27. elo, 2016

Elokuu 2016

Tutkintotilaisuus pidetään Aurajoella ja Liedon Vanhalinnassa lauantaina 27.8.2016 klo 10.00 - 17.00 välillä. Tutkintotilaisuus koostuu näytöstä kulttuuriin ja eräperinteeseen liittyvä opastaminen ja luonnossa liikkumisen opastaminen. Retkeen kuuluu melonta 5km Halistenkoskelta Liedon Vanhalinnalle ja takaisin. Vanhalinnassa kävellään 800 metrin arkeologiapolku ja 1,4 km historiapolku ja kuullaan samalla opastusta alueen hirstoriasta ja kulttuurista. Retkiohjelma on suunniteltu aikuisryhmälle ja se sopii myös ensimmäistä kertaa melontaa kokeileville. Jos retkipäiväksi on luvattu kovaa tuulta (yli 6m/s) tai jatkuvaa runsasta sadetta, melontaosuus jää pois ja retkipäivä pidetään Liedon Vanhalinnassa.

 

Retkipäivän ohjelma

10.00 - 10.30 Kokoontuminen, melontakaluston ja retkeilijöiden varustaminen

10.30 - 12.00 Melonta Halistenkoskelta Liedon Vanhalinnalle

12.00 - 13.45 Arkeologiapolku ja evästauko

13.45 - 15.00 Historiapolku 

15.00 - 15.30 Vapaata tutustumista alueeseen

15.30 - 17.00 Melonta Liedon Vanhalinnalta Halistenkoskelle

 

Tapahtuman mainoksen sain jakoon juhannuksen jälkeen ja tapahtumaa mainostettiin pääasiassa yhden Latuyhdistyksen kautta. Ilmoittautuminen alkoi 15.8. ja viimeinen ilmoittautumispäivä oli 24.8. Mainostin 16.8. alkaen retkeä myös lähiseudun muissakin Latuyhdistyksissä ja sain koottua retkelle 8 osallistujaa. Torstain sääennuste ei ollut rohkaiseva, koska juuri lauantaille oli luvattu vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kovaa tuulta, merialueille ja rannikolle jopa myrskyä.  Melontaosuus oli lopulta jätettävä turvallisuussyistä kokonaan pois. Retkipäivänä tuuli olisi kovaa, 7-9m/s ja puuskissa jopa 12m/s ja yli, joten päätös oli oikea. Osallistujien joukossa oli muutamia, jotka eivät ole ennen kokeilleet melontaa.

Retkipäivä pidettiin Suomen luonnon päivänä ja saimme kovasta tuulesta huolimatta muuten kauniin ulkoilukelin. Aurinko paistoi ja lämmintä oli lähemmäs 20 astetta. Retki aloitettiin pienellä ryhmäyttävällä köysitehtävällä. Kävelimme sen jälkeen arkeologiapolun, joka kiertää Liedon Vanhalinnan ja nousee kierroksen lopuksi Vanhalinnan huipulle. Kuva on otettu Vanhalinnan huipulta kohti Aurajokilaaksoa ja Turkua. Arkeologiapolun aikana opastin alueen muinaishistoriaa ja huipulla pidimme evästauon. "Huipulla tuulee" piti tänäänkin paikkansa. Laskeuduimme huipulta alas pihapiiriin, jossa ovat tilan rakennukset, jotka toimivat nykyään museona. Jatkoimme kävelyä historiapolulle, jonka aikana kerroin alueen uudempaa historiaa Kävelyn aikana keskustelimme myös alueen kasveista, sillä alueella kasvaa huomattava määrä eri ketokasveja ja lounaisia lajeja, joita ei kasva muualla Suomessa.

Vanhalinnan alueella valmisteltiin illan tapahtumaa, Muinaistulien yötä. Halistenkoskelta lähtisi vielä joukko iltamelojia Liedon Vanhalinnalle järjestettävään tapahtumaan ja meloisivat sieltä myöhään yöllä lyhdyin valaistuin kanootein takaisin. Vanhalinnalla näytti olevan ainakin koko joukko jousiampujia. Ryhmämme päätti oman kulttuuriretkensä tuulen yltyessä 13.30 aikaan. Kotiin päästyäni luin vielä uutisia ja tämä päivä jääkin mieleen Rauli-myrskystä, joka on riehunut etelä-Suomea pohjoisempana pahastikin. Tuulta oli Turun alueellekin luvattu puuskittain jopa 12-16m/s. Minulla on nyt kuitenkin valmiina tarkoin laadittu turvallisuus- ja pelastussuunnitelma melontaretkeä varten jokiosuudelle Halistenkoski - Liedon Vanhalinna. 

