Kultamaiden kierros 2017

Rinkkavaellus Lemmenjoella 23. -30.6.

Oli aika valita Lapin maalta sellainen paikka, jossa ei ole aikaisemmin tullut käytyä. Lemmenjoen seutu valikoitui tämän kesän vaelluskohteeksi. Alueen kartta tuli hankittua laatikkoon jo pari vuotta sitten ihan sitä varten, että tänne suuntaan jossain vaiheessa päätetään tulla. Merkittyjä polkuja kansallispuistossa on vain vähän. Tarkoituksena olikin tällä vaelluksella oleskella enemmän ja kävellä vähemmän. Vanhempani olivat mukana keskiviikkoaamuun 28.6. saakka kun olimme kiertäneet Ravadasjärveltä alkaneen ja sinne palaavan lenkin. Vaellusta helpottaa Njurgulahdelta lähtevä taksivene, joka kulkee joella kaksi kertaa päivässä kuljettaen kulkijoita ja mahdollistaen hätäisimpienkien retkeilijöiden toiveen nähdä alueen näyttävin köngäs. Kolmen vuoden tauon jälkeen käytössämme oli vanha kahden hengen telttamme Nallo 2GT, joka on ollut poissa käytössä siinä ilmenneiden sisäteltan vikojen vuoksi. Vetoketju on reistaillut, eikä pohja enää oikein tahdo pitää vettä. Ehkä teltta voisi vielä kestää tämän yhden reissun? Se tulisi nyt testattua. Vaellusta edeltävänä yönä majailimme Njurgulahdella Ahkun tuvan pikkumökissä. 

  • Ravadasköngäs

  • Ravadasjärvi

Perjantai 23.6.

Lemmenjoella vaellus on mahdollista aloittaa jokivenekyydillä, joten valitsimme tämän vaihtoehdon koleana juhannusaaton aamuna. Venekyyti Ravadasjärven autiotuvan tuntumaan kesti reilut puoli tuntia. Teltat pystytimme tuvan pihamaalle valmiiksi. Järveltä oli kävelyä Ravadaskönkäälle alle kilometrin, joten siitä sai mukavan päiväkävelyn sinne ja takaisin. Päivä lämpeni koko ajan. Illalla oli aika tehdä pieni kävelyretki toiseen suuntaan eli Härkäkosken varaustuvan pihamaalle. Järripeippojen ääntä kuului aivan joka paikasta. Lapintiainen majaili nuotiopaikan läheisyydessä ja kuukkeliperhe asusteli metsässä polun varrella. Västäräkillä oli kova työ kerätä vähiä hyönteisiä syötäväksi, sillä kylmän ja kolean kelin takia hyttysiä ja muita lentäväisiä syötäviä oli liikkeellä todella vähäisesti. Juhannusaaton retkieväisiin kuului paketillinen makkaraa, jota ei ihan jokaiselle rinkkavaellukselle ole tullut mukaan pakattua. Makkarat oli venekyydin takia helppo kuljettaa mukaan, eikä niitä tarvitse kanniskella enää rinkassa kun ne kuuluu syödä juhannuksen takia heti pois.

Lauantai 24.6.

Juhannuspäivä oli lämmin. Patikoimme Ravadasjärveltä Kultasatamaan tukalassa kelissä ja ötököitä oli lämpimän kelin takia liikkeellä joitakin. Matka ei ollut pitkä, vain noin 6,5 km, mutta polku nousi ja laski jyrkästi vuoron perään, eikä matkalla ollut pahemmin purojakaan sillä polku kulki kuivassa kangasmetsässä. 

Kultasatama on varsinainen kullankaivajien lähtösatama. Rannalla oli koko joukko mönkijöitä odottamassa kuljettajiaan. Aikamoinen satama siis. Myös venetaksit käyvät täällä päivittäin Ravadasjärven pysähdyksen lisäksi. Yhden venetaksin kyydissäkin oli mönkijä. Saimme kuulla, että osalla valtauksista on vielä lunta, eikä kullan kaivuukausi ole päässyt joka paikassa vielä alkamaan.

 

  • Putous matkalla

  • Järripeippo

  • Kultasatama

Sunnuntai 25.6.

Kävely Kultasatamasta Morgamin Kultalaan. Matkalla pysähdyimme katsomaan ensimmäisen kultalöydön kaunista paikkaa. Joen varrella oli edelleen kullanhuuhdontaränni ja kalliolta löytyi myös muistolaatta kirjoituksineen: "12.9.1945 tekivät Ranttilan veljekset Uula, Niilo ja Veikko tältä paikalta ensimmäisen kultalöydön, joka sai aikaan kultaryntäyksen Lemmenjoelle."

Morgamin Kultalan autio- ja varaustupa olivat suljettuina remontin takia. Pihapiirissä olikin koko joukko puutavaraa ja työt oli jo aloitettu. Telttapaikat olivat ylempänä rinteessä, jonne veivät portaat. Portaiden alla pesi naarasmetso, joka oli hautomassa seitsemää munaa. Tupien vierellä olevalla kultavaltauksella ei ollut ketään paikalla.

