13. helmi, 2018
Kun viime vuoden tammikuussa kävin Hollolassa Suomen ladun lumikenkäilyohjaajakoulutuksen, sitouduin seuraavina vuosina järjestämään paikalliselle latuyhdistykselle lumikenkäilypäivän. Viime vuotinen lumikenkäilypäivä kuului osana opintojeni näyttöä. Tänä talvena lumikenkäilypäivä oli tarkoitus pitää eri ympäristössä ja laadin sitä varten uuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelman. Lumikenkäilypäivää mainostettiin monissa eri kanavissa. Helmikuu on ollut suotuisa ja antelias keliensä puolesta, jos pitää talviulkoilusta tai muuten vain talven lumitarjonnasta. Valoisat ja lumen valaisemat talvipäivät piristävät selvästi mieltä ja pysyvä lumi on saanut ihmiset ulos laduille ja lenkille. Myös latuyhdistyksen lumikenkäilypäivä sai ihmiset innostumaan ja monet tulivat kokeilemaan lumikenkäilyä aivan ensimmäistä kertaa. Ilmoittauneiden joukko ylitti odotukset ja oli kova työ saada lumikenkiä kasaan. 
 
Lumikenkäily ei ole mitään rakettitiedettä. Jos osaa kävellä, osaa myös kävellä lumikenkien kanssa. Se sopii kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille. Lähdimme pitkänä letkana kohti ulkoiluhallia, jonka ohi myös ladut kulkevat. Jakauduimme kahteen ryhmään toisen ryhmän ollessa puolisoni ohjauksessa. Kävin molempien ryhmien kanssa läpi ylä- ja alamäkitekniikkaa ja testailimme muutenkin miltä lumikenkien kanssa tuntuu juosta ja kulkea. Kävelysauvat eivät ole välttämättömät, mutta ne ovat kyllä avuksi ja monella olikin sauvat mukanaan. Eteläisen Suomen talvessa ja lumimäärissä pärjää hyvin myös tavallisilla kävelysauvoilla, eikä sauvoissa tarvitse olla sompia. Sommat ovat kyllä paikallaan, kun tarjolla alkaa olla suuria määriä upottavaa lunta.
 
Saimme upean ulkoilukelin. Pakkasta oli muutama aste eikä aurinko paistanut silmiimme. Pakkaslumen etuna on se, että se ei paakkunnu suojalumen tavoin lumipalloiksi lumikenkien pohjaan. Viime viikon aikana oli satanut vielä lisää uutta lunta, mikä on mukavaa kenkäilyä ajatellen. Pehmoisella lumella on erilaista kuin kovalla polkupohjalla tallustelu. Retkipäivän keskustelu pysyi lumikenkäilyn ympärillä ja hienoissa lumisissa maisemissa. Muutamat kehuivat sitä, kuinka pienen kaupungin keskeltäkin löytyy tällainen metsäinen alue, jossa on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Monet nauttivat hienosta ulkoilusäästä ja jotkut totesivat että eipä taida tämä lumikenkäily sittenkään olla itselle sopiva laji. Uutta on mielenkiintoista päästä kokeilemaan ja joskus saattaa löytyä kiinnostusta kokeilla lajia myös itsekseen. Ohjattu retki auttaa alkuun eikä kokeileminen maksa mitään. 
 
Lumikenkäilyä voi kokeilla tai jatkaa myös omatoimisesti. Jos ei heti halua ostaa lumikenkiä omakseen, monet latuyhdistykset ja kaupungit vuokraavat lumikenkiä ja muitakin liikunta- ja  retkeilyvälineitä. Omaksi ostetut edullisetkin lumikengät sopivat lajia aloittelevalle. Kenkäilyn päätteeksi tarjolla oli kuumaa mehua ja se tekikin hyvää kun oli viimein aika irrottaa lumikengät jalasta ja huokaista. Yhdessä tekeminen ja yhdessä ulkoilu on välillä ihan mukavaakin.
 
21. tammi, 2018

Talven pimeimmät ja valottomimmat kuukaudet ovat itselleni sitä aikaa, jolloin mieleni tekisi vetäytyä karhun tavoin pesään nukkumaan. Oravat ovat päiväaktiivisia eläimiä ja hämärän tullen ne vetäytyvät pesäänsä. Karhu on selvästi astetta radikaalimpi vetäytyessään kokonaan nukkumaan muutaman kuukauden yli. Järkevää ja energiaa säästävää. Kelit vaikuttavat omalta osaltaan siihen, houkutteleeko se ulos liikkumaan vai aiheuttaako se sohvalle passivoitumista. Myönnän että olen syksystä saakka ollut erittäin jämähtänyt sisälle ja on ollut suuri työ saada mieli innostumaan ylipitkästä harmaasta syksystä tai alkutalven sysipimeästä ja lumettomasta kelistä. Olen jollain lailla talvihorroksessa ja huomaan että vuodet ovat erilaisia. Kuvasta tarkkasilmäinen voi tunnistaa jäljen oravan jättämiksi. Kuvasta näkee myös sen, että lumipeite tammikuun puolivälin aikaan on vielä melkoisen ohut ja seuraavat sateet voivat tulla alas joko vetenä tai lumena.

Kaikki karhut eivät nuku talviunta. Tämän sai Suomi todeta kun Kiinasta saapui lento Helsinkiin  torstaina 17.1. kyydissään pandakarhut Lumi ja Pyry. Pandakaksikko saapui kirjaimellisesti lumpyryssä, sillä tuona päivänä satoi lunta. Suora televisiolähetys seurasi nallekaksikon saapumista ja niiden matkan jatkumista kohti Ähtärin eläintarhaa. Talvella on aikaa miettiä tulevia retkiä ja matkoja. Yksi kevään reissu voisi suunnata vaikka Ähtäriin nallukoita tervehtimään. Siitä on pitkä aika, kun olen ollut Ähtärin eläintarhassa käymässä. Ehkä nyt olisi aika ja reissuun voi yhdistää luonnossa kävelyä, onhan Ähtäri sijainniltaan monen kansallispuiston ympäröimä.

Yksi hieno hetki tulevien vaellusten suunnittelussa on se, kun hankkii ajatellusta kohteesta kartan ja alkaa sen kautta tutkia ja selvittää polkuja ja ympäröivää maastoa ja maisemaa. Aina suunnitelmat eivät toteudu heti, vaan kartta saattaa joutua odottamaan käyttöön ottoa laatikossa muutaman vuodenkin. Yksikään ostamani kartta ei ole jäänyt vielä käyttämättä ja yhtä kartoista on jouduttu uusimaan jo monta kertaa sen ollessa niin ahkerassa käytössä. Vaikka on mukava palata vaeltamaan tutuille poluille ja tuttuun maastoon on aivan yhtä jännittävää päästä tallaamaan itselle uusia ja outoja polkuja.

Kun toimin itse retken vetäjänä ja ohjaajana, yritän aina tutustua etukäteen alueeseen jossa retki tullaan pitämään. Helmikuussa minua odottaa lumikenkäilypäivän vetäminen latuyhdistykselle. Tuleva retki on aktivoinut mieltäni tekemään kävelylenkkejä tulevassa retkipaikassa ja selvittämään myös lumitilanteen ajoissa ennen retkeä. Vieraasta alueesta  tulee myös laatia asianmukainen turvallisuus- ja pelastussunnitelma. Oman jännityksensä retken vetämiselle tuo kulloinenkin lumitilanne. Lounais-Suomessa ei voi koskaan olla varma minkä verran lunta on maassa edes sydäntalven kuukausina. Viime vuonna lunta ei ollut paljoa.

 

1. tammi, 2018

Pohjois-Suomessa talvet ovat vielä lumisia ja pakkastakin riittää. Kuva on Luoston lumisesta talvesta, ladun viereltä.

31. joulu, 2017

Tämä oli ensimmäinen jouluni poissa kotinurkista, sukulaisten luota tai mökiltä, eikä kokemus ollut lainkaan huono, päinvastoin. Eteläinen Suomi kylpi koko joulun synkässä ja pimeässä vesisateessa eikä lunta ollut jäljellä kuin yksittäinen ilkkuva läntti siellä täällä (jos sitäkään). Pakkasimme auton täyteen tavaraa, myös sukset ja lumikengät ja lähdimme kohti pohjoista. Kohteemme oli tällä kerralla Luosto, jossa työpaikkani puolesta oli tarjolla edullinen ja hulppea kelohuvilamajoitus saunoineen ja uima-altaineen. Olimme Luoston majalla viimeksi pääsiäisen aikaan keväällä 2014. Lappiin on mukava palata eri kuukausina. Monet paikalliset kertoivat, että Luostolla oli lunta paljon enemmän kuin joulukuussa yleensä.

Juna lähti Turusta lauantai-iltana 23.12. ja Luostolla oleskelimme koko viikon 24.-31.12. Junassa oli mukana myös ulkomaalaisia turisteja, jotka innostuivat lumesta ja ottivat ensimmäisiä valokuvia heti ulos päästyään. Viikon ruoat saimme kätevästi Rovaniemen citymarketista ja pääsimme kaupasta autolle sopivasti joulurauhan julistusta kuuntelemaan. Yleensä se kuunnellaan tai katsotaan kotona sohvalla istuessa, mutta nyt olimme tienpäällä lumisessa maisemassa. Kohta näimme lentokoneen laskeutuvan edessämme matalalla Rovaniemen lentoasemalle. Taivas oli upean vaalensininen ja vaaleanvioletti. Väri oli aivan kuin jostain palapelistä. Taivas taisi olla koko viikon selkein ja upeimman värinen. Hyvä kun ehdimme näkemään sen.

Joulupäivän aamulla kävimme Pyhätunturilla puolella, Savukosken kunnassa Kansan Raamattuseuran Revontulikappelin joulujumalanpalveluksessa. Alttarin takaseinällä oli ruutuikkuna, josta näkyi tummansininen aamuinen maisema. Reilun tunnin aikana valon määrä lisääntyi ja valo alkoi voittaa. Ikkunasta näkyi myös ulkona oleva puinen risti, joka oli koskemattoman lumen peitossa. Oli aikaa syödä hyvin, saunoa ja pulahtaa uima-altaalla ja ulkoilla valoisaan tai pimeään aikaan sen verran mitä mieli teki. Pakkanen oli alkuun monta päivää aika kireällä. Aurinko nousi Luostolla puoli kahdentoista aikaan ja laski yhden aikaan. Hämärä muuttui valoksi vähitellen ja hitaasti. Samoin pimeys hiipi pikkuhiljaa ja kun puoli neljän jälkeen oli viimein selkeästi pimeää, sytytin iltaisin pihalle ulkotulen.

Lumikenkäily paksussa ja vähän upottavassakin lumessa oli aivan omaa luokkaansa. Latujen vierellä kulki tallattu lumikenkäilypolku, mutta oli huomattavasti mukavampaa poiketa kovalta polulta lumikenkäilemään ihan oikeasti kunnon lumeen. Suksisauvojen sommat ovat auttamattomasti liian pienet ja uppoivat välillä mukavan syvälle lumeen, mutta ei liian pahasti. Pääsimme myös kokeilmaan suksia ja saimme niihin tarpeeksi hyvän luiston ja pidon. Pakkasten lauhduttua teimme vähän pitemmän (meidän mittapuulla) hiihtolenkin ja tällä lenkillä pysähdyimme myös Torvisen majalle syömään maailman parhaita munkkeja. Kiinnitin huomioita kuinka vähän lopulta tuuli niinä päivinä, kun Luostolla oleskelimme. Vasta lähtöpäivän aamuna tuuli selvästi enemmän ja sen huomasi puista ja siitä kuinka katolta lensi kevyttä lunta maahan tuulen mukana.

Revontulia emme päässeet tälläkään reissulla näkemään. Lunta näimme kuitenkin "koko rahan edestä" ja kauemminkin lumimaisemissa olisi ollut. Loman aikana söimme pääasiassa Luoston majalla, jonka hyvinvarusteltu keittiö mahdollisti ruoanlaiton. Söimme kuitenkin kerran ravintola Vaiskossa ja toisen kerran ravintola Punaketussa. Vaiskossa olimme käyneet kerran aikaisemminkin, mutta sitä oli remontoitu sitten viime käynnin. Punakettu oli sen sijaan aivan uusi yritys ja tällä kertaa Punakettu sai kyllä meiltä paremmat pisteet. Uudenvuoden yön olimme paluujunassa kohti eteläistä Suomea. Jos jotain, niin lunta tulee ikävä. En voi olla lainkaan varma, milloin olen seuraavan kerran suksilla tai edes lumikengillä.

 

14. loka, 2017

Siitä on aikaa, kun olen osallistunut mihinkään kansalaisopiston kurssille. Nyt löysin tarjonnasta itselleni mukavaa tekemistä neljäksi arki-illaksi. Osallistuin torstai-iltojen luolaretkille, joten tulisi ainakin oltua ulkona oli sitten keli mikä tahansa. Ryhmällämme oli toden totta onnea kelien kanssa. Syyskuu oli melko lämmin ja aurinkoinen, eikä torstaisin sattunut sateita vaikka muina päivinä satoikin. Lokakuun puolella saimme myös toisella retkikerralla upean ulkoilusään. Vain viimeisellä retkikerralla satoi, mutta retkikohteemme olikin keskellä kaupunkia ja luolassa olimme pääosin sateelta suojassa.

Luolaretkikohteet sijaitsevat kaikki sopivien ajomatkojen päässä lähikunnissa ja vaikka muutama kohde on aivan lähelläkin ja olen niistä kuullut, en ole niissä tullut koskaan ennen käyneeksi, joten retkipäivät tarjosivat kaikella tavalla uutta nähtävää. Sain olla yhtenä retkeläisenä mukana ryhmässä, sillä emme olleen millään lailla tuttuja ennestään ja niin sain olla "anonyymisti" mukana ilman eräoppaan titteliä. Seurasin tietysti kaikella mielenkiinnolla, miten vetäjänämme toimiva eräopas retket järjesti. Muilta ammattiosaaliltahan sitä oppii, hyvässä ja pahassa. Ensimmäinen retkikohteemme oli Naantalin ja Maskun rajalla sijaitsevat Härmälänrotko. Siellä on monina vuosina pidetty muinaistulitapahtuma, mutta tänä vuonna se oli peruutettu. Saimme myös oppia luolan määritelmän. Luolassa tulee olla vähintään yksi seinä ja katto ja sinne tulisi mahtua vähintää kolme ihmistä kunnolla suojaa pitämään. Härmälänrotkoilla olikin selkeä lippaluola, laavun tapainen sadesuoja. Kiipesimme rotkoa pitkin ylös kallion toiselle puolelle. Kallion seinämässä oli monia koloja.

Härmälänrotkojen jälkeen kävimme vielä pienemmässä luolassa muutaman kilometrin päässä Taipaaleentien varrella. Härmälänrotko oli niin kaunis paikka ja sen huipulta näkyi Naantalin kirkontornille saakka, että halusin viedä mieheni sunnuntaina rotkolle. Etsin samalla rotkoille piilotetun geokätkön. Rotkon vierellä kulkee polku ja sitä ympäröi muinaiselta tuntuva metsä. Seuraavina viikkoina luolaretken veivät ryhmämme Maskuun Paltanvuorelle ja Nousiaisiin Kallanvuorelle. Kallanvuorelta on näkymä Mietoisten kirkontornille ja Mynämäelle saakka. Retkillä kuljimme usein ensin alhaalla luolissa ja kallionviertä pitkin ja usein nousimme lopuksi vielä ylös kallioille näköaloja katselemaan. Retket päätettiin yleensä auringolaskun aikaan siinä seitsemän jälkeen, kun alkoi tulla hämärää. Mukanamme oli kuitenkin aina lamput, joita tarvittiin pimeimmissä luolissa.

Sadepäivän retki-iltamme suuntasi Turkuun Luolavuoren kaupunginosassa sijaitsevaan luolaan. Tällä kerralla oli varauduttava ryömimiseen ja vaatteiden likastumiseen. Oli harmaa sadepäivä ja luolan katosta tippui vettä niskaan. Luolassa sai todentotta ryömiä ja vaatteet olivat pesukunnossa sen jälkeen. Täytyy myöntää, että luolassa oli mukavampi käydä ryhmän mukana, kuin jos olisi mennyt sinne yksin tai kaksin. Siellä saattaisi  vaikka iskeä ahtaan paikan kammo tai pimeän pelko, jos olisi sellaisessa mielentilassa. Luolan perällä on myös geokätkö, mutta siellä se saa ollakin, en käy etsimässä. Lähellä kätköä jo kävin, luolassa käynti saa riittää. Koko luolan ympäristö oli todella kivistä rinnettä, ei mikään helppokulkuisin kävelyreitti.

Luolaretkien alkaessa olin vasta aloittanut lukemaan jälleen kerran Tarua Sormusten Herrasta ja luin parhaillani Helmin Syvänteen taistelusta. Sain lukea haltia Legolaksen ja kääpiö Gimlin käyvän keskustelua luolista ja metsistä. Hehän tekivät sopimuksen, että jos kumpikin palaa vaaroista turvallisesti takaisin, he matkustelevat jonkin aikaa yhdessä käyden Keski-Maan metsissä ja luolissa joita Gimli mieluusti nimittää saleiksi. Legolasiin oli tehnyt vaikutuksen Fangornin metsä ja Gimli oli vaikuttunut nähdessään Helmin Syvänteen salit, joka oli suurempi ja valoisampi kuin pelkkä luolapahanen. Koin kulkevani kappaleen matkaa Legolasin ja Gimlin jalanjäljissä. Luolaretket kun pitivät sisällään myös luolien ympärillä olevissa metsissä kulkemista.