31. heinä, 2016

Heinäkuu 2016

Eräkarkussa oli vapaavalintaisena opintoina mahdollisuus suorittaa melontaohjaajan kurssi, jonka jälkeen olisi pätevä vetämään melontaseurojen tai järjestöjen retkiä helpoissa olosuhteissa. Sienikurssin jälkeen perjantai-ilta kului vielä tiukan teorian pänttäämiseen ja turvallisuusasioiden läpikäymiseen. Asioita käytiin läpi kajakin ja intiaanikanootin näkökulmista. Tämä oli ensimmäinen Karkun opintojeni aikainen kurssi, jossa olin ainoa nainen. Ehkäpä syynä oli se, että kuluttajasuojalaki vaati jatkossa melontatoiminnan järjestäjältä vähintään melontaohjaajan kurssin läpikäymistä ja kurssin ennakkovaatimuksena on vähintään 100h/500km melontakokemus. Olin jo muutaman vuoden ajan kerännyt tuota kokemusta, jotta voisin tälle kurssille osallistua. Edes näyttötutkintoon ei voi jatkossa sisältyä melontaa, jos tätä kurssia ei ole käynyt. Muilla Eräkarkun naisilla ei ollut tähän mennessä paljoakaan kokemusta melonnasta.

Lauantai oli täynnä kaikenlaisia harjoituksia ja näyttöjä vesillä. Oli osattava mennä sujuvasti kajakkiin ja kanoottiin ja nousta sieltä pois. Melottiin eteenpäin ja taaksepäin ja sivusuunnassassa, tehtiin väistöjä ja jarrutuksia. Sain oppia viime hetkellä sivuttain melonnan tekniikan niin hyvin, että se alkoi oikeasti sujua. Se taito riitti kuitenkin kun näytön hetki tuli. Lauantain keli oli kaikella tavalla suotuisa myös vedessä puljaamiselle. Aurinko paistoi ja vesi oli uintilämmintä. Muita osattavia taitoja olivat kallistukset ja tuennat. Alatuennan mennessä pieleen, sitä löysi itsensä vedestä ja olikin aika käydä läpi pelastautuminen ja kaverin auttaminen pelastautumistilanteessa. Viimeisimpänä annoimme näytön uintitaidosta. Oli uitava 200 metriä yhtäsoittoa, josta 50 metriä tuli uida selkäuintia. Sen jälkeen vedimme laiturilla henkeä ja keräsimme voimia viimeiseen koitokseen Oli vielä kuljetettava melontapukineissa toista henkilöä 50 metrin verran. Tätä kuljettamista olin jo viikko sitten kokeillut, joten ei tullut yllätyksenä, että kuljettaminen oli raskasta ja haastavaa. Vaikka aivan kaikki kallistukset ja pikkutemput eivät ihan viimeisen päälle menneet, niin sain suoritettua tarpeeksi osioita, jotta sain käytännön osion läpi riittävin pistein. Illalla oli vielä teoriapaketin aika ja jatkoimme edelleen sunnuntaina tiukkaa teoriaa ja lopulta oli vielä kirjallinen koe. Sain myös kokeen onnistuneesti läpi ja Lapinreissulta tullessani postilaatikossa odotti todistus suoritetusta kurssista. 

28. heinä, 2016

Heinäkuu 2016

Oli viimein tämänkin hobitin aika opetella tunnistamaan sieniä. Sienethän ovat luonnostaan hobittien "juttu". En ole sienien tuntija tai kerääjä, enkä edes kovin kummoinen sienien syöjä. Kaksipäiväinen sienet, käävät ja jäkälät -kurssi kuitenkin pisti hoppua tämän osa-alueen opettelemiseen ja sienikirja tuli otettua käteen jo monena iltana ennen kurssia. Myös luontoportin sivut ovat auttaneet sienien opettelussa. Lista osattavista käävistä ja jäkälistä on selvästi lyhyempi, eikä niiden oppiminen tuntunut olevan kovinkaan hankalaa. Sienten opettelu alkoi itselläni kuitenkin siitä, että selvitin itselleni minkä nimisiä sieniä ja sieniryhmiä ylipäänsä on olemassa ja mitkä niistä kuuluvat opetelvien joukkoon. On kyllä ollut eri asia katsella kirjan kuvia ja ihmetellä sitten metsässä mikä sieni milloinkin on kyseessä. On rouskuja, haperoita, tatteja ja ties mitä muita erikoisempia nimiä, jotka on painettava mieleen.

