisuus suunnistaa pimeässä on joko keväällä, mutta mahdollisesti vasta ensi syksynä. 

29. syys, 2016

Syyskuu 2016

Syyskuun viimeisellä viikolla koululla oli neljä päivää kestävä kalastuskurssi, jossa käytiin läpi sulan veden aikana käytävää kalastusta, kalalajeja, lupa-asioita ja kotitarvekalastusta. Olen onkinut ja pilkkinyt joskus nappulana ja viimeksi talvikalastuskurssilla. En ole vielä innostunut kalastuksesta perinpohjin, sillä se vaikuttaa olevan ylikärsivällisten ihmisten laji, eikä hätäisten hobittien hommaa. Verkkojen sotkujen selvittely ja siimojen selvittely ja kalojen käsittely tarvikkeineen ja siivoamisineen vaikuttavat melkoisen aikaa vievältä touhulta. Koululla laskimme parina aamuna muutamat verkot Rautaveteen ja saimme sopivasti kalaa, joita savustimme ja laitoimme fileiksi. Sidottaessa verkkoa verkkomerkkiin kätevä solmu on vetosolmu. Heittovavan siimaan lisättävä uistin tai jigi on paras solmia unisolmulla

Kurssin aikana suositeltavia nettisivuja ovat vapaa-ajankalastajan sivut ja sivusto, jossa on tietoa kalastusrajoituksista. Osattavia kaloja ei lajilistassa ollut liikaa ja keskiviikkona kalojen tenttiminen meni helposti läpi. Opettelin kaloja jo loppukesästä alkaen kalapelikorttien avulla, mutta luontoportin sivut ovat hyvä paikka niiden pänttäämiselle. Torstaina olimme koko päivän ulkona. Ryhmämme jakaantui paikallisten kalastusoppaiden mukaan heidän veneisiin ja lähdimme Rautavedelle jigikalastamaan koko päiväksi. Jigi on pieni silikonisyötti, usein pienen kalan mallinen. Kalastusoppaat olivat varanneet meitä varten lämpimiä haalareita ja kumisaappaita. Menimme veneellä aina Vammalaan saakka ja kalastimme aina hetken yhdessä paikassa koittaen tuleeko saalista. Jos kalapaikka oli huono, vaihdoimme paikkaa. Monesta paikasta tuli kala tai pari, ahventa ja haukea. Oppaamme päästi pari alamittaista haukea takaisin järveen. Sain itse vedettyä järvestä neljä ahventa. Tosin järven pohjaan jäi kolme jigiä, kaksi kertaa sen takia että se jäi jumiin pohjaan ja yhden vei hauki. Oppaamme tiesi aina milloin siima oli pohjassa ja milloin sen päässä oli kala, mutta sen oppi pian itsekin huomaamaan. Ja mistä hän senkin tiesi, että siiman päässä kävi hauki? Hauki on kuulemma sellainen, joka katkoo siimoja ja vie jigin mennessään, ahvenet eivät sitä tee.

Vaikka kalastaminen ei ole sellaisenaan vielä kolahtanut, on ollut sitäkin hauskempaa katsella kalaohjelmia. Erätulilla ohjelmassakin esitetty 8 osainen Haavi auki - kalastusohjelma on erityisen hauska. Siinä neljä miestä lähtee kahdeksi viikoksi Lappiin kalareissulle, eikä reissusta selvitä ilman kommelluksia. Haavi auki on katsottavissa Youtubesta hakusanalla Haavi auki kalastusohjelma 1. Samalla periaatteella löytyvät myös osat 2-8. Jokainen osa on 11-12 minuutin mittainen. Osissa 7 ja 8 ukot ovat itselleni tutuissa maisemissa Käsivarren erämaassa ja kalastavat Valtijoella. Sinne olisi kiva päästä kalastamaan muutamaksi päiväksi vaelluksen ohessa. Kaapissani on löytövapa, joka löytyi Käsivarren erämaasta Saarijärven tuvalle laskeuduttaessa vuoden 2012 kevättulvavaelluksen aikana. Vapa on aivan ehjä ja löytyi suojapusseineen päivineen, mutta siihen täytyy ostaa kela ja uistimia tai jigejä.

