17. maalis, 2016

Vallaton oravavillitys

Oravavillitys sai ensimmäisen sykäyksen vuonna 2003 kun Serlalla oli keräilykampanja. Ostamalla suuret määrät Serlan tuotteita, sai pakkauksissa olevia merkkejä keräämällä pehmo-oravan, suuren tai pienen sen mukaan kuinka monta merkkiä tulikaan kerättyä. Keräys alkoi vuoden 2002 puolella, mutta oma oravani tuotiin postin toimesta kotiovelle saakka tammikuisena aamuna 13.1.2003.

Keräilyoravan jälkeen pihapiirissämme alkoi olla oravia. Yksi syy oli varmasti se, että takapihalle rakennettiin pihapatio ja jäännöslaudoista nikkaroimme minikokoisen laavun, johon oli kiva laittaa takapihan pikkuotuksille myös jotain tarjolle. Siinä se oli - kutsu kaikille huiskahännille ja tupsukorville tulla viettämään kekkereitä juuri meidän pihallemme. Vuosi toisensa jälkeen oravia alkoi olla enemmän. Oravat eivät ole sosiaalisia eläimiä, mutta yhtenä kesäpäivänä pihapuissa oli yhtäaikaa laskettavissa yhteensä kahdeksan näitä ihastuttavia pikkuvintiöitä.

Vuonna 2005 Silkkiturkiksi kutsumani pehmokurre sai syliinsä pienen löytökurren. Työpaikkani kirpputoritavaroiden joukosta löytyi pienen pieni koditon pehmo-orava, joka sai turvapaikan Silkkiturkin luota. Tuo orava nimettiin Otoksi. Onhan se Silkkiturkin pieni Otto-poika.

***

Vuodet vierivät ja takapihan oravia oli mukava seurata ja niiden elämästä sai oppia uutta. Oravia oppi erottamaan toisistaan. Muutaman kerran vieraili kaksi mustahäntäistä oravaa, sitten oli poikanen, joka ei osannut vielä kunnolla kiivetä. Oli turkkiaan vaihtava orava, jonka nimesin housuoravaksi. Sillä oli pitkän aikaa kuin harmaat housut jalassa, kun turkki oli vasta puoliksi vaihtunut punaisenruskeaksi kesäturkiksi. Oli myös raitahäntäkurre ja riukuhäntäkurre. Kerran filmitähdeksi pääsi pullea mammaorava (kuvassa), joka pyöräyttäisi kesäpoikueen hetkenä minä hyvänsä. Kerran todistimme emon kuljettavan poikasta suussaan pesästä toiseen. Välikaton äänistä tulivat tutuksi "rallit". 

Lapinreissujen aikana paljastui, että myös Kilpisjärvellä asuu ainakin kolme oravaa (ellei jopa enemmän). Ne asuvat biologisen aseman tunturikoivikossa ja turvaavat näin ympärivuotisen ruoansaannin, koska aseman pihassa on tarjolla aurongonkukasiemeniä. Siemenet ovat mitä ilmeisimmin linnuille tarkoitettu, mutta oravat ottavat oman osuutensa ja siellä näitä otuksia on nyt voinut nähdä kesä toisensa jälkeen.

***

Vuoden 2012 alussa oli muutto naapuripaikkakunnalle. Oli kova pala jättää takapiha, sen tutuksi tulleet puut ja sen tupsukorvaiset asukkaat. Uudessa asunnossa olisi myös oma pieni takapiha, mutta ei puita aivan niin suoraan pihalle tultaessa, vaan vasta kivenheiton päässä. Pähkinälaavu sijoitettiin uudelle pihalle ja oraviakin täällä on käynyt - mutta vähemmän. Samaan aikaan Serlalla alkoivat uudet pehmo-oravan keräilykampanjat, joista en ollut tietoinen. Pehmo-oravia alkoi kuitenkin seuraavien vuosien aikana ilmaantua, vai sanoisinko, putkahdella. Ensin veljen vaimo toi oman oravansa mökille kaikkien iloksi ja halattavaksi. Orava kertoi nimensä olevan Pähkinä ja selvisi, että se on Silkkiturkin pikkuveli. 

Oravia putkahteli tasaiseen tahtiin ja koko suku oli viimein koossa. Loput oravat saapuivat retkiltään kahden eri Kirpputorin kautta. Yksi kahdestakymmenestä ei ole Serla-orava, mutta sukua se on yhtäkaikki, vaikka siinä ilmeneekin kaikkein voimakkaimmin Lapinoravan villi veri. Kaikilla niistä on oma tarinansa ja seikkailunsa. Sukuun kuuluu myös oravia, jota elävät erakon elämää eikä niitä sen takia ole tavoitettu tai jotka ovat jo siirtyneet autuaammille käpymaille.

***

Tammilehdon tarinoihin olen koonnut näiden oravien tarinat yrittäen samalla toteuttaa pitkäaikaista haavettani kirjoittaa elämäni aikana yksi satukirja tai koottuja satuja/tarinoita. Voisihan sitä Satu-tädiltä yksi satukirja irrota, kun kerran tarinaa pukkaa...