Toisena kurssipäivänä saimme hetkeksi unohtaa sienet, käävät ja jäkälät, sillä saimme opettajalta tiiviin tietopaketin kivistä, maalajeista ja kallioperästä. Sen jälkeen palasimme vielä kertaamaan itse kurssiasiaa. Luokassa oli näytteitä jäkälistä ja käävistä. Lopulta olimme valmiit tenttimään ja aloitimme jäkälä- ja kääpänäytteistä ja sienet pitikin sitten tunnistaa kuvista. En tiedä innostunko kurssin kautta sienistä yhtään aikaisempaa enempää, mutta nyt niitä ainakin tunnistaa paremmin, kun niitä metsässäkin vastaan tulee. Ja vaikka suurista sieniryhmistä, esimerkiksi rouskuista tai haperoista piti osata vain muutama, siinä oppii väkisinkin muutaman ylimääräisen, koska sieni on muuten samanlainen, mutta ehkä vain erivärinen. Luulenpa, että itselleni kurssista on enemmän tunnistamisen iloa, kuin keräämisestä ja syömisestä innostumisesta. Tarvitsisin vähintään yhden hyvän sienikirjan, josta selviää miten niitä valmistetaan ruoaksi. Osa tulee keittää eli ryöpätä, kun taas osaa ei tule keittää, vaan ne käyvät syötäviksi sellaisenaan. Kuvaan valikoitui punikkitatti, joita kasvoi myös Lapissa puuttomilla tunturivarvikoilla.

 

***

Tulenteko

Koululla on silloin tällöin tilaisuus antaa näyttösuoritus tulen tekemisestä ja itselleni tarjoutui nyt ensimmäisen kerran mahdollisuus kokeilla onnistuuko tulen tekeminen näyttönä. Aikaa palavan nuotion tekemiselle oli 20 minuuttia. Materiaalina oli vain yksi pyöröpölkky ja työkaluina kirves, puukko ja tulitikut. Puu oli vähän kosteaa ja liekit ehtivät hyvän alun jälkeen jo sammumaankin ja niin sytykkeitä piti asetella pohjalle uudelleen. Sain uudelleen yrittämällä kuitenkin nuotion syttymään. Kaikille ei osunut kohdalle niin kuivaa puuta kuin itselleni, joten taisi olla itselläni hyvää onneakin pelissä mukana. Taisinpa tehdä kesänuotioni melkein samaan paikkaan, kuin opintojen alussa tammikuussa 2015, kun teimme porukalla nuotioita lumelle. Talvinuotion ja tämänpäiväisen kesänuotion väliin on mahtunut monen monta tuletekotilannetta, halkojen sahaamista, kirveellä pilkkomista ja niitä kertoja, jolloin olen käyttänyt sytykkeinä vain puuta ja itseveistettyjä kiehisiä.

22. kesä, 2016

Kesäkuu 2016

Eräkarkun kesävaellus toteutetaan aina kesäkuun puolivälin aikaan pyöräretkenä Ahvenanmaalle. Retki kestää kuusi päivää ja sinne lähdettiin Kustavista Vuosnaisten satamasta. Monet muut kurssilaiset lähtivät aamulla koululta yhteiskyydillä, mutta sain itse kyydin suoraan Kustaviin, koska tämä on niitä harvoja retkiä, joka on näin lähellä omaa kotiseutuani. Mukanamme kulkee koulun auto peräkärryineen matkan ajan huoltoautona. Näin meidän pyöräilijöiden ei tarvitse kantaa painavia laukkuja mukanamme vaan pikkureppu päivän aikana riittää. Valitsin mukaani vanhan 21 kesää nähneen pyöräni, joka jäi keväällä eläkkeelle. Ajattelin, että sille olisi mukava suoda tämä Ahvenanmaan "kunniakierros", koska ei sillä varmaan enää kovin pitkiä retkiä poljeta? Sitä paitsi siinä on mukava satula, pehmeämpi kuin uudessa pyörässäni.

