25. maalis, 2018

Tolkien Society on käynnistänyt vuodesta 2003 vuosittain vietettävän Tolkien-lukupäivän. Lukupäivälle on valittu vuosittain myös erityinen teema, joka on tänä vuonna "Koti ja kotiliesi: monta tapaa olla hobitti." Suurin osa hobiteista elää kotikonnuillaan iankaiken joutumatta sen suurempiin seikkailuihin. Hobitit arvostavat oman kodin rauhaa ja hyvää ruokaa ennen kaikkea muuta. 25.3. On myös Suursormuksen tuhoamispäivä ja samalla Sormuksen Sodan päättymispäivä. Se tarkoitti samalla sitä, että Kolmas Aika oli lopuillaan.

Kuvassa on legosetti, joka kantaa nimeä "Gandalf saapuu." Gandalf saapui Kontuun kärryineen, johon oli lastattu ilotulitteita Bilbon 111-vuotis syntymäpäiväjuhliin. Gandalf tapaa Hobittilan reunamilla ulkona kirjaa lukevan Frodon. Yhdessä he jatkavat matkaa Repunpäähän ja kohti tulevien syntymäpäiväjuhlien kiivasta viimeistelyä. Näiden tapahtumien aikaan Frodo oli vielä tietämätön tulevista seikkailuistaan, eikä Gandalfkaan tiennyt mihin tulevat vuodet häntä veisivät. 

Hobiteista Bilbo Reppuli oli seikkailija, joka vietti tuntikausia laatien karttoja kulkemistaan alueista ja kirjoittaessan talteen omia kokemuksiaan. Bilbo myös käänsi monia muinaisia haltiakielisiä taruja yhteiskielelle ja sepitti myös omia tarinoita ja runoja. Hänen jälkeensä hobiteista seikkailuun tempautuivat Frodo, Samvais, Meriadoc ja Peregrin. Bilbon tavoin minä olen tarttunut karttoihin, jumittunut niihin toisinaan tuntikausiksi ja haaveillut seikkailuista niiden maisemissa. Kartat eivät ole kertoneet kaikkea. Vaikka niistä on luettavissa maaston muodot ja vesistöt, eteen avautuva uusi näkymä on aina uusi ja ihmeellinen.

Hobittien historiasta ja tavoista

Hobitit voidaan jakaa kolmeen heimoon; väkeviin, karvajalkoihin ja helokeseihin. Väkevät elivät Anduinin suuren virran varrella ja he olivat rakenteeltaan vantteria. Smeagol kuului väkevien heimoon ja hän on kotoisin vesien ääreltä. Helokesit olivat sirorakenteisia ja vaaleita. Väitetään että heidän veressään virtasi pisara haltia verta. Kun levottomuudet idässä laajenivat länteen, vaelsivat helokesiveljekset Marcho ja Blanco länteen etsien kanssaan vaeltaville hobiteille uutta kotimaata. Karvajalat ovat suurilukuisin hobittiheimo ja he säilyttivät pisimpään tavan asua tunneleissa ja koloissa.

Kontu perustettiin v. 1601 Kolmatta Aikaa Marchon ja Blancon ylittäessä joukkoineen Baranduinjoen. Tämän joen ja Kaukavaarojen välinen alue sai nimekseen Kontu. Kontu on jaettu neljään neljännykseen. Neljännysten ulkopuolelle jää vielä Bukinmaaksi kutsuttu itäinen alue. Neljännykset on jaettu edelleen piirikuntiin, jotka on nimetty tunnettujen sukujen mukaan. Konnun ainoa nimetty virkamies on pormestari. Konnussa toimii postilaitos ja konnavahdit sekä rajavartio. Pormestari toimi muiden tehtäviensä ohella pääkonnavahtina.

Hobitit viljelevät kaiken muun ohessa myös piippukessua, pehkua. Hobiteista ensimmäisenä sitä viljeli Tobold Piipari. Kessulajikkeista kolme on tunnettuja ja suosittuja. Näitä ovat Pitkänpohjan pehku, Vanha Tobo ja Etelän tähti. 

 

BILBON MATKALAULU

Tie vain jatkuu jatkumistaan

ovelta mistä sen alkavan näin.

Nyt se on kaukana edessäpäin,a

jos voin, sitä joudun seuraamaan

jaloin innokkain vaeltaen

kunnes se taas tien suuremman kohtaa

paikassa johon moni polku johtaa.