 

  • Kullan ensimmäinen löytöpaikka

  • Metso pesii portaiden alla

  • Tunturipuro

Maanantai 26.6.

Tämä päivä oli tasaisen harmaa ja välillä satoi. Päivän kävely alkoi Pellisenlaelta ja jatkui ylhäällä Gasgoaivilla, josta olisi selkeällä kelillä ollut hyvät näköalat joka suuntaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että Gasgoaiville päästyämme sumu ja sade valtasi maiseman. Ylhäällä sateessa oli kylmä ja oli lisättävä takin alle lämmin paita. Kapustarinnat piippasivat haikeasti. Niiden haikea ääni sitten sopii juuri tällaiseen paikkaan ja tällaiseen surkealta vaikuttavaan hetkeen. Tunturin laella näytti asustavan myös pikkukuovi, joka liihotti ohitse. Myös reissun ainoat porot näyttäytyivät avotunturilla.

Gasgoaivilta avautui näkymä koneellisen kullankaivuun alueelle. Keskellä tunturia näkyi kaivinkone. Lupa kullan koneelliselle kaivamiselle on vielä vuoteen 2020 saakka ja sen jälkeen aluetta maisemoidaan ja kaivuujäljet tullaan häivyttämään. Sisäteltta näytti missä mennään. Se päästää armotta veden läpi ja ilman makuualustoja myös makuupussi olisi ollut kertakaikkisen märkä. Hyvät makuualustat pitivät onneksi veden teltanpohjalla. Tuli kuitenkin osoitettua se seikka, että sisäteltta ei täytä tehtäväänsä enää kunnolla.

  • Kestääkö sisäteltta?

  • Mattit Ravadaksella

  • Roope Ankan jalanjäljillä

Tiistai 27.6.

Kävely Mattit Ravadaksen telttailupaikalta takaisin Ravadasjärven tuvalle. Tämän jälkeen oli rengaslenkki kävelty, joka ei kilometreissä ollut mikään pitkä lenkki. Aamupäivällä vielä tihkutteli, mutta puolen päivän aikaan sade loppui kokonaan. Ravadaksen tuvan luona päätin pestä hiukseni ja ajoitus siihen olikin hyvä, sillä iltapäivällä tuvan tuntumaan saapui 19 henkilön ryhmä telttoineen. Ajatus tuvassa nukkumisesta sai nopean käänteen. Teltta, makuualustat ja makuupussit olivat edellisen sadeyön jälkeen kosteita ja sisäteltta aivan uitettu. Ne olivat kuitenkin ehtineet sopivasti kuivua ja tieto väenpaljouden saapumisesta innosti valitsemaan telttayön. Satoi tai ei, sisäteltta saisi luvan palvellla myös seuraavana yönä.

 

Keskiviikko 28.6.

Tämä päivä oli hyvin pitkälti lepopäivä Ravadasjärven tuvan pihapiirissä. Vanhempani nousivat venetaksin kyytiin ja lopettelivat oman vaelluksensa tähän päivään. Myös eilen saapunut suuri ryhmä jatkoi puolen päivän aikaan matkaansa ja yhtäkkiä oli taas hiljaista. Sade loppui kokonaan vasta aamupäivän aikana. Päivästä tuli aurinkoinen ja mukavan lämmin. Patikoimme vielä illalla Härkäkosken telttailualueelle, jonne oli matkaa vähän alle kaksi kilometriä. Seuraava yö olikin täysin sateeton yö, ja teltta oli mukava saada pakata kuivana kasaan, myös sisäteltta mukaan lukien.

  • Petronella - venetaksi

  • Härkäkosken telttailualue

Torstai 29.6.

Joenkielisen huipulla

Aamu oli kauniin selkeä ja yökin oli ollut vaihteeksi sateeton. Aamu oli kauniin aurinkoinen ja selkeä. Edessämme olisi 15 km patikka, joka on tähän asti pisin päivämatka tällä vaelluksella. Päivä alkoi Härkäkosken tuntumassa joen ylityksellä vaijeriveneen kanssa. Vähänkin lyhyempi ihminen ei välttämättä olisi saanut venettä vastarannalle ilman kunnon koukkukepakkoa. Sen verran haasteellista oli saada vene omalle puolelle rantaa nytkin.

Päivän polku oli kaunis. Vähän väliä ylärinteistä valui vettä alas jokeen isommissa tai pienemmissä puroissa ja joenhaaroissa. Polku kulki pitkän matkan harjun päällä. Lounastauolla kahden aikaan tuli sadekuuro. Lounaspaikalta alkoikin monen kilometrin ylösnousu kohti Joenkielisen huippua. Matkalla oli lunta, josta sai rakennettua lumiukon. Matkalla ylös muutama lyhyt sadekuuro yritti parhaansa mukaan sulattaa jäljelle jääneitä lumia. Puiden loputtua avotunturilla kasvoi siellä täällä uuvanamättäitä. Karussa maisemassa kuului tuttu kapustarinnan piippaus. Joenkielisen huipulta oli komeat maisemat ja sieltä näki missä päin parhaillaan satoi. Sade saapui myös huipulle ja oli aika alkaa laskeutua vielä muutaman kilometrin verran seuraavalle yöpymispaikalle.