Tiistai 14.6.

Yhteysalus Kustavista Brändön saarelle lähti 13.30 ja reilun puolen tunnin päästä olimmekin jo Ahvenanmaan puolella, Brändön saaren Åvan satamassa. Retken ohjelmassa luonto ja kulttuuri ovat pääosassa. Lintuhavaintojen keräys alkoi heti yhteysaluksen lähdettyä Kustavista. Päivän oppaat vetivät päivän pyöräilyn ja huoltoauton ajon halki Brändön saaren. He olivat järjestäneet vierailun Brändön kunnantalolle, jossa saimme kuulla paikallisen luontokartoittajan luontokerrontaa ja kunnanjohtajan informaatiota Brändön kunnasta. Pyöräily jatkui saaren eteläosaan Torsholmaan, jossa toinen yhteysalus kuljetti meidän kohti Kumlingen saarta. Kumlingessa teimme paljon lintu- ja kasvihavaintoja ja piipahdimme Kumlingen kauniissa kirkossa. Ledhomin leirintäalueella kukkui käki. Tuota ääntä olin jo ehtinyt vähän kaipaamaan, sillä en ollut vielä tänä kesänä päässyt kuulemaan käen kukkumista tätä ennen. Yö oli viileä kostean sumun takia ja palelin teltassa läpi yön käen kukuntaa ja muuta lintukonserttia kuunnellen. Hetken jo kaduin makuupussivalintaani, mutta onhan sentään kesä.

Keskiviikko 15.6.

Aamulla ajoimme uudelleen halki Kumlingen saaren. Matkalla lauloi keltasirkku ja monet muut linnut, joista kaikkia en tunnistanut. Rantakalliolla saimme tietoa kivilajeista ja monista rannalla kasvavista kasveista. Yhteysaluksella matkamme jatkui kohti Vårdön saarta, ja Hummelviikin satamaa. Kävimme Vårdön kirkolla ja saimme kuvattua kasvikokoelmaan uusia lajeja. Päivästä tuli lämmin ja olikin mukava pitää lounastauko ulkona ja keitellä retkikeittimellä ruokaa, kun kirkon lähellä sattui olemaan viihtyisä levähdyspaikka pöytineen ja penkkeineen. 

Pyöräily jatkui ja lossi vei meidät pääsarelle Sundin kuntaan. Sundissa oli pieni museo, jossa kävimme katsomassa lyhyen videon Bomarsundin linnoituksen historiasta ja sen jälkeen pääsimme linnoitusaluelle. Päivän oppaat antoivat kolme tehtävää alueella pienissä ryhmissä suoritettavaksi. Sain kuvattua uusia kasveja kasviooni ja valokuvaustehtävistäkin muutama saatiin tehtyä. Leirintäalue oli aivan Bomarsundin linnoitusalueen vierellä oleva Puttes Camping. Illalla pääsimme saunaan, jossa ei kuuman kelin takia viihtynyt kuin hetken. Päästiinpä sen jälkeen syömään ravintola-annokset. Teltassa oli hyvä nukkua. Huomisesta olisi tosin tulossa sateinen päivä.

Torstai 16.6.

Tämä oli minun ja kahden kurssitoverini opastuspäivä. Aamun keli ei ollut kovin rohkaiseva ja tiedossa olisi pisin pyöräiltävä matka koko reissun aikana. Yksi päivän oppaista on aina vastuussa huoltoautosta. Itse olin alkumatkan peränpitäjän roolissa pyöräillessä, kun lähdimme aamun sateessa kohti Kastelholman linnaa, jossa meillä oli varattuna opastettu kierros. Ehdimme ennen linnaa piipahtamaan linnan viereisellä mäellä vankilamuseossa, jossa saimme iloksemme tiiviin opastuspaketin vankilan historiasta 1800- luvulta 1950- luvulle. Kastelholman kierroksen aikanakin satoi ja pysyttelimmekin oppaan johdolla paljon linnan sisätiloissa historiaa kuunnellen. Linnan vieressä on ravintola Smakby, johon meille oli varattuna lounas. Oli mukava päästä pitämään sadetta lämpimiin sisätiloihin ja lounastauko venahti vähän suunniteltua pitemmäksi. Loppupäivän ajan oli minun vuoroni vetää pyöräilevää letkaa kohti Eckeröä ja Käringsundin leirintäaluetta. Pysähdyimme Taffelin tehtaanmyymälän kohdalla, Uffe på Berget kahvilan ja näkötorinin luona ja Hammarlandin kirkolla. Sade antoi kuitenkin myöten ja pitkän matkan polkeminen palkittiin sateettomalla iltapäivällä. Oli mukava päästä saunaan märän päivän jälkeen. 