Mihin sitten? Tiedä en. 

Tie vain jatkuu jatkumistaan,

ovelta mistä sen alkavan näin.

Nyt se on kaukana edesspäin,

jos voin sitä joudun seuraamaan

jaloin uupuen vaeltaen

kunnes se taas tien suuremman kohtaa

paikassa johon moni polku johtaa.

Mihin sitten? Tiedä en. 

(Taru Sormusten Herrasta, 19. painos. 44, 76.)

 

 

5. marras, 2017

Seuraan kirjasarjasta tehtyä TV-sarjaa Outlander, joka tarkoittaa muukalaista. Sarja on kuitenkin suomennettu Matkantekijäksi (joka on kirjasarjan kolmannen kirjan nimi). Kun sarja muutama vuosi sitten tuli katsottavaksi Suomessa, myöhästyin jakson verran ja jätin koko sarjan oman onnensa nojaan. Kun tänä syksynä katsottavaksi tuli jo kolmas tuotantokausi, päätin ostaa ensimmäiset kaksi tuotantokautta itselleni ja katsoa ne pohjalle ennekuin hyppäsin mukaan kolmannen tuotantokauden tapahtumiin. Sarjan päähenkilö on 1940-luvulla elävä nainen, joka siirtyy Invernessin kivikehän, Craigh na Dun kautta ajassa taaksepäin 1740-luvulle. Sarjasta on tulossa jossain vaiheessa ainakin neljäs tuotantokausi. Pääosia näyttelevät Caitriona Balfe, joka on Claire Randallin roolissa ja Sam Heughan joka näyttelee Jamie Fraseria.

TV-sarja on kuvattu 100% Skotlannissa. Sarjan seuraamisen myötä matkakuume Skotlantia kohtaan on rajusti noussut. Olen kerran ollut Skotlannissa, joskin vain pikaisesti elokuussa vuonna 2005. Silloin kahden viikon matkan päätarkoitus oli osallistua The Ring Goes Ever On- tapahtumaan Birminghamissa ja siihen saimme yhdistettyä oleskelua Lontoossa ja käynnit Oxfordissa ja Invernessissä. Junamatkan aikana tuli nähtyä maata etelästä pohjoiseen. Kuvassa on Invernessin linna Riverness-joen varrelta joka on siis kahdentoista vuoden takaa, mutta kaivoin sen omasta kuva-arkistostani. Skotlannin karut ja jylhät maisemat ovat useammankin TV-sarjan kuvauspaikkana. Siinä on häivähdys jotain samaa, mitä Suomen Lapissa. Lapinkävijänä en voi olla tuntematta jonkinlaista vetoa päästä joskus patikoimaan noihin maisemiin. 

TV-sarjan maisemien lisäksi puvustus on onnistunut. Sarjassa näkee käytössä kilttejä ja naisten hameita, joiden alla on usein korsetti ja tylliä. Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella pääsee kuulemaan gaelin kieltä joka on sarjassa jätetty kääntämättä, jolloin katsoja samastuu pääosan matkantekijän rooliin ollessa itselleen vieraassa ympäristössä. Näyttelijöiden joukossa on skottilaisia, joiden skottiaksentti puhutussa englannin kielessä on miellyttävää kuultavaa gaelin kielen lisäksi. Sarjan alussa eletään aikaa ennen Cullodenin taistelua, joka käytiin vuonna 1976. Sarjassa tapahtuu käännekohta Cullodenin taistalun päivänä ja moni asia jää avoimeksi. Kiinnostukseni historiaa kohtaa kasvaa vähän tämänkaltaisia sarjoja seuratessa. Skotlannissa on useita linnoja. Doune castle on sarjan alussa esillä ja linnassa on myös mm. Game of Thrones -sarjan Talvivaara.

The Skye Boat Song

Tää on laulu tyttösen kadonnehen, mä voisinko olla hän?

Iloiten päivinä aurinkoisna astui hän purtehen.

Tuulet puhureineen, saaret ja veet, sade, paiste vuoriston.

Mun hyvyyteni ja kauneuteni, kaikki  tuo poissa on.

(TV-käännös)

Laula mulle laulu tytöstä, joka lähti pois.

Voisiko se tyttö olla minä?

Mieli iloisena hän matkaan purjehtii,

yli meren Skyen suuntaan.

Myrskyjä ja tuulta, saaria ja meriä,

sadetta ja paistetta. Kaikki hyvä,

kaikki kaunis. Se mitä mä oli, on poissa nyt.