  • Vaijeriveneellä joen yli

  • Putouksia oli monin paikoin

  • Uuvanat kukkivat

Lemmenjoki ja Njurgulahti

Perjantai 30.6.

Yövyimme Joenkieliseltä laskeutuessa sijaitsevan kodan vierellä. Lähellä virtasi leveä puro. Myös viimeisenä yönä satoi vähän ja viimeisenä patikkapäivänäkin saimme sadekuuroja niskaamme vähän väliä. Päivä oli lämmin ja tukala, ilma seisoi. Emme pitäneen lähdön kanssa mitään kiirettä. Matkaa Ahkun tuvalle olisi noin 8km eikä sen kävelemiseen mene kauaa. Ahkun tuvan pihalla oli aitauksessa poroja ja lenteli pihassa tundraurpiaisparikin. Päätimme vaelluksen päivää aikaisemmin, kuin olimme vaelluspäiviä ajatelleet. Niinpä yövyimme mökissä kaksi yötä ennen kuin jatkoimme matkaa kohti etelää. Paluumatkalla poikkesimme teemaan sopivasti Tankavaaran kultamuseolla.

Koko vaelluksen aikana jäi tunnistamatta koko jukko lintuja. Ne lauloivat välillä yötä myöten kaunista lauluaan, mutta osa laulusta jäi tunnistamatta. Toisinaan täytyy osata olla hiljaa ja kuunnella, eikä välittää siitä, ettei kaikkea ympärillä olevaa tarkkaan tunnista. 

  • Piippalakkinen velho?

  • Harju- ja jokimaisemaa

Oravareitti 2017

Melontavaellus 25. - 28.5.

Lapinoravan oli aika olla oraviksi myös Lapin ulkopuolella ja toteuttaa ensimmäinen omatoiminen melontavaellus sitten Eräkarkun melontaretken. Siihen tarkoitukseen löytyi mitä mainioin reitti, joka vaikutti sopivan helpolta ja mukavan pituiselta pidennetyn viikonlopun aikana melottavaksi. Myös reitin nimi houkutteli melomaan tämän matkan, eikä muita reittejä tarvinnut vaihtoehdoksi enää miettiäkään. Juvan ja Sulkavan välinen Oravareitti on Suomen ensimmäinen maastoon merkitty vesiluontopolku. Reitin pituus on 57 kilometriä. Se alkaa Juva Campingiltä ja päättyy Sulkavan keskustaan vierasvenesataman luokse. Lounais-Suomesta on sen verran pitkä ajomatka Itä-Suomeen, että ajomatka huristeltiin jo edellisenä päivänä. Valitsimme yöpymispaikaksi teemaan sopivan Oravareitin puolivälissä sijaitsevan Sulkavan Oravanpesät.

Ostimme Oravanpesiltä koko melontavaelluksen aikaiset palvelut. Yövyimme mukavassa mökissä, vuokrasimme melontakaluston ja ostimme myös kuljetukset reitin lähtöpisteeseen ja noutokuljetuksen Sulkavalta takaisin Oravanpesille, jossa automme oli melontavaelluksen ajan. Oravanpesät toimii myös yhtenä välietappina reittiä meloville ja suunnittelimmekin pitävämme lounastauon siitä ohi melotessamme. Oravanpesillä oli vihreää, mutta monet puut eivät olleet vielä täydessä vihreydessään. Käki kukkui kevätillassa ja taivaanvuohikin kävi määkäisemässä ja esittäytymässä. Saimme huomata, että täällä päin näki myös sellaisia lintulajeja, joita ei kotipuolessa ihan yleisesti pääse näkemään.

  • Reittikartta

  • Valitsimme kulkuvälineiksi kajakit

Torstai 25.5.

Meidät kyydittiin aamulla lähtöpaikalle Juva Campingille. Matkalla näkyi metsäjänis, joita pääsee näkemään harvemmin kuin rusakoita. Lähdimme rannalta 10.30 aikaan melomaan yli 8km pitkän Jukajärven, jonka jälkeen oli aika laittaa taukopaikalla lounasta. Järvellä näkyi lokkien ja tiirojen lisäksi kuikkia ja laulujoutsenia. Lounastauon aikana jyrisi ukkonen ja taivaalta näkyi, että jossain päin satoikin, mutta meidän matkamme jatkui kuivana kohti jokiosuutta ja sen jälkeisiä pienempiä järviä.

Yövyimme Souru nimisellä taukopaikalla, joka oli kahden jokihaaran välille jäävä pieni saareke. Teltalle ei kallioisesta maastosta löytynyt sopivaa telttapaikkaa, joten päätimme nukkua ensimmäisen yön laavulla. Maastossa wc:n lähellä oli asennettuna pienpetoloukku, mutta mikään otus ei sinne ollut juuri nyt eksynyt. Olin nähnyt aikaisemmin vilaukselta pienen mustan näätäeläimen, jonka oletan olevan minkki. Mikään muu näätäeläin ei ole niin musta. Päivän melontamatka oli 19km.