Kalastus vilisee paljon pikkusanoja, joiden merkitys tuli itselle selvittää, jotta oli selvillä mistä puhutaan. Puikkari, merta, jigi, pitkäsiima, harppauskerros, yläpaula ja alapaula. Muutama näistä tuli tutuksi jo talvikalastuksen aikana, mutta edelleen oli paljon uutta opittavaa. Ja mitä ihmeen eroa on lopulta uistelulla, jigikalastamisella tai vaappupyynnillä? Rautavedellä näkyi rannan läheisyyteen laskettuja rapumertamerkkejä ja vesillä oli joitakin verkkomerkkejä. Yksi verkoista oli merkitty kahdella päällekkäisellä lipulla (musta ja keltainen lippu) joka tarkoittaa, että verkko ei ole syvällä, vaan noin 1,5 metrin syvyydessä veden pinnasta. Rautavedellä oli myös jonkin verran väylämerkkejä. Niitä kävinkin läpi viimeksi heinäkuun melontaohjaajan kurssin aikana. Koululla on tarjolla vapaavalintaisena kurssina myös vuokraveneenkuljettajan kurssi, joka ei ole kuitenkaan itselleni ajankohtainen, eikä tarpeellinen.

 

***

Pimeäsuunnistus osa 2

Ensimmäisestä pimeäsuunnistuskerrasta on aikaa lähes 10 kuukautta. En ole tässä välissä ollut suunnistamassa metsässä, saati sitten pimeässä metsässä ja niinpä lähdin tälle toiselle yritykselle lähes kylmiltään. Tutkintotilaisuudessa on aikaa kaksi tuntia, jonka aikana tulee löytää viisi rastia. Päätäni särki valmiiksi silkasta jännityksestä. Halusin niin kovasti eroon koko tästä naurettavasta pimeässä rämpimisestä. Pyörin ylikierroksilla, mutta olin varustautunut täyteen ladatulla otsalampulla, varalampulla, toimivalla kellolla ja mukanani repussa oli lisäpaita, banaani, suklaata ja vettä. Ja tietysti uusi kompassi. Tämä uusi kompassi oli mukana jo Lapinreissulla, jossa pääsin vähän suuntaa ottamaan, mutta avotunturisuunnitus päiväaikaan on ihan eri sarjaa, mitä pimeään metsään sujahtaminen.

Vuoroni tultua otin suunnan ja sukelsin säkkipimeään metsään ja kovasti yritin askelparejakin laskea. Kului nippanappa puoli tuntia ja tajusin olevani jossain ihan muualla, mitä pitäisi. Suunnistus meni suoraan sanottua aivan päin hanuria. Taas! En päässyt ensimmäisellekään rastille ja soitin opettajalle ja kerroin olevani jossain missä lie. Arvelin olevani kartan aivan itäreunalla. Lopulta sukelsin metsästä jonnekin metsätielle ja kuljin sitä pitkin kuunnellen minulle osoitettuja äänimerkkejä, auton tööttäyksiä. Pöllähdin lopulta lähtöpaikalle. En suinkaan tullut ihmisten ilmoille kartan reunalta ja idästä, kuten olin päätellyt, vaan keskeltä karttaa lännen suunnasta. Olin siis alun alkaenkin lähtenyt 180 astetta väärään suuntaan! Pimeä metsä ei pelottanut. Tosin päässäni pyöri eräs tuttu lause: "Tämä ei ole mikään hobittien huviretki" ja tunsin itseni melkoiseksi tukintolvanaksi. Säntäillä nyt metsään tuolla tavalla puolihuolimattomasti. En saanut edes harjoitusta rastien etsintään, sillä takaisin lähtöpaikalle pääseminen vei niin paljon aikaa. Saa nähdä riittääkö minulle edes pimeäsuunnistus osa 10 vai tarvitsenko tähän hommaan seuraavat sata vuotta. Seuraava tilaisuus rastien etsintään on marraskuussa. Tämä tukintolvana on valmiina uudelle "hobittien huviretkelle" ja valmiina säheltämään kaiken.