(DVD käännös) 

20. elo, 2017

Päätarkoituksena oli etsiä pari geokätköä ja kerätä pieni kipollinen mustikoita. Geokätköjä ei löytynyt etsinnöistä huolimatta, mutta tatteja löytyi senkin edestä. Ja pitihän se kipollinen mustikoitakin kerätä pakkaseen.

22. maalis, 2017

Mahtipontinen otsikko pitää sisällään niinkin arkipäiväisen ja tylsän? asian, kuin pimeäsuunnistuksen ja sen viisi rastia. Pimeäsuunnistus osa 4. Mitäpä ei epätoivoinen orava keksisi, kun Eräkarkun pimeäsuunnistuksen kolme koitosta on jo valunut sormien läpi. Oli aika kehittää peli - ajatusmalli ja motivaattori siihen, että viimein nuo kaikki viisi rastia löytyisivät. Koska työpäivän jälkeinen parin tunnin ajo koululle ja sitä seuraava pimeässä tavallisten suunnistusrastien etsintä ei voinut v-v-v vähempää kiinnostaa, oli aika kehittää Game of Darkness. Tämän päähänpistoni raportointi kun ei sovi Eräkarkun ah niin asialliselle puolelle, tämän voi kertoa täällä fantasiapuolella. Menomatkalla automatkalla soi Tuomas Holopaisen musiikki Roope Ankan elämä ja teot ja Nightwish. Viime viikkojen mielentilaan aivan parasta musiikkia. 

https://www.youtube.com/watch?v=euI8XoOXcY4 Nightwish - End Of All Hope. Syksyllä epätoivo iski pimeäsuunnistuksesta ihan tosissaan ja se tuli häiritsemään unettomia öitä joitakin kertoja ja kerääntyi ikäväksi stressimöykyksi - möröksi - peikoksi.

Oli aika ottaa Star Warsista tuttu lasermiekka käteen ja mennä taistelemaan hirviöitä vastaan. Voin esitellä samalla TOP 5 elokuvat tai sarjat. Pimeys tuli heti puoli kahdeksan jälkeen illalla, jolloin lähdin autotietä myötäillen ensimmäiselle rastille. BBC Uusi Sherlock on yksi parhaita sarjoja, joita olen seurannut ja siitä ilmestyi nyt talvella vihoviimeinenkin osa katsottavaksi. Sherlockissa ei ole muita suoranaisia kummajaisia tai örkkejä, joten ensimmäiseksi vastukseksi kohtasin The Houndin - helvetinhurtan, eli Baskervillen koiran. Hurtta oli aika helppo vastus, vaikka matka sen luokse olikin erittäin liukas ja jäinen, mutta se ei piileskellyt vaan odotti tienmutkassa valmiina. 

Ilta pimeni entisestään kun hurtta oli lyöty. Seuraavalle vastukselle oli 600 metrin matka ja sinne pääsi polkua ja tietä myötäillen, mutta omaan tapaani lähdin suorinta reittiä läpi ties minkä tiheän kasvillisuuden ja ajauduin sitä kautta kuitenkin tielle. Tiessä oli niin selkeä ja suuri mutka, että siitä oli helppo ottaa uusi suunta ja arvailla mikä olisi seuraava vastus. Eteeni aukeni hakkuuaukea, jonka muistin nähneeni ennenkin, marraskuussa päivänvalon aikaan. Ja siellä aukean perällä kiilsi. EX-TER-MI-NATE! Hyvä että mukanani on lasermiekka. Tähän vastukseen ei kirves tai jousi tehoaisi. Tai edes pieni käsiase. Doctor Whosta tuttu vihollisjoukko Dalekit ja niiden kuuden kärki uhkaili minua. Dalek Chan, Dalek Sec ja kumppanit. Olisin voinut vallan hyvin sössiä tämän, mutta en sössinyt. Oli aika päästää ilmat pihalle myös Dalekeista. Matka jatkui vähän horjuvin askelin hakkuuaukealta tielle, joka tulisi vastaan ennen seuraavaa yhteenottoa.