Perjantai 17.6.

Päivämme alkoi Eckerön museotarjontaan tutustuen. Kävimme ensin metsästys- ja kalastusmuseossa, polkaisimme sitten pienen matkan ja kävimme vanhalla posti- ja tullitalolla. Postimuseo oli poikkeuksellisesti ensin kiinni, mutta se avetiin sitten kuitenkin siinä odotellessamme ja saimme kuulla Ahvenanmaan menneiden aikojen postipolusta. Matkamme jatkui Eckeröstä kohti Maarianhaminaa. Matkalla satoi pientä suihkupullosumusadetta ja vaihdoin jalkaani valmiiksi märät kengät, jotta ne toiset edes pysyisivät kuivina. Matkalle pysähdyimme Ramsholmenin lehdon luona kaunista luontoa ihailemassa. Illalla kävimme koko porukalla pizzalla Diablossa. Outoa oli, että keskustan kauppa oli mennyt kiinni jo kuudelta ja toisen kaupan etsintään meni ainakin muutama kilometri ylimääräistä polkemista. Toinen kauppa löytyi kuitenkin melko läheltä keskustaa. Teimme naivoimin pienen iltakävelyn Maarianhaminan lintupuistoon, jossa oli vapaana riikinkukkoja ja olipa siellä häkeissä kanejakin. Leirintäalue Gröna Uddens oli aitaamaton alue ja siellä oli oma hiekkarantakin.

Lauantai 18.6.

Tuli aikainen herätys, sillä edessämme olisi 30km polkemista, jotta ehdimme Kökariin lähtevälle yhteysalukselle ajoissa. Lähdimme matkaan seitsemältä ja saimme sadetta niskaan. Matkalla Lemlandin ja Lumparlandin halki ei ollut huoltoasemia eikä kahviloitakaan, joka olisi ollut aamupäivän aikaan auki. Yhdeksän aikaan satoi hetken aivan saavista kaataen ja silloin viimeistään kastuivat niidenkin kengät ja sukat, jotka olivat tähän asti säästyneet. Huoltoauton opas löysi kilometrin sivutieltä poiketen kyläkaupan ja järjesti kaupan väen keittämään meille kahvit. Pääsimme kahvilan sijaan siis kaupalle juomaan lämmikettä ja ostimme samalla muutakin. Sade piti pientä taukoa tässä vaiheessa. Mietin, että yksin sateessa pyöräily olisi lytännyt mielen maahan, mutta ryhmässä on ihan erilaista. Olemme kaikki aivan yhtä märkiä ja surkeita, vaikka ei tässä pyöräilyssä nyt mitään surkeaa ollut. Maisemia ei tosin tule jäätyä katsomaan. Uusi takkini pitää oikein hyvin vettä, niinkuin sen kuuluukin.

Ehdimme hyvin Kökarille lähtevään Långnäsin satamasta lähtevään lauttaan, jossa oli hyvää aikaa syödä. Lauttamatka kun kestää 2,5 tuntia. Aikaisen aamun takia vähän väsytti ja syömisen lisäksi tuli torkuttua ja oltua sisällä. Kökariin päästyämme leirintäalueelle oli enää muutama kilometeri polkemista ja menimmekin pystyttämään teltat saman tien. Sade piti kivasti taukoa telttojen pystyttämisen ajan ja sen ajan, että ehdimme käydä Kökarin kirkolla. Kirkon viereiseen kappeliin ja sen historiatietouteen emme päässeet käsiksi, koska siellä oli alkamassa häät. Ehkä sitten huomenna? Aloitimme päivän oppaiden johdolla kasvitaulun tekemistä ja ehdimme maalata huomista varten taustapaperin mustikalla. Iltapäivällä sade jatkui, mutta enää ei tarvinnut olla ulkona. Pääsimme saunaan ja sen jälkeen syömään ja televisiosta tuli jalkapalloa. Koska tilaa riitti sisätiloissa ei meillä ollut kiire muualle tai teltoille, vaan istuimme iltaa pitkän kaavan mukaan ja kuuntelimme edelleen jatkuvaa sadetta. Olipa Kökarin saarella ukkostanut ja jytissyt edellisenä yönä sen verran, että leirintäalueen pitäjä kertoi ajatelleensa, että nyt halkeaa koko saari.

