17. maalis, 2016

Tammilehdon syksy

Lehtipuiden lehdet loistivat syksyn kirkkaissa väreissä auringonsäteiden valaistessa ikiaikaista metsämaisemaa. Maisemaa hallitsivat paksurunkoiset ja korkeiksi kasvaneet tammet, joiden latvuksiin kätkeytyi suojaisia majoja ja joiden rungon kätköihin varastoitiin parhaillaan monenmoista syötävää ja herkkuja pitkän talven varalle. Oravat ahkeroivat isommasta pienimpään täyttäen korejaan marjoilla, sienillä, pähkinöillä ja muilla antimilla Silkkiturkin siivotessa komeroita tehden niihin tilaa sitä mukaa, kun täysiä koreja tuotiin sille ja tyhjiä koreja haettiin uudelleen täytettäväksi. Sami ja Otto raahasivat perässään suurta koria täynnä marjoja ja molempien pikkuoravien suupielet olivat mustikoiden ja karpaloiden värjäämät ja käpälät olivat tahmaiset marjojen poimimisesta ja tietysti niiden syömisestä.

- Kunhan olette käyneet pesemässä nuo tahmaiset käpälänne ja nassunne, voitte mennä syömään Ella-muorin leipomaa sienipiirasta. Se on tarkoitettu kaikille ahkerille syystalkoolaisille ja te näytätte olleen aivan erityisen ahkeria, Silkkiturkki sanoi pikkuoraville, jotka juoksivat jo peräkanaa purolle käpäliä kuuramaan. Ella-muorin piirakat olivat parasta, mitä pikkuoravat tiesivät. Sienipiiraasta voiton vei ainoastaan muorin leipoma marjapiiras, mutta sitä olisi luvassa myöhemmin. Pikkuoravat tiesivät sen, olivathan ne juuri tuoneet suuren korillisen metsämarjoja piirakan täytteeksi.

Käpy-vaari toi Silkkiturkille kaksi korillista metsäsieniä varastoitavaksi ja alkoi nousta suureen tammeen sen runkoa kiertävää portaikkoa pitkin. Latvuksista tulvahti vastaleivotun piirakan tuoksu.

- Vaari, tule meidän kanssa maistamaan piirakkaa! Sami huusi ja ryntäsi portaita pitkin latvan suojassa olevaan tupaan. Samia pienempi Otto yritti pysyä vauhdissa mukana ja oli sotkeutua käpäliinsä portaikon alkupäässä.

- Tulehan Otto reppuselkään, vaari sanoi napatessaan pikku Oton portaiden juurelta rapsuttaen samalla pikkuoravan tupsukorvia.

Ella-muori oli kattanut pirtinpöydän koreaksi. Sienipiiraan lisäksi tarjolla oli sämpylöitä, juustoa, pähkinöitä, hedelmäsalaattia ja tuoreista marjoista vastavalmistettua mehua. Vaari tuikkasi suukon muorin nenänpäähän.

- Istuhan alas muoriseni ja lepuuta käpäliäsi. Kohta tupa on täynnä apulaisia, eikä sinun tarvitse murehtia jälkien siivoamisesta, Käpy-vaari sanoi ja istutti muorin samalla tuvan pöydän äärellä olevaan pehmustettuun keinutuoliin. Samassa portaita pitkin rymisteli neljä oravaa lisää. Sieltä saapui Lupiini pesueensa kanssa. Emon perässä seurasi pieni Terho, joka oli Oton ikäinen. Perää pitivät kaksoset Elanor ja Ruusu.

- Enpä usko, että tältä porukalta jää mitään jälkiä siivottavaksi. Nälkään nääntyvä orava nuolee vaikka muruset lattialta, muori tokaisi nähdessään kuinka suuren keon pieni Terho lastasi kulhoonsa syötävää.

*** 

Elämä Tammilehdon Oravakodossa oli leppoisaa ja rauhallista. Jos kesä olikin ollut hieman tavanomaista sateisempi, se tarkoitti mehukkaita marjoja ja suurta sienisatoa. Syksyn kaunis sää oli hemmotellut metsänväkeä ja saanut sen iloisin mielin liikeelle talvivarastojen keruuseen.