Reitti jatkui vielä tien ylikin. Matka tuntui jatkuvan aivan liikaa yli askelparien, joten päätin palata tielle ottamaan uuden suunnan. Energiakin alkoi loppumaan ylimääräisten askelten takia ja ramppaamisesta tuli jano. Otin uuden suunnan ja sukelsin uudelleen pimeään metsään. Vastaani tuli viimein Pirates of the Caribbeanista tuttu skandinaavinen merihirviö Kraken. Sen lonkeroissakin olikin katki sohimista, mutta sinne se jäi elottomana - ainakin luulen niin. En viitsi enää palata varmistamaan. Pääsi se ainakin lonkeroistaan, joten tuskin sen henki enää kauaa pihisee. 

Seuraava hirviö ei ollut kovin kaukana ja se löytyi ensimmäisellä etsimisellä ilman palaamista takaisin. Vastaani tuleva kammotus pisti hetkeksi miettimään, olisiko pitänyt ottaa myös taikasauva mukaan, mutta ei tuohon taikaa tarvittaisi. Pää poikki ja se on siinä. Harry Potterin taikamaailmasta oli vastaani karannut Voldemortin lemmikkikäärme Nagini. Käärme oli mitä ilmeisimmin kylmästä kankea tai muuten tokkurassa, sillä ei se ehtinyt edes sihahtaa kun pääsin iskemään sitä ja viipaloimaan sen. Iso ja ruma kuin mikäkin. Mikä hirviö voisi vielä tulla vastaan ja olla käärmettäkin kauheampi?

Jatkoin matkaani ja vastaani tuli tie. Vain kivenheitto tieltä ja viimeisen hirviön pitäisi tulla vastaani, mutta se piilotteli minulta eikä näyttäynyt heti. Minun oli palattava tielle ja tarkistettava suuntani miten vain voisin. Voimat olivat tarpomisesta jo vähissä. Olisi hyvä löytää piileskevä kummajainen ja päästä pois metsästä. Jouduin etsimään ja vilkuilemaan sivuilleni ja sitten näin sen. Se piileskeli ja oli jäänyt reitiltäni selvästi liikaa vasemmalle. Mutta siinä se oli ja tuijotti kaikilla silmillään. Kaikkien kammotusten äiti, Taru Sormusten Herran Ungoliantin perillinen Lukitar oli viimeinen vastukseni tässä pelissä. Mikä voisi olla jättiläishämähäkkiä karmeampi vastus? En keksi juuri nyt mikä voisi olla pahempi. Otsassani oli kuitenkin Silmarilin tähtivalo, joka sokaisi hirviön ja niin pääsin sohimaan sitä tarpeeksi, että pääsin sen ohi. Sitä on sohittu ennenkin ja se on jäänyt henkiin.

Tähän sopii vielä musiikiksi https://www.youtube.com/watch?v=jnHCc6uEYq4 Nigthwish - Kinslayer. Ja viimein voin sanoa...

Game Over

 

Olin kotona vähän ennen puolta yötä. Normaaliin arkiseen keskiviikkoon ei kuulu missään tapauksessa yösauna, varsinkin kun aamulla on töihinmeno. Tämä ei ollut kuitenkaan täysin normaali arkiyö. Siihen kuului hirviöiden listiminen ja yösauna - vastoin tavallisten sivistyneitten ihmisten soveliasta ja hillittyä elämää. 

22. syys, 2016

Syyskuun 22. päivä on Suurien Seikkailujen alkamispäivä. Se on myös Bilbon ja Frodon syntymäpäivä. Se on hyvällä syyllä nimetty Hobittipäiväksi ja se tarkoittaa, että silloin kuuluu ja saa syödä ja juoda luvan kanssa paljon kaikkea hyvää. Itse ajattelin kokeilla leipoa haltioitten matkaleipää lembasia ja tehdä pienen sienisalaatin. Lembasin on tarkoitus olla pitkään säilyvää matkaleipää ja juuri sen säilyvyyden varmistamiseksi se kääritäänkin haltioitten keskuudessa Mallornin lehtiin. Matkaleivässä on paljon energiaa antavia aineksia, sillä yhden leivän syöminen pitää isommankin kokoisen miehen voimissaan pitkän päivämatkan ajan. Lembasista on olemassa monia eri reseptejä ja valitsin löytämieni joukosta sellaisen, jossa on mukana energiaa. 