Sunnuntai 19.6.

Sade oli tauonnut aamuun mennessä ja Kökarin maisena näyttäytyi eilistä hieman lempeämmältä. Otsikon alla oleva kuva on Kökarista, jossa seison rantakalliolla tälle viikolle tyypillisessä asussa, eli lippalakissa ja sadehousuissa. Koska lautta lähtisi vasta yhden aikaan, ehdimme polkaista vielä uudelleen kirkolla ja pääsimme nyt käymään kappelissa ihmettelemässä sen kokoelmaa ja historian tuulahdusta. Valitsimme kasvitauluun haluamamme kasvit ja teimme taulun valmiiksi. Siitä jäisi nyt erilainen matkamuisto, mitä valokuvista jäisi. Taulun on tarkoitus "valottua" nyt jonkin ajan. Kasveista lähtevät ajan mittaa värit, mutta kun ne jossain vaiheessa otetaan pois, taustapaperilla on taiteen seuraava vaihe. Viimein poljimme reissun viimeiset kilometrit lauttasatamaan ja lauttamatka kohti Korppoota alkoi. Korppoon Galtbyn satamasta oli vielä parin tunnin ajo Kaarinaan, josta sain oman kyytini kotiin. Ajokilometrejä pyörän päällä kertyi yhteensä noin 200km. Ryhmän yhteisiä lintuhavaintoja kerääntyi 92kpl. Kasveja tuli nähtyä niin monia uusia, ettei niitä tullut edes laskettua, saati kaikista kuvaakaan otettua. 

***

Eräkarkkulaiset ovat joskus aikasempina vuosina olleet patikoimassa Kuusamossa, mutta ohjelmaa on sittemmin muutettu ja pyöräily halki Ahvenanmaan on vallan loistava esimerkki siitä, miten voi yhdistää pyöräilyn, luonnonnähtävyydet, kulttuuria ja käyntejä museoissa. Ajankohtana kesäkuu ennen juhannusta on siitä antelias, että monet kukat kukkivat juuri nyt ja lintuja on vielä paljon liikkeellä tai ainakin kuultavissa, jos kaikkia ei pääse näkemään. Kuusi päivää oli sopiva pituus tämän kaltaiselle retkipaketille, vaikka muutama käyntikohde nyt jäikin sateiden vuoksi näkemättä esim. Kökarissa ja pyöräily tällä saarella jäi vähemmälle. Päivän oppaat olivat järjestäneet mukavasti oheisohjelmaa sellaisiin päiviin, jolloin pyöräilykilometrejä kertyi vähemmän. 

 

10. touko, 2016

Toukokuu 2016

Toukokuun ensimmäinen viikko kului mukavasti lintuja opiskellen. Eräkarkkulaiset suuntaavat joka vuosi viideksi päiväksi Meri-Porin lintutorneille oppia saamaan. Opettelin lintuja vähitellen jo talvella koska joitakin piti opetella metsästyskorttikokeeseen, joten vesilinnut ja metsäkanalinnut olivat jonkilaisessa hallinnassa ja järjestyksessä. Myös Raision rinkan retki Raision lintutornille huhtikuun lopussa oli hyvä aloitus tulevalle lintuviikolle. Sain Raisiossa kouraani pienen vihkon, johon voisin kirjata tulevien kuukausien lintuhavainnot muistiin. Porin lintuviikon kouluttajina toimivat Jyri Reinikka ja Karri Jutila. Jutila olikin tuttu kouluttaja jo nisäkäskurssilta. Viikko oli lämmin ja aurinkoinen eli oikein mainio keli ulkoilun kannalta. Sisäopiskeluun olin varautunut lintukirjoin, jotka olivat hyvä lisä luokkaopetukseen, joka toteutettiin vanhoilla kalvosulkeismenetelmällä ja lintuäänilevyllä. Itselläni sattui olemaan samainen lintuäänilevy, joka löysin kirpputorilta yhdellä vaivaisella eurolla viime kesänä.

Päivä aloitettiin aina aamuteorialla, kun ulkona oli vielä viileää. Aamuihin sai herätä aiheeseen sopien linnunlaulun säestyksellä. Muutamat nukkuivat koko viikon teltassa ulkona, mutta minulle kelpasi leirikeskuksen punkka. Telttailemaan ehtisi myöhemmin kesällä, jolloin lintukonserttikin hiljenee ja yöllä voi oikeasti nukkua. Lounaan jälkeen suuntasimme kaukoputkinemme ja kiikareiden kanssa lintutorneille tai rannoille kiikaroimaan ja havaintoja tekemään. Porissa tavattiin viikon aika myös sellainen lintuharvinaisuuskin kuin yöhaikara. Itse en päässyt sitä näkemään, mutta toinen melko harvinainen lintu, lampiviklo tuli nähtyä. Tarkentavilla putkilla pääsi näkemään lintujen tuntomerkkejä läheltä. Silti esimerkiksi lirot ja allit pysyttelivät kovin kaukana, eikä niitä päässyt putkellakaan näkemään selkeästi yksityiskohtia myöten. Sen sijaan opin erottamaan esimerkiksi mustalinnun, nokikanan ja pilkkasiiven toisistaan. 

Kurssilla ei jääty pähkäilemään muutamien värittömien pikkulintujen tunnistamiseen sen enempää, koska niitä pääse harvemmin näkemään mutta sitäkin useammin kuulemaan. Silloin painotettiin linnun äänen tunnistamista. Näitä ovat esimerkiksi pajulintu, metsäkirvinen, ruokokerttunen ja lehtokerttu. Tunnistamisissa panostettiin juhlapukuisten koiraslintujen tunnistamiseen. Haastavaa olikin tunnistaa linnut, jotka pääsin kuvaamaan leirikeskuksen pihassa, sillä ne eivät olleetkaan juhlapukuisia koiraita. Kuvaan valitsin mustarastasnaaraan, joka on kuitenkin pienellä vaivalla tunnistettavissa mustarastaaksi. Hieno lintu ja kaunis laulunääni. Luontoportin sivuilla on selkeät kuvat eri linnuista, joista voi käydä opettelemassa tai varmistamassa oma tunnistus. Myös naaraslinnuista löytyy hyviä kuvia.

Kurssin aikana käytiin keskustelua varpusista ja niiden vähentymisestä. Varpusia ei enää näy niin runsain määrin, mitä ennen. Jos varpusen näkee, sekin saattaa usein olla pikkuvarpunen, joka on nykyään paljon varpusta yleisempi lintu. Kurssin aikana ei pureuduttu tunnistamista kummoisempiin asioihin. Muuttoasioihin ja muihin lintumaailman ilmiöihin ei ehditty puuttua, joten siinäpä olisi selvästi ainesta toisen kurssin verran. Nyt tavoitteena olisikin ylläpitää opittuja asioita ja palata niihin aika ajoin uudelleen, vaikkei muuten niin aina parin viikon ajan keväisin.

***

Kurssilta ajelin vielä viikonlopuksi mökille. Tälle viikonlopulle osui myös "Tornien taisto" eli lintutornien väliset kahdeksan tuntia kestävät havaintokisat. Päätin käydä Köyliönjärven Vinnarin lintutornilla kisapäivän aikana ja sain sieltäkin listaani vielä muutaman uuden lajin. Kurssin jälkeen eri lintujen laulut alkoivat erottua aikaisempaa selkeämmin toisistaan. Milloin lehtokerttu visersi aikaisin aamulla ja milloin taas viherpeippo konsertoi omaa säveltään. Myös peipon ja pajulinnun laulut erottuvat nyt selkeästi toisistaan. Kirjasin reilun viikon aikana 70 eri lintulajia joko nähtynä tai kuultuna. Lista ei voi enää kovin paljoa kesän aikana kasvaa. Mieleeni ei tule enää kuin muutama lintu listaan lisättäväksi.

Kuuntele lintukaraokea