Perjantai 26.5.

Olimme vesillä 9.30 valmiina jatkamaan melontaa. Koska kyseessä on luontopolku, matkanvarrella on luontorasteja opastetauluineen. Karijoki oli pitkä ja leppoisa jokiosuus. Joen varrella oli paljon rastaan kokoisia lintuja, jotka tunnistin vasta myöhemmin rantasipeiksi. Oikeastaan tunnistin ne lopulta äänestä. Jokivarrella kasvoi koko matkan ajan rentukkaa ja alkumatkalla myös pieniä vaaleanviolettisia orvokkeja. Olisivatkohan olleet lehto-orvokkeja? Karijoki laski kapeaan Kaitajärveen, jonka toisessa päässä sijaitsi Oravanpesät, lounastaukopaikkamme. Saimme Oravanpesillä täydennettyä vesivarastomme loppumatkaksi.

Oravanpesien jälkeen laskimme 600m pitkän Kissakosken. Se oli ensimmäinen koski, jossa sai selvästi ohjailla kajakkia oikeaan suuntaan koskessa ja pitää keulaa kohti menosuuntaa. Melalla piti ohjata ja käyttää sitä peräsimenä, jotta kuohut eivät työnnä kajakkia sivusuuntaan tai takapää edellä. Tämä oli tuulisin melontapäivä ja sen huomasi kun jatkoimme matkaa suuremmalle aukealle Kyrsyänjärvelle. Kajakki ei tiennyt mihin suuntaan se olisi kääntynyt. Sivutuuli vei kajakkia miten halusi ja korjaavat melontaliikkeet ovat melkoisen rasittavia. Kajakki rauhoittui ja oli taas ohjattavissa kun se pääsi joelle. Yöpymispaikkamme oli Kyrsyä niminen laavupaikka, jonne saimme teltan pystyyn. Palokärki kävi vierailemassa lähipuussa. Ilta oli tuulinen. Päivän melontamatka oli 15km.

Yöstä oli luvattu kylmä, mutta teltassa oli lämmintä. Uni tuli jo aikaisin illalla. Yöllä kuului vuoroin kaulushaikaran ääntä ja koiran haukuntaa. Koira olisi minun puolestani voinut laittaa pään tyynyyn ja olla hiljaa. Linnutkin olivat pimeimpien tunnin ajan melko hiljaa.

Oravareitin jokimaisemaa

Lauantai 27.5.

Kuhakosken lasku

Pitkästi nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa 8.45. Päivästä oli luvattu eilistä vähemmän tuulinen ja sen huomasi aukeimmilla melontaosuuksilla. Ei ollut niin paljon vastaan puskemista. Päivään mahtui jokiosuutta ja järviosuuksia. Vaikka Tikanjoella ei ole edes merkittyä koskea, oli virtaava paikka itselleni kaikkein haastavin. Vesi oli sen verran matalalla koskipaikassa ja kiviä oli paljon. Löysin itseni kaksi kertaa kiveltä, josta oli haastavaa päästää takaisin koskeen oikein päin ja pulahtamatta veteen. Tunnin melonnan jälkeen olimme rauhallisella jokiosuudella, kunnes *plumps*. Voi sen kajakin rauhallisessakin kohdassa nurin saada. Onneksi parin metrin päässä oli sopiva kohta kömpiä joesta ylös eikä loukkaantumista sattunut. Isäntä vaihtoi kuivaa ylle ja matkaa jatkettiin. Se oli reissun ainoa plumpsahdus.

Lounastauon jälkeen edessämme oli kaksi koskea. Lohnankoski oli mukavan pehmeä koski, jossa ei jäänyt kiville kun oli tarkkana. Koko velluksen ajan kuulimme sieltä täältä käkien kukkuvan ja näimme paljon erilaisia lintuja. Taisi isäntä nähdä pari kertaa vilauksen majavastakin, sillä niitä oleskeli myös jokivarren muutamissa kohdin. Kuhakoskea edelsi varoitus ja ohjeet tutustua koskeen ennen sen laskemista. Vaihtoehtona oli kantaa kajakkia 50m eteenpäin ja ohittaa kosken pahin paikka. Kosken jälkeen melottiin Kuhajärvellä kohti viimeistä yöpymispaikkaa, Hasulaa. Ensimmäiset sadepisarat putoilivat kun rantauduimme. Päivän melontamatka oli 19km.

Ehdimme laittaa teltan ja tavarat suojaan ennen isompaa sadetta. Laavu tarjosi suojaa iltaoleskelulle ja kokkailulle. Ilta viileni enkä meinannut ihan heti lämmetä teltassa vaikka on kevät ja lämmin. Pyrähdys teltan ulkopuolella sai kuitenkin veren kiertämään ja lämpö voitti. Aamulla kuuntelin sepelkyyhkyjen kilpahuhuilua, joka kuulosti lähinnä joltain väittelyltä. 

  • 23km matkaa jäljellä

  • Virta vie melojaa

  • Rentukka

Sunnuntai 28.5.

57km selvitetty

Aamu oli kylmä, mutta sitä ei huomannut teltasta herätessä eikä aamutoimien aikana. Sen huomasi vasta, kun laskimme kajakit joelle ja jatkoimme viimeiselle melontaosuudelle. Kylmä tuuli otti käsiin ja teki mieli laittaa huppu päähän. Lyhyttä jokiosuutta seurasi Myllylampi, jonka rannalla oli lintutorni. Kirkonkello kumisi välillä muutaman kerran. Lampi laski matkamme viimeiselle koskelle, Tiittalankoskelle. Kosken kuohut olivat pehmeitä, kuin pulkkamäkeä olisi laskenut alas. 

Kosken jälkeen vesillä alkoi nähdä suuriakin jokialuksia, mikä ei ole lainkaan ihme. Muutaman kilometrin jälkeen Sulkavalta avautuu vesitie Saimaalle. Oravareitti päättyi Sulkavan keskustaan vierasvenesataman luo, jossa odottelimme tovin paluukuljetusta Oravanpesille. Lopetuspäivän melontamatka oli 4km. Matka oli sopiva vilpoisen kelin kannalta, mutta myös sen kannalta, että edessä on monen tunnin ajomatka kotiin. Paluukyydissä teimme taas metsäjänishavainnon. Taitaa olla pupuisaa metsää. Oravia ei näkynyt, missä lie kekkereissä olivat. Oravareitti sopii hyvin vähemmänkin melontaa harrastaneelle. Muutaman kerran kyllä mietin miten joistakin paikoista selviää intiaanikanootin kanssa, joka on hieman raskaampi ja kömpelömpi menopeli kuin kajakki. Oravareitille on tänä vuonna tullut myös jatkoa, eli toinen uudempi reitti on valmistunut tai aivan kohta valmistumassa.  

Rantanplanin jokimatka - albumista Hurttahuumoria 3.

Käsivarren hiihtovaellus 2017

Luminen Saana

Ensimmäinen yhteinen lumen aikaan toteutettava vaelluksemme oli suunniteltu kestävän viisi yötä ja kuusi päivää. Tarkoituksena ei ollut niinkään vaeltaa kilometrirolkulla, eikä sukeltaa syvälle tunturiin, vaan tehdä sopiva lenkki tutuissa lähimaisemissa "melko lähellä" tietä. Itse olen vetänyt ahkiota kolme kertaa ennekin, mutta isännälle tämä oli ensimmäinen kerta ja päätimme kokeilla innostummeko talvihommasta lainkaan. Reissu otettaisi ulkoilun kannalta ja saahan sitä väkisinkin uusia kokemuksia ja elämyksiä, jos niitä haluaa. Valitsimme tarkoituksella avotunturin - ei siksi että se tarjoaa mahdollisesti rajuimman harjoituskentän, vaan siksi, että Kilpisjärvi on mielestämme paras paikka koko Suomen Lapista. Pitihän näihin maisemiin päästä tulemaan lumen aikaan. 

  • Suomen maanteiden korkein kohta

  • Kilpparilla on rutosti lunta

  • Vaellus aluillaan

Sunnuntai 16.4.

Ailakkajärven autiotupa

Pääsimme suksille pääsiäissunnuntaina 13.30. Olin ajanut oman auton valmiiksi Retkeilykeskuksen lähelle odottamaan ja otin taksikyydin Ailakkalahdelle, jossa varusteet ja isäntä odottivat lähtövalmiina tuloani. Olemme vaeltaneet kerran ennen Ailakkalahdelta Ailakkajärven kautta Termisjärvelle. Se oli kesä 2008. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin valitsimme tämän ensimmäisen hiihtovaelluksen reitiksi, koska siitä tulisi sopivan kokoinen lenkki ja vaihtelevaa maisemaa. Ailakkalahdelta polku kulkee aluksi tunturikoivikossa ja päättyy lopulta avotunturilla olevalle autiotuvalle. Matkaa tuvalle on noin 7km. En ollut ajatellut kuinka paljon nousua matkalla lopulta onkaan. Koko matka Ailakkalahdelta Ailakkajärven tuvalle asti oli nousua ja taas nousua. Emme olleet laittaneet suksiin lainkaan pitoa, joten käsivoimin vedimme ahkioita ylämäkiin, jotka eivät onneksi olleet liian ylivoimaisia. Koko päivä nousua ilman yhtäkään selvää laskua oli kuitenkin rasittavaa. Päivä oli aurinkoinen ja oli pari astetta pakkasta. Meidän ei tarvinnut hakea omaa reittiä, sillä alkumatkasta jo ohitsemme ajoi muutama moottorikelkka näyttäen selvää reittiä avotuntureille. 

Pidimme muutaman tunnin jälkeen lounastaukoa ja söimme termospulloihin aamulla laittamamme retkiruoan. Termoksiin oli laitettu myös kuumaa mehua päivää varten. Ylhäällä avotunturilla alkoi tuulla enemmän ja aurinkokin meni iltaa myöten piiloon. Kylmä tuuli puraisi vähän reisiä, mutta toppahame suojasi muuten hyvin kylmältä. Vaihdoimme hetkeksi lumikengät jalkaan, kun vastaan tuli pitkä ylämäki, jolloin saimme jarrut päälle suksia paremmin. Tuvalle pääsimme seitsemän aikaan illalla ja oli mukava päästä tuvan lämpöön. Olimme päättäneet nukkua ensimmäisen yön tuvassa, mikä sopi myös aikataulun kannalta hyvin, sillä kello oli sen verran että teltan pystyttäminen tähän lisäksi olisi vienyt turhaa aikaa. Emme olleet ennen yöpyneet Ailakkajärven tuvassa joten nyt se oli paikallaan. Järvi jäi kauas alarinteeseen, mutta siellä oli avanto auki josta sai vettä ruoanlaittoon ja tiskiin. Tuvalla yöpyi myös kaksi muuta kulkijaa, näyttivät olevan konkareita. Oli mukava herätä tuvan lämmössä kuullen, että yöllä oli ollut pakkasta ainakin -19 astetta.

  • Matkalla Ailakkajärvelle

  • Ailakkapahta

Maanantai 17.4.

Ailakkajärvi kylpi auringossa ja pääsimme ladulle viimein 11.00. Kiipesimme heti suuren mäen ylös. Aloitimme kiipeämisen lumikengillä, jotka antoivat paremmin jarrua kuin pitämättömät ja kovin liukkaat sukset. Maisema oli aurinkoinen ja valkoinen. Päivä tuntui olevan pitkään nousuvoittoinen, mutta tasaistakin hiihtoa oli pitkä pätkä. Lounaaksi söimme hernekeittoa ja leipää. Valmiit eväät maistuvat ulkoilmassa taatusti. Maisemaa on vaikea kuvailla. Oli lunta ja valkoista ja sitten oli taas lunta. Aurinko paistoi häikäisevästi ja lämpimästi. Oli kiva "olla maisemassa" ja edetä siellä eilisten hiihtäjien jälkiä seuraten. Termisjärven lähirinteillä ajoi moottorikelkka, joka toimi vapaalaskijoiden hissinä vieden laskijat ylös tunturille. Ylhäällä Termispahtan tuntumassa oli suora näkymä Saanalle ja säätiedot kertoivat Saanan olevan tulevana päivänä Suomen kylmin ja tuulisin paikka.

Hankikanto oli loistava. Se mahdollisti jyrkän alamäen laskun Termispahtan luota alas Termisjärvelle pelkät saappaat jalassa. Raju lasku tekee sen, että ahkio haluaa elää ihan omaa elämäänsä ja se hankaloittaa alastuloa. Olikin huomattavasti helpompi tulla mäki alas ilman suksia tai edes ilman lumikenkiä. Alhaalla oli aika laittaa sukset takaisi jalkaan ja hiihtää Termisjärven yli suoraan tuvan pihaan. Olimme hiihtäneet 10km ja pääsimme Termiksen tuvalle 16.30 aikaan. Oli luvattu kevään viimeinen kovan pakkasen yö, mutta olimme päättäneet silti yöpyä teltassa. Kokkaamiset oli kuitenkin mukava hoitaa tuvan lämmössä. Nyt olisi koetuksella kahden makuupussin yhdistelmä lämmittämättömässä teltassa. Yöstä tuli hyytävän kylmä. Kilpisjärven kylällä oli mitattu pakkasta 21-22 astetta. Oma lämpenemiseni kesti taas tuskallisen monta tuntia. Pyrähdykset makuupussien ulkopuolella saivat kyllä kropan lämpiämään mutta ajatukset jäätyivät toteamukseen että on oikeasti kylmä kuin ryssän ...ssä. Kahden makuupussin lämpö kuitenkin voitti, eikä makuupusseista ollut mitään hinkua nousta pois ennen kuin oli aamulla pakko. Tämä oli sitten kylmin yöni ikinä ilman mitään lämmitystä. Ei se nyt niin kamalaa ollut. Olin kyllä typerä kun en ottanut kuumavesipulloa lämmikkeeksi. Täytyy kokeilla seuraavana yönä.

  • Hanki kantaa

  • Matkantekkoo

  • Maastolounas

Termisjärven tupa ja Termispahta

Tiistai 18.4.

Emme pitäneet kiirettä lähtemisen kanssa, sillä heräsimme uuteen aamuun vasta vähän kahdeksan jälkeen. Aamulla paistoi kirkas aurinko ja leirin purkamisessa meni aikaa. Termisjärvellä oli myös avanto, jonka jääkerros piti pakkasyön jälkeen kirveellä rikkoa, jotta sieltä sai vettä ruoanlaittoon. Tuvalla nukkuneet matkalaiset kertoivat jään olevan älyttömän paksua. Jääkairaan tarvittiin vielä lisäteräkin pituutta tuomaan ja silti ei voinut olla varma riittikö kairan pituus puhkaisemaan jäähän pilkkiaukon. Jää on paksua ja se kantaa. Lähdimme ladulle 12.00 maissa kun vielä oli aurinkoista. Saimme hiihtää kovaa vastatuulta vasten koko päivän. Matkalla näimme "telaketjutunturibussin" tai miksi sellaista härveliä nyt voi nimittää - onko sellaisella edes nimeä? Se oli tuonut vapaalaskijoita laskettelemaan tunturin rinnettä alas. Moottorikelkat toimivat jälleen hiihtohissinä. Vastaamme tuli myös kolme koiravaljakkoa. Valjakkohommaa olisi myös kiva päästä joskus kokeilemaan. Sää kuitenkin muuttui nopeasti. Kun tunturin nurkan takaa olisi pitänyt avautua tuttu näkymä Saanatunturista, näimme pelkkää valkoisenharmaata maisemaa ja lunta alkoi pyryttää.

Loppupäivän saimmekin hiihtää lumipyryssä. Lähitunturitkin katosivat harmaan pyryn taakse ja välillä maan ja taivaan välistä rajaviivaa ei voinut erottaa vaan maisema vilisi silmissä pelkkänä valkoisenharmaana massana. Siinä oli hetken häivähdys white outia. Välillä tunturien ääriviivat palasivat taas näkyville. Moottorikelkkaura ja sen tolppamerkit olivat koko ajan kuitenkin selvästi näkyvissä, emmekä joutuneet sitten mihinkään ylivoimaiseen säähän. Lounas nautittiin melkoisen kovassa tuulessa. Onneksi se oli taas valmiina termospullossa odottamassa. Olimme päättäneet seurata kelkkauraa epämääräisen matkan ja sopivan hetken tullen, ennenkuin on tarpeeksi myöhä, pystyttää teltta ja yöpyä keskelleä valkoista lumierämaata. Tunturi tyhjeni kulkijoista, sillä meidät ohittivat telaketjubussi, koiravaljakot, koko joukko moottorikelkkoja ja hiihtäjiä. Jatkoimme hiihtämistä Masetvarrin tuntumaan ja päivän matkaksi tuli noin 10km. Kun lumipyry hellitti vähän, näimme Saanatunturin ääriviivat jo melko lähellä. Oli aika pysähtyä ja pystyttää leiri. Tuuli oli kova, kuten säätiedote oli luvannut, noin 11m/s Saanan tuntumassa. Pakkasta oli luvattu yöksi noin -9 astetta. 

Ruoanlaitto vaati enemmän vaivannäköä kuin tuvan tuntumassa. Kaikki käyttövesi piti sulattaa lumesta. Ruoaksi valikoituikin sellainen vaihtoehto, josta tuli mahdollisimman vähän tiskaamista. Pataruoka oli helppo syödä suoraan kattilasta, joten se oli päiväruokavalinta. Tunturivessana toimi vaatimattomasti kivi jonka viereen lapioin kuopan. Tuulensuojaa ei ollut, joten homma oli sisseintä ikinä. Illalla kuumavesipullo oli testissä. Kyllähän kuumavesipullo toi lämpöä makuupussin sisään, mutta en osaa sanoa nopeuttiko se jollain lailla lämpenemistäni. Oli toki miellyttävää odottaa unen tuloa lämpimän pullon kanssa. Yöllä tuuli laantui, kun se illalla vielä puhalsi välillä aika ärhäkissä puuskissa. Ilma-aukot oli pakko pitää melkein kiinni, sillä tuuli tuprautti muussa tapauksessa lunta apsidiin.  

  • Käpälämäessä

  • Leiri lumen keskellä

Keskiviikko 19.4.

Heräsimme aamuun aikaisin ja totesimme kamojen teltassa olevan melkoisen märkiä. Kosteus oli valloittanut teltan ja makuupussit. Sisemmät makuupussit pakkasimme heti pusseihinsa, jotta ne eivät kastuisi yhtään enenpää. Päällimmäiset pussit olivat enemmän märkiä. Niitä päästäisi kuivattamaan Saanan päivätuvalla, jonne oli tänään tarkoitus hiihtää. Aamulla säästyi vähän aikaa siinä, että emme tehneet enää termospulloihin lounasta. Pärjäisimme noin 6km matkan muilla tarjolla olevilla eväillä. Lähdimme hiihtämään 9.40 ja olimme Saanan päivätuvalla 13.00. Matka väsytti. Oliko syynä raitis ilma, kevyet eväät vai jokin muu. Ulkoilmassa oli oltu yhtäsoittoa jo pitkään. Lumipyry oli hävittänyt muiden kulkijoiden kulku-urat. Moottorikelkkauran tolpat kuitenkin ohjasivat meidät alkuun ja sopivassa kohti aloimme taittaa kulkuamme suoraan Saanan taakse. Päivä oli eilistä paljon selkeämpi ja näimme jo kaukaa tutun "telaketjutunturibussin", joka huristeli hiljakseen yli Tsahkaljärven ja suuntasi sekin Saanan taakse. Saanan takana oli paljon väkeä, moottorikelkkoja ja pilkkijöitä. Myös koiravaljakot olivat liikkeellä siellä suunnassa. 

Tuvalla kokkasimme lounaan ja aloimme kuivatella makuupusseja seuraavaa yötä varten. Olimme alunperin ajatelleet että yövymme tuvan tuntumassa teltassa seuraavan yön. Päivän mittaan tupa alkoi kuitenkin houkutella. Syynä väsymys ja märät makuupussit. Vain toinen omista makuupusseistani oli nyt kuivatuksessa. Telttayötä varten molempien tulisi olla täysin kuivat. Tuvalla kävi Saanaa kiertäviä hiihtäjiä koko päivän syömässä eväitä. Saimme kuulla latukoneen olevan epäkunnossa, eikä latua oltu ajettu. Sitä ei ajettaisikaan vielä, koska huomiselle oli luvattu sakeaa lumipyryä. Vasta sen pyryn mentyä ohi latuja huollettaisi uudelleen. Minun kiinnosti tietysti alkaako pyry jo yöllä vai vasta seuraavana päivänä. Varmaa tietoa sen alkamisesta ei ollut. Ehkäpä päättäisimme vaelluksen sittenkin jo huomenna. Lumi oli sen verran kovaa ja lohkeilevaa, ettei siitä saisi rakennettua lumikammia, jonka tekemistä olin ajatellut kokeilla. Jotain jää siis johonkin seuraavaan kertaan, kun lumikentän kutsu joskus koittaa. Iltapäivällä viiden jälkeen ei uusia kulkijoita enää poikennut päivätuvalle ja niin tupa hiljeni. Ketään ei ollut sanomassa, ettei päivätuvassa kuulu yöpyä. Ilta hämärtyi vähitellen, eikä pimeää aikaa kestänyt kuin muutaman tunnin. Yöllä ei kuitenkaan vielä pyryttänyt.

  • Tauko

  • Saanan päivätupa

  • Kilpisjärvi

Torstai 20.4.

Heräsimme aamukuudelta uuteen aamuun ja valmiina lopetuspäivän hiihto-osuuteen. Saanan päivätuvalta Saanan kärjen kautta kiertäen Retkeilykeskukselle tulisi 6km hiihtoa. Lumipyry ei ollut vielä kunnolla alkanut. Pääsimme suksien päälle 9.30 ja eilisten hiihtäjien jäljet näkyivät juuri ja juuri. Seurasimme lyhyitä sinisiä tolppia, joiden kohdalta Saanaa kiertävä talvireitti kulkee. Näkyvyys valkoisessa maisemassa oli heikko, eivätkä silmät halunneet millään nähdä mistä oli kuljettu. Tasaisen valkoisessa maastossa ei käsitä edes sitä nouseeko vai laskeeko maa edessäsi. Sen tajuaa vasta suksituntumalla. Saanan kärjen käännöksen jälkeen alkoivat vaelluksemme ainoat kunnon alamäet Termispahtan laskun lisäksi. Saanalta Retkeilykeskukselle laskeutui reitti vähitellen pieni alamäki kerrallaan. 

Toinen meistä löysi itsensä erittäin liukkaiden suksien ansiosta muutaman kerran pyrstöltään pehmeästä lumesta. Sukset luistivat alamäkeä vähän liiankin hyvin. Loppumatkasta oli käytössä jo latukin. Ahkiot eivät sotkeneet latua ja niin rohkenimme laskeutua latu-uraa pitkin. Vastaamme tuli hiihto-opas ryhmänsä kanssa. He kulkivat tarkoituksella latu-uran vieressä. Retkeilykeskuksen parkkipaikalle saavuimme 11.45 ja niin päättyi ensimmäinen yhteinen lumiseen aikaan tehty hiihtovaellus - talvivaellus, jos sen niin voi nimetä näin keväthankien aikaan. Vaellus oli kaikenkaikkiaan onnistunut. Pääsimme näkemään aivan erilaista keliä, aurinkoa, pyryä, lämpöä ja kovaa yöpakkasta, tuulta ja ripaus white outia. Muutama pikkuesine meni matkalla hukkaan ja yksi termospullo hajosi. Revontulia ei ollut tarjolla tällä reissulla. Mukava reissu, joskin ei ehkä kesävaellusten voittanutta. Jos kesällä toisinaan tulee mieleen rinkankannon jonninjoutavuus niin talvella lumen keskellä sitä jää pyörittämään päätään kun on aika sulattaa lunta ruoanlaittoon ja tiskiin, kun vettä ei ole saatavilla. Erityisesti ruoanlaitosta ja astioiden puhdistamisesta koostuu suurin vaivannäkö, ellei sitten nukkuminen teltassa ole myös vaivalloista. Mainitsinko vielä ahkion vedosta ylämäessä ;-)