Lembas - Haltioitten matkaleipä

Kaikki määrät ovat likiarvoja. Yhdestä annoksesta tulee kaksi leipää.

n.30 g Hunajavoita (½ hunajaa ja ½ pehmeää voita)

3-4 dl Venhäjauhoja  

1 tl Leivinjauhetta

½ tl Suolaa

½-1 tl Sokeria

1 dl Maitoa

Voit lisätä myös: 1 rkl siirappia, hiukan rouhittuja manteleita tai mantelijauhetta, hiukan kivettömiä rusinoita, hiukan hienoksi raastettua appelsiininkuorta tai appelsiinimarmelaadia. Taikinaan sopii myös ripaus piparkakkumaustetta.

Valmistus:

Sekoita hunajavoita varten ½ osaa pehmeätä voita tai margariinia ja ½ osaa hunajaa ja sekoita, kunnes saat sopivan notkeaa tahnaa. Jos käytät siirappia, rusinoita, marmelaadia tai appelsiininkuoria, sekoita myös ne joukkoon.

Sekoita kuivat aineet vehnäjauhoihin. Lisää maito. Sekoita, kunnes saat tasaista taikinaa, lisää jauhoja tarvittaessa. Lisää taikinaan hunajavoi ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile pellille pyöreiksi ja mataliksi leiviksi (halkaisija n. 15 cm ja paksuus alle 5 cm). Viillä leivän pinta ristiin halki taikinapyörällä. Paista noin 15 minuuttia 225 asteessa, kunnes pinta on vaalean kullanruskea.

***

Ote kirjasta Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit

Aamulla kun he alkoivat pakata vähiä varusteitaan, tuli heidän luokseen haltioita, jotka puhuivat heidän kieltään ja toivat heille lahjaksi ruokaa ja vaatteita matka varalle. Ruoka oli enimmäkseen jauhosta leivottuja hyvin ohuita kakkuja, jotka oli paistettu pinnalta vaaleanruskeaksi ja joiden sisus oli kermanvärinen. Gimli otti käteensä yhden kakun katsoi sitä epäilevästi.

"Cramia", hän mutisi ja mursi palan rapeaa reunaa ja maistoi siitä. Pian hänen ilmeensä muuttui ja hän söi koko kakun hyvällä ruokahalulla.

"Riittää, riittää!" huusivat haltiat ja nauroivat. "Olet jo syönyt pitkän päivämarssin edestä".

"Luulin sitä vain jonkinlaiseksi cramiksi, jota Laakson ihmiset tekevät erämaamatkoja varten", sanoi kääpiö.

"Niin se onkin", he vastasivat. "Mutta me kutsumme sitä nimellä lembas eli matkaleipä ja se vahvistaa paremmin kuin mikään ihmisten leipoma leipä ja kaikki pitävät sitä cramia parempana".

"Niin se kyllä onkin," sanoi Gimli. "Sehän on parempaa kuin beorninkien hunajakakut ja se on paljon sanottu, sillä beorningit ovat parhaita leipureita mitä minä tiedän; mutta he eivät enää nykyään turhan mielellään jaa kakkujaan matkalaisille. Te olette ylen ystävällisiä isäntiä!"

"Miten onkin, kehotamme teitä säästämään ruokaa", he sanoivat. "Syökää vähän kerrallaan ja vain tarpeen tullen. Sillä nämä annetaan teille sen hetken varalle, jolloin kaikki muu pettää. Kakut pysyvät maukkaina viikkokausia, jos ne saavat olla ehjinä ja pidetään lehtikääreissään, niin kuin me olemme ne tuoneet. Yksi lembas pitää matkalaisen pystyssä pitkän päivätyön ajan, jopa Minas Tirithin pitkän ihmismiehen". 

 

Ote elokuvasta Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit

https://www.youtube.com/watch?v=N27ROh7Xzm8 (Youtubessa hakusanalla lembas bread)

Legolas: "Lembas, haltioiden matkaleipä. Yksi puraisu riittää täyttämään aikuisen miehen vatsan". 

Merri: "Montako söit?"

Pippin: "Neljä"... röyh.

***

Lembas maistui makealle ja se on teeleivän tyylinen ja sopii siis mainiosti ainakin teen kanssa syötäväksi. Makeaan lopputulokseen vaikuttivat ainakin hunaja ja siirappi. Joukossa oli vähän rusinoita ja mantelirouhetta, mutta myös pienet kuivahedelmänpalaset varmasti sopivat taikinan joukkoon. Maku säilyi hyvänä myös leivän jäähdyttyä. Rapeutta leivän pintaan saa enemmän, mitä ohuemmaksi leivän tekee. Tulin syöneeksi jo pitkän päivämarssin verran ja leipää on vielä palanen jäljellä.