Tammilehtoa olivat aina asuttaneet oravat ja muut metsäneläimet kaukaisista ajoista asti. Silkkiturkki sai jälleen yhden ruokakomeron siivottua ja järjesteltyä ja sulki oven. Olisi aika nousta yläoksien huoneisiin ja levähtää hetki. Syystoimet ja kahden pikkuoravan vahtiminen yhtäaikaa verottivat voimia. Onneksi koko Tammilehdon väki osallistui vintiöiden silmälläpitämiseen. Silkkiturkki tiesi, että ellei niin olisi, ei marjakori olisi tullut näin nopeasti täyteen vaan kaksikko olisi syönyt kaikki marjat parempiin suihin. Silkkiturkki muisti vielä kuin eilisen päivän, kuinka se oli saanut kasvatettavakseen nämä kaksi oravanpoikaa. Otto oli ollut vasta ihan pieni, kun sen emo, Metsätähti oli paennut Tammilehdossa valloillaan roihuvaa metsäpaloa. Kaikessa rytäkässä ja savussa sen emo oli kadonnut, eikä siitä ja sen muista poikasista sen päivän jälkeen enää kuultu mitään. Silkkiturkki löysi surkeasti vikisevän, vielä nimettömän poikasen ja otti sen kasvatettavakseen. Sami, vanhempi oravanpojista sen sijaan saapui kaukaa pohjoisten tunturioravien valtakunnasta. Pohjoisessa valtaa piti samettiturkkien heimo. Pakkastalven jälkeen pohjoisesta saapui pieni karavaani etelään etsimään helpompaa elämää ja mukana oli Sami Samettiturkki, joka oli menettänyt vanhempansa Pakkastalven taistelussa. Sen vaari ja pohjoisen valtias, Kaarna-vaari Samettiturkki lähetti pojanpoikansa karavaanin mukana ja toivoi sen saavan uuden kodin veljensä Käpy-vaarin luota. Silkkiturkki ihastui orpoon vintiöön oitis ja otti myös sen huollettavakseen.

 - Hohoi Silkkiturkki, tule syömään ennenkuin pöytä tyhjenee, vaari huhuili tuvasta.

- Tullaan tullaan, Silkkiturkki vastasi ja alkoi kiivetä portaita ylös latvaan. Nyt kun päivän työ oli tehty, se vasta huomasi kuinka nälissään olikaan. Aamusta asti kaikki olivat keränneet satoa talteen ja se oli alkanut järjestellä viimeisiä tyhjillään olevia komeroita. Lupiini ja sen poikaset olivat olleet Pähkinän johdolla metsänreunan pelto- ja puutarhapalstalla ja koonneet satoa siellä. Pähkinä oli oikea viherpeukalo ja sai minkä tahansa enemmän tai vähemmän multaisan maapalstan kukoistamaan. Silkkiturkki istahti Samin viereen ja lohkaisi piirakasta muhkean palan omalle lautaselleen.

- Missä muuten Pähkinä on? Luulin sen olevan jo täällä, Silkkiturkki kysyi ja katsoi samalla ruoasta hupenevaa ruokapöytää. Se oli nähnyt veljensä viimeksi aamulla, mutta ajatteli sen tulleen siskonsa Lupiinin kanssa samaa matkaa tuvalle.

- Pähkinä tulee kunhan saa viimeisen korin täyteen. Kori oli puolillaan, kun lähdimme puutarhalta. Tiedäthän sinä Pähkinän, siinä on orava, joka ei voi tulla puolillaan olevan korin kanssa tupaan, Lupiini sanoi ja nuoleskeli huuliaan. Se ei ollut itsekään tuonut yhtään vajaata korillista komeroita täyttämään ja oli neuvonut myös poikasiaan täyttämään korinsa huolellisesti kukkuralleen.

- Äläkä sinä Silkkiturkki lainkaan murehdi ruoan riittämistä, sanoi Ella-muori ja keinahti keinutuolillaan. Sitä riittää vaikka toiselle samankokoiselle pesueelle. Käpy-vaari nousi mennäkseen takkahuoneeseen laittamaan tulta takkaan. Puut olivat kuitenkin huvenneet, kun kaikki olivat viimeisten viikkojen aikana keränneet ruokaa. Olisi vielä ahkeroitava muutama päivä ja kerättävä myös polttopuita.

- Minä tahdon mukaan, sanoi Sami, kun se huomasi vaarin lähtevän puiden hakuun. Sami hyppi ja pomppi innokkaasti vaarin ympäri täynnä uutta virtaa, mitä se olikin saanut syötyään vatsansa täyteen. Otto sen sijaan hyppäsi muorin syliin, eikä mennyt kuin hetki, kun se nukahti siihen.

*** 

Vaarin ja Samin mukana tupaan tuli viimein Pähkinä, joka kantoi mukanaan kahta koria. Toinen oli täynnä omenoita ja toinen oli kukkuroillaan tammenterhoja.

- Tervehdys tupaan oravaiset, Pähkinä tervehti iloisesti ja siirsi tuomansa korit tuvan perälle. Se kävi pöytään istumaan siskojensa ja kaksosten seuraan, jotka vielä jatkoivat syömistä kaikella innolla. Terho oli jo lopettanut syömisen ja meni Samin seuraksi katsomaan, miten vaari sytytti takkaan tulen.

- Iltapäivä alkaa hämärtää ja mikäs sen parempaa kuin tarina takkatulen ääressä kaiken ahertamisen ja syömisen päätteeksi, vai mitä mieltä olette kurreliinit? Pähkinä kysyi katsoen kaksosia, joiden korvatupsut värähtivät selvästi niiden kuullessa puhuttavan